httpv://www.youtube.com/watch?v=Wx9U9txFeX0

Videoblogissa näkemykseni tutkimuksen ja politiikan välisestä suhteesta. Lopussa lista kysymyksiä teille kaikille niin EU-lobbauksesta kuin tutkijoiden lajiominaisuuksista.

”Muualla maailmassa tutkijoiden ja hallinnon välinen yhteistyö on parempaa ja tiiviimpää” – Sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkind pitää Suomen hallintokulttuuria sisäänpäin kääntyneenä. (Yliopistolainen 8/2008 Yhdysvalloissa Obama puolestaan nosti neuvonantajikseen ja hallintoonsa useita tiedemiehiä ja jopa nobelisteja. Se kertoo tieteellisen tiedon arvostuksesta.

Seuraavassa oma näkemykseni tutkimuksen ja hallinnon välisestä suhteesta. Lopussa lista kysymyksiä teille kaikille niin EU-lobbauksesta kuin tutkijoiden lajiominaisuuksista.

Tutkija ja politiikka

Tutkimusta tehdessään tutkija ottaa haltuun laajan määrän tietoa, joka liittyy tutkittuun aihepiiriin. Samalla tutkijan oman työn synnyttämä uusi tieto peilautuu olemassa olevaan tietoon. Tulokset arvioidaan vertaiskritiikissä, mikä varmistaa uuden tiedon luotettavuuden.

Tämän syvällisen itsenäisen tutkimusprosessin pohjalta tutkijalla on ainutlaatuinen mahdollisuus esittää muutos- ja parannusehdotuksia virkamiehille ja poliitikoille. Siksi tutkijoita kannattaa kuulla laajasti ja systemaattisesti osana lainsäädäntöjärjestelmää.

Miten meikäläisessä politiikassa voitaisiin hyödyntää paremmin tutkimusta? Nykyisin ainakin Suomessa tutkija tyypillisesti antaa lausuntoja. Tutkija saa 15 minuuttia aikaa kertoa eduskunnan työryhmälle, mikä hallinnon valmistelemassa esityksessä toimii ja mikä ei. Tutkija on siis jonkinlainen jälkikäteiskriitikko.

Olisi perusteltua, että tutkijat otetaan mukaan lainsäädäntöprosessiin sen eri vaiheissa. Tutkija voisi esittää uutta lakia, ehdottaa parannuksia olemassa oleviin lakeihin ja – niinkuin nykyisin – kommentoida lakiesityksiä.

Uskon, että tutkijoilla olisi annettavaa etenkin pitkän tähtäimen hankkeisiin. Esimerkiksi aiheista kelpaavat vaikka suomalaisen viinariippuvuuden vähentäminen, nuorisotyöttömyys, maahanmuuttajat, uusi energiapolitiikka ja Itämeri.

Kysymyksiä

  • Katrianna mainitsi täällä, kuin politiikka lähinnä hyväksikäyttää tiedettä esimerkiksi hänen edustamallaan Itämeri-tutkimuksen alalla. Onko näin?
  • Jos edellinen väite on totta, onko mahdollista rakentaa jonkinlainen mekanismi tai ohjeistus, joka syventäisi tutkimuksen ja päätöksenteon yhteistyötä? Heitin tämän ehdotuksena presidenttifoorumissa myös Tarja Haloselle (kirjoitukseni foorumista täällä).
  • Tutkija Mikko Tyrväinen on nostanut esiin, kuinka hallinto ei kiinnitä huomiota tutkijoiden näkökulmiin EU-asioissa. Millaisia näkökulmia tutkijoilla olisi?
  • Miten tutkijoiden rooli voisi näkyä Euroopan unionin tasolla muuten? Voisivatko tutkijat haastaa lobbariarmeijan? Ottavatko mepit yhteyttä tutkijoihin tarkistaakseen lobbareilta tullutta materiaalia?
  • Ovatko tutkijat valmiita ja kiinnostuneita osallistumaan päätöksentekoon? Vai ovatko tutkijat yhtä lailla sisäänpäin lämpiäviä ja omiensa parissa keskustelevia kuin Karmela Liebkindin kritisoima hallintokulttuuri?
  • Mitä voimme oppia muualta, esimerkiksi Ruotsista tai Britanniasta, tutkimuksen ja hallinnon ja politiikan välisestä vuorovaikutuksesta?