Tutkija ja konserttien ystävä Jussi Vauhkonen ottaa kantaa taidepolitiikkaan ja niihin kuuluisiin ”seiniin”.  

Kunnissa tehdään taidetta. Tämä ei ole vertauskuvallista kieltä, vaan suurelle osalle suomalaisia konkreettinen kosketus taiteeseen syntyy kunnan ylläpitämässä tilassa ja mahdollisesti kuntaan palvelussuhteessa olevan henkilön tarjoilemana. Säveltaiteesta nautitaan kaupunginorkesterin konsertissa, näyttämötaiteista kaupunginteatterissa, sanataiteen syvyydet aukeavat kunnan kirjaston hyllyiltä ja saman kirjaston näyttelytilassa saattaa vielä nähdä kuvataiteellisen luomistyön ilmauksia. Suhteellisesti ottaen Helsingin kaupunki ei ehkä ole yhtä merkittävä taidetoimija kuin pienet kunnat omilla alueillaan, sillä täällä taiteen ystävän taivaalla loistavat myös valtakunnalliset tähdet niin Radion sinfoniaorkesterissa kuin Valtion taidemuseossa.

Julkisuudessa kunta taiteen tuottajana pääsee valokeilaan varmasti vain silloin, kun paljastuu skandaali. Hyvä esimerkki, vaikkakin naapurimaasta, on Tukholman Kulturhusetin kirjaston päätös vetää Tintti-sarjakuvat pois hyllyistä niiden ”rasistisen sisällön” takia. (http://www.dn.se/Stories/stories-kultur/tintin) Typerä päätös peruttiin varsin nopeasti, kirjojen kieltämisellä kun on varsin arveluttava maine nyky-Euroopassa. (”Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta ihmisiä.” http://www.heinrich-heine-denkmal.de/heine-texte/almansor01.shtml)

Poliitikolle taide tarjoaa mahdollisuuden lähinnä imagonrakennukseen. Tämän mahdollisuuden täysimääräisiin hyödyntäjiin kuuluu esimerkiksi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joka kaiketi arvelee keski-ikäisen perheenisän lukeutuvan nuorisoon niin kauan kuin pukeutuu urheilujalkineisiin ja välttelee sinfoniaorkestereita. Myös imagon tuhoamiseen taide tarjoaa välineitä niin kuin voinee todistaa Anna-Liisa Kasurinen, jonka haparointi kultakauden mestareiden tunnistamisessa pysyi toimittajien mielessä koko kulttuuriministerikauden.

Itse taiteesta puhutaankin kulttuuripolitiikassa huomattavasti harvemmin kuin jonkun tai jonkin suhteesta taiteeseen. Erityisen mieluusti puhutaan rahan ja taiteen suhteesta. Taannoinen keskustelu Guggenheim-merkkisen näyttelytilan pystyttämisestä Helsinkiin on tietenkin räikeimmästä päästä esimerkkejä. Se, minkä kai piti olla keskustelua taiteesta, muuttui kiekumiseksi suomalaisesta kansanluonteesta ja matkailuelinkeinosta. Paljon G-keskustelua syvemmältä rahan ja taiteen suhdetta on luodannut Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus, jonka erityisenä silmätikkuna ovat olleet ”laitokset”, jotka ”ahmivat” taidetuet. Pitäisi rahoittaa vapaata taidetta eikä norsunluutorneja, julistettiin lehden Päin seiniä -juttusarjassa 2011.

Rohkenen olla eri mieltä. Kunnan on järkevää panna rahoja seiniin ja ylläpitää ”laitoksia”. Ensinnäkin minusta on perusteltua ja tarpeellista luoda pysyvyyttä taiteilijoiden toimeentuloon edes siltä osin kuin se on mahdollista eli lähinnä esittävien taiteiden saralla. Pieniä rahoja produktiokohtaisesti kilpailuttamalla ei saavuteta muuta kuin yleistä epävarmuutta toimeentulosta. Toiseksi, ja edelliseen liittyen, taiteen tekeminen vaatii pitkäjänteistä keskittymistä ja mahdollisuutta vuorovaikutukseen kokeneempien taiteilijoiden kanssa. Kolmanneksi, olen vakuuttunut siitä, että ”laitoksiin” sijoitetut eurot tuottavat määräänsä enemmän. Harvassa on se suomalainen pikkupaikkakunta, jolta ei löydy vaikkapa paria konserttia vuodessa. Vaikka kunnan kulttuuritoimi, paikkakunnan osuuspankki ja maakuntarahasto kuinka tukisivat tuhatlappusillaan konserttien järjestämistä, on kesälomalaisia ilahduttavan toimeliaisuuden taustalla yleensä muualla varsinaisen leipänsä tienaavien orkesterimuusikoiden tai opettavien taiteilijoiden into ja usein myös puhdas talkoohenki.

Kunnan taidepolitiikassa mennään rytisten metsään, jos tyydytään löysään puheeseen ”luovan toiminnan” edistämisestä ja ryhdytään kaatamaan niitä pahamaineisia seiniä. Sen sijaan voisi keskittyä pohtimaan, millaiset ”seinät” tarvitaan vaikkapa jazz-klubin, lastenmusiikkiyhtyeen tai tanssiteatterin ympärille. Kyllä toimintaa löytyy, kun puitteet ovat kohdallaan.

 

, ,