Viime kevään eduskuntavaalit toivat politiikan kaduille ja kahvipöytiin. Sama meininki on nyt jatkunut presidentinvaaleissa. Politiikasta puhutaan lounasravintoloissa ja leikkipuistoissa.

Tämä on ehkä näiden vaalien hienoin juttu. Demokratian ytimessä on poliittinen keskustelu. Pekka Haavisto tuntuu onnistuneen samassa kuin Tarja Halonen aikanaan: vetämään mukaan kaikenlaisia kansalaisia monista aatesuunnista. Sellaisia kansalaisia, jotka eivät muuten osallistu poliittiseen toimintaan.

Siksi minusta on hienoa, että monet demarit ovat halunneet asettua tukemaan Pekka Haavistoa. Osa porukasta varmasti osallistuu myös kampanjointiin.

Politiikan ja sd-liikkeen pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat. Näinä viikkoina yhteiskunnallinen aktiivisuus tiivistyy vaaliteltoille. Siellä voi puhua omista näkemyksistään ja kuunnella, mitä kansalaiset miettivät. Vaalit ja vaalikampanjat ovat kansanvallan huipentuma.

Samalla ymmärrän niitä sd-liikkeen ihmisiä, joille presidentinvaalien toiseen kierrokseen orientoituminen on tuntunut vaikealta.

Yhteiskunnallisesti aktiivisesti ihmiset ovat aina olleet uskollisia sd-aatteelleen. Monet ovat aikanaan tapelleet hyvinvointivaltion perusasioiden kanssa. Asetelmiin on mahtunut sinipunaa ja punamultaa.

Vihreiden kanssa monilla on kokemuksia tilanteista, joissa kaiken hyvän puolella olevat mukavat ihmiset ovat häilyneet kannoissaan, kun on päätetty kuntien sosiaalibudjeteista tai ajettu sopimusyhteiskunnan asiaa. Monin tavoin yhteisestä arvopohjasta huolimatta syvällisempi yhteistyö on takkuillut.

Monet näistä pitkän linjan demareista kuuluvat sukupolveen, jolle puoluevalinta on seurannut yhteiskunnallisesta asemasta. Puoluevalinta on syvällinen ja sitova.

Nyt ihmiset, jotka ovat aina ja kaikissa vaaleissa äänestäneet sd-liikkeen ehdokasta, ovat aivan uudessa tilanteessa. Moni äänestää ensi kertaa elämässä toisen puolueen ehdokasta.

Tällainen puoluevalinnan sitovuus on monille nuoremmille vieraampaa. Meidän sukupolvemme ovat äänestäneet fiilispohjalta usein enemmän henkilöä kuin puoluetta. Viime eduskuntavaaleihin asti elettiin toistakymmentä vuotta epäpoliittista aikaa, jolloin liityttiin kansalaisjärjestöihin ei puolueisiin.

Myös meille poliittisesti sitoutuneille nuorempien ikäluokkien ihmisille puoluevalinta ei samalla tavalla ponnista esimerkiksi luokkaeroista.

Ehkä juuri tästä sukupolvierosta kertoo myös eri-ikäisten demarien erilainen suhde vaalien toiseen kierrokseen.

Nuorempi sukupolvi ilmoittautui joukolla spontaanisti Pekka Haaviston taakse pian ensimmäisen kierroksen jälkeen. Demarinuoret ja opiskelijademarit, jotka järjestöinä vetivät Paavo on rock –kamppista viime viikolla, olivat halukkaita suuntaamaan virtansa Haaviston kampanjaan.

Uskon, että tämän sukupolvierojen huomaaminen ymmärtämystä myös sd-liikkeen tilaan ja tulevaisuuteen huomattavasti enemmän kuin samoja fraaseja toistelevat ”Sdp:n ahdinko”-pääkirjoitukset. Politiikka näyttäytyy erilaisena eri sukupolville. Se vaikuttaa kaikkiin poliittisiin liikkeisiin, jossa on monia sukupolvia mukana.

Paavo Lipposen vaali-illan painava viesti oli tulevaisuus ja kuinka meillä kaikilla on siitä suuri vastuu. Se, että politiikka on palannut lupaa tulevaisuudelle hyvää.