Mitä sinä ajattelet? Kunnallisvaalien yksi tärkeä ja keskeinen tavoite on se, että mahdollisimman monet arjen asiantuntijat pääsevät esiin kertomaan oman elämänpiirinsä asioista. Näin tieto välittyy ja tulee jaetuksi. Päättäjiksi pyrkivien on mietittävä monelta kantilta asioita. Siksi olen pyytänyt eri aloilla toimivia ihmisiä kirjoittamaan valitsemastaan aiheesta valitsemallaan tavalla.

 

Pilvin Vieraskynä-sarjan avaa terveyskeskuslääkäri Iiro Karhiaho.

*****

Katajanokkalaisessa perheessä iloitaan. Perheeseen syntyi eilen ihana tyttövauva. Hän on kaunis ja ainutlaatuinen. Äiti ja vauva ovat vielä Naistenklinikalla. Samassa huoneessa on äiti Jakomäestä. Hänkin on saanut pienen tytön. Tämäkin tyttö on kaunis ja ainutlaatuinen. Molemmat vauvat ovat terveitä ja pääsevät pian kotiin. Sairaalan ulko-ovi käy kahdesti.  Siihen päättyy tarina yhtäläisten mahdollisuuksien Suomesta.

Vuoden ikäisenä molemmilla pikkutytöillä alkaa korvatulehduskierre. Samassa kaupungissa kehittyy samoihin aikoihin tahoillaan kaksi liimakorvaa. Toinen pääsee korvien putkitukseen kahdessa viikossa, toinen kolmessa kuukaudessa.

Kahdeksantoista-vuotiaana molemmat tytöt loukkaavat polvensa ja saavat nivelkierukkaan huonosti paranevan repeämän. Toinen pääsee taas hoitoon kahdessa viikossa, toinen kahdessa kuukaudessa.

Varttuneenmpaan aikuisikään päästyään toinen naisista on jo monisairas. Hän on saanut vuoronperään sairauspäivärahaa, vuoroin kuntoutustukea. Fyysinen työ on ajanut tuki- ja liikuntaelimistön loppuun. Tupakointi ja muut huonot elämäntavat ovat jättäneet jälkensä verisuoniin, keuhkoihin ja sydämeen. Häntä pallotellaan erikoislääkäriltä toiselle, jokaiselle hän jonottaa kuukausia. Pyritään kuntouttamaan ja uudelleenkouluttamaan, mutta mitään ei tapahdu ja uutta työtä ei löydy. Lopulta edessä on pieni työkyvyttömyyseläke. Järjestelmä ei pystynyt nyt parempaan. Anteeksi!  Toisaalla aktiivinen työura jatkuu. BodyPump, Pilates ja kulttuuri pitävät mielen ja kehon vireänä.  Pieniä vaivoja on, mutta niihin saa avun nopeasti.  On mukava vanheta arvokkaasti.

Edellä kuvatut naiset ovat kieltämättä fiktiota, mutta samalla heissä ei ole mitään keksittyä tai tuulesta temmattua.  He ovat vain kaksi hyvin erilaista otosta suomalaisesta elämästä.

Hyvinvointivaltion kantava ajatus on, että jokaiselle suodaan sama mahdollisuus kehittyä ja menestyä.  Hyvään terveyteen pyritään ja sitä vaalitaan, mutta myös sairastunut saa aina parhaan mahdollisen hoidon. Siltä varalta, että jollekin tarvitsee se kertoa: Terveys on tärkeää, koska se vaikuttaa ratkaisevasti yksilön mahdollisuuksiin pärjätä elämässä.

Enemmistö suomalaisista on varmasti tästä yhtä mieltä. Jos kerran näin on, miksi se ei toteudu? Lääkäriltä kysytään monesti kannattaako yksityinen hoitokuluvakuutus ottaa. Helsinkiläisenä lääkärinä voin sanoa, että kannattaa. Enkä suinkaan ole töissä vakuutusyhtiössä, vaan terveyskeskuksessa. Helsinki on nimittäin pahoinvointikaupunki hyvinvointivaltiossa. Eikä se ole Suomessa yksin.

Terveydenhuollon järjestämisvastuun sälyttäminen kokonaan kunnille oli todellinen virhe. Vielä suurempi lapsus on ajatus täysin erillisestä perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta. Tämä johtaa  työkyvyttömien potilaiden pallotteluun edestakaisin. Ja samalla menetetään kallisarvoista aikaa. Sairaus kroonistuu, työkyky menee. Samaan aikaan yksityisellä puolella erikoislääkäri on viereisessä huoneessa ja tutkimukset ja toimenpiteet voidaan tehdä kerrosta ylempänä ja yleensä kaikki tapahtuu parin viikon sisään. Ripeys ja sujuvuus on mahdollista myös julkisella sektorilla, mutta se vaatii rahaa ja se puolestaan vaatii poliittista tahtoa.

Eikä pahoinvointi rajoitu työikäisiin. Heidän pahoinvointinsa on vain kaikkein kalleinta yhteiskunnalle. Mutta kun vanhuus todella koittaa, on toki hienoa, että tuetaan kotona asumista viimeiseen hetkeen asti. Jos jalat kantavat suihkuun asti yhden hoitajan auttamana, niin ihminen on ns. kotikuntoinen. On ilmeisesti laadukasta ehtoopuolen elämää makoilla päivät läpeensä kotona vaipat päällä. Siksi poliittinen lupaus kotona-asumisen tukemisesta on puutaheinää. Siihen ollaan jo panostettu ja rajat ovat lähellä. Tästä surullinen oire on se, että Helsingissä on paljon vanhuksia, jotka matkustavat tiheään ambulanssissa kodin ja sairaalan väliä. He eivät pärjää kotona muuten kuin ehkä paperilla ja siksi tukkivat päivystyspisteet. Elämälaatua tai inhimillisyyttä ei ole.  Tarvitaan siis myös sellaisia hoitoyksiköitä, joissa kyetään ympärivuorokautiseen hoivaan. Ne vain ovat kalliita ja siksi niiden puolesta on vaikea rummuttaa poliittisesti.

Helsinki soveltaa tiukkaa budjettikuria myös terveyspalveluissa. Taloudellisen tehokkuuden lait pätevät kuitenkin huonosti terveydenhuollossa.  Tänään säästetty euro maksaa helposti vuosikymmenen päästä kaksi. Säästäminen ei ole vain epäreilua nykyisiä kuntalaisia kohtaan, vaan myös täysin kohtuutonta tulevia polvia ajatellen. On arvoja, joihin meidän on hyvinä lähimmäisinä sitouduttava jopa ilman hoitajamitoituksia ja hoitotakuuta, ilman sakkomaksuja.  Toivon kaikkien kaupunkilaisten puolesta, että tuleva valtuusto oivaltaa tämän.

Kirjoittaja on helsinkiläinen lääkäri.