(kolumni julkaisu Uutispäivä Demarissa 19.1.2012)

Vaalienalusviikkojen kirjoittelun kestoaiheeksi on noussut punavihreiden äänestäjien mahdollinen taktikointi. Useampi kolumnisti ja pääkirjoitustoimittaja on vihjaillut, kuinka Pekka Haaviston mahdollisuudet toiselle kierrokselle nousisivat, jos Sdp:n ja Vasemmistoliiton äänestäjät keskittäisivät äänensä.

Ymmärrän taktikointi-spekuloinnin viettelevyyden. Samalla ihmettelen, että vakavamieliset politiikan toimittajatkin niin kovasti ruokkivat taktiikka-ajattelua. Se on omiaan edelleen hämärtämään puolueiden merkitystä osana demokratiaa.

Puolueet toki voivat olla taka-alalla juuri presidentinvaaleissa. En panisi ollenkaan pahakseni, jos meillä olisi puolueiden ulkopuolisia ehdokkaita, jotka keräisivät taakseen kansanliikkeen. Tällä kertaa kaikilla ehdokkailla on kuitenkin vahva puoluepoliittinen tausta. Ehdokkaista kaikki paitsi Soini ja Essayah ovat nykyisiä tai entisiä ministereitä.

Politiikassa toimivalle puolue tarkoittaa arvopohjaan sitoutumista. Arvopohjasta seuraa peruslinjauksia niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Olen mukana Sdp:n toiminnassa, koska jaan sosiaalidemokraattiset perusarvot. Maamme puolueista Sdp on selkeimmin niiden takana.

Niinpä luotan, että sd-liikkeeseen hakeutunut ehdokas pohtii näkemyksensä sosiaalidemokraattisten arvojen pohjalta. Monimutkaisessa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa tämä luottamus korostuu, koska koskaan ei voi tietää, mitä asioita valittu ihminen joutuu linjaamaan.

Tästä seuraa, että tuen vaaleissa lähtökohtaisesti Sdp:n ehdokkaita. Kysymys on luottamuksesta arvopohjaan. Myönteisesti suhtaudun tietenkin kaikkiin ehdokkaisiin, jotka korostavat oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, kansainvälistä osallistumista, demokratiaa ja vähemmistöjen asemaa.

Pidän arvoja erittäin suuressa merkityksessä juuri tässä ajassa, koska uskon, että näinä vuosina teemme paljon merkittäviä ratkaisuja, jotka linjaavat Suomen suuntaa.

Mikä on hyvinvointivaltion tulevaisuus? Kuinka rakennamme taloudellisia edellytyksiä ja työllisyyttä ja sitä myöten oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa? Kuinka vahvasti tavoittelemme maata, jossa koulut ovat kaikissa kaupunginosissa loistopaikkoja, kansanterveys kunniassa ja sivistys ja kulttuuri oikeasti kuuluu kaikille?

Kansainvälisesti kysymys on syvällisestä osallisuudesta yhteiseen Eurooppaan ja maailmaan.

Sekä kansainväliseen että kansalliseen näkökulmaan liittyy kysymys pohjoismaisen sopimisen yhteiskunnan mallin vaalimisesta. Sopimisen uralla, jossa samoissa pöydissä istuvat eri eturyhmien edustajat etsimässä yhteisiä näkemyksiä, haluan nähdä tämän maan jatkavan. Sellaisena maana olemme vahvoja myös aikamme ylikansallisten haasteiden ratkojina.

Tulevat vuodet saattavat Suomessa ja Euroopassa merkittävyydeltään vertautua 1990-luvun vuosiin, jolloin Suomessa päätettiin kuulumisesta Euroopan unioniin ja linjattiin kylmän sodan ja laman jälkeisen Suomen suunta.

Näinä aikoina näen, että arvojohtajaksi janotulta presidentiltä tarvitaan vahvaa ja julkilausuttua arvopohjaa, jonka varaan voi laskea ja johon voi luottaa. Viime päivien uutiset Unkarista kuvastavat, millaisia kysymyksiä ulkopoliittiselle johtajalle saattaa olla tulossa.

Vaalit ovat aina kannanotto yhteiskunnan suunnasta ja arvoista. Ei sellaisilla asioilla voi taktikoida.