Ei tullut takkia, tuli tuluskukkaro. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aulan (kesk.) perhevapaata koskevan työryhmän loppuraportti, joka luovutettiin ministeri Juha Rehulalle tänään, tuo mieleen vanhan lastenlorun hiirestä kissan takin ompelijana. Eihän siitä mitään tullut. Perhevapaiden saattaminen muiden pohjoismaiden tasolle jää seuraavan hallituksen tehtäväksi, ja taas hukattiin – varmaankin hyvistä aikomuksista huolimatta – neljä vuotta.

Kysymys perhevapaiden järjestämisestä pitää sisällään monta ulottuvuutta.  Siitä päätettäessä on pidettävä mielessä lasten ja perheiden etu, sukupuolten tasa-arvon vahvistaminen, naisten työmarkkina-asema, perhevapaiden kustannusten jakautuminen työnantajien kesken sekä uudistuksen vaikutukset työurien pidentämistä koskeviin tavoitteisiin.

Tavoitteeksi on otettava malli, joka vahvasti ohjaa molempia sukupuolia pitämään vapaita ja mahdollistaa nykyistä paremmin työn ja perheen yhteensovittamisen. Selvää on, että nykyistä suuremman osan vanhempainvapaista varaaminen isille rohkaisee perhevapaan käyttämiseen vahvistaa tasa-arvoa ja parantaa naisten työmarkkina-asemaa. Vähemmän tärkeätä ei ole myöskään parantaa miesten oikeutta isyyteen ja lasten oikeutta isään äidin rinnalla.

Perhevapaista puhuttaessa esiin nousee eittämättä, kuka maksaa kustannukset. Kelan tilastoihin perustuvat tutkimukset osoittavat, että vanhempainvapaiden kustannuksia työnantajille liioitellaan julkisessa keskustelussa. Tosiasiassa välittömät kustannukset korvataan työnantajille nykymallin mukaan lähes täysimääräisesti, ja välillisetkin kustannukset kohdistuvat voimakkaina suhteellisen pienelle osalle työnantajia.

Ääntä asiasta pitävät tietenkin naisvaltaiset pienet ja keskisuuret yritykset, joille vanhempainvapaiden kustannukset ja vapaista aiheutuvat sijaisjärjestelyt sekä esimerkiksi lasten sairastumisesta aiheutuvat tilapäiset hoitovapaat ovat oikeasti hankalia. Näin on muodostunut kuva, että nuoren naisen palkkaaminen olisi kaikilla aloilla valtava kuluriski. Tämä heikentää naisten asemaa työnhakutilanteessa.

Mitä pitäisi tehdä? Molempien sukupuolten osallistumisen lisäämisen ohella on luotava malli, vaikkapa rahasto tai vakuutus, jolla turvataan kustannusten nykyistä tasaisempi jakautuminen mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien kesken.

Suomesta on vuosien saatossa kehittynyt kotiäitiyhteiskunta, kun valtaosa alle kolmivuotiaista lapsista hoidetaan kotona. Muualla läntisessä Euroopassa kehitys on ollut toisenlainen. Yksi syy tilanteeseen on, että Suomessa tehdään vapaaehtoista osa-aikatyötä muuta Eurooppaa vähemmän.

Perheiden elämäntilanteen huomioonottavat osa-aikaiset työmarkkinat helpottaisivat pienten lasten vanhempien, nykytilanteessa nimenomaan äitien, mutta tulevaisuudessa toivottavasti myös isien, ammattitaidon ylläpitämistä ja paluuta kokonaiseen työaikaan, kun lapset ovat kasvaneet. SDP:ssa on heitetty tässä yhteydessä esiin ajatus osa-aikaisille tarkoitetusta osittaisesta kotihoidon tuesta.

Vaikka Maria Kaisa Aulan perhevapaatyöryhmän työn päätyminen kohtalaisen sekavaan lopputulokseen on valitettavaa, erottuu työryhmän työn kommenteista kaksi valopilkkua: Elinkeinoelämän keskusliitto kannustaa lausunnossaan isiä käyttämään perhevapaita ja SAK sanoo, että perhevapaita järjestettäessä on otettava huomioon pätkätyöläisten elämäntilanne.