Tärkeät kyyneleet Srebrenicassa

28.7.2010

kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 28.7.2010

Yli 8000 pojan ja miehen hengen vaatinut Srebrenican kansanmurhan vuosipäivä muistuttaa inhimillisestä pahuudesta vuosittain heinäkuun kauneimman auringon aikaan.

Tänä vuonna Srebrenican 15 vuoden muistopäivää kunnioitti vierailulla myös naapurimaa-Serbian presidentti Boris Tadic. Vierailu oli looginen jatko (lisää…)

  • Share/Bookmark

Rauha ja Balkan

7.5.2009

Politiikan pelastusohjelman teksti- ja videoblogeja ja niihin liittyvää keskustelua on julkaistu helmikuusta 2009 alkaen. Seuraavassa yhteenveto 7.5.2009 mennessä rauha ja Balkan teemojen alle tuotetusta materiaalista. Eurovaalien 2009 tavoiteohjelmaani pääsee tästä.

Rauhankoneisto-EU myös Balkanille

Euroopan unioni on historian merkittävin rauhanteko. Nyt on huolehdittava, että EU:n rauhankoneiston piiriin saadaan koko Balkanin alue. Bosnian horjuva valtio on EU:n suuri haaste, josta pitää kyetä huolehtimaan. Kosovossa EU:n mission on vasta päässyt kunnolla alkuun. Siviilikriisinhallinta on oltava EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen kehitysulottuvuus koko maailman tasolla.

”Perusvirheeksi näen, että EU on toteuttamassa mm Kosovossa omaa agendaa johon paikalliset eivät ole sitoutuneet…” Ari Rusila

  • Share/Bookmark

Balkan ja Bosnia edelleen EU:n suuri tehtävä

30.3.2009

Jugoslavian hajoamissodat 1990-luvulla järkyttivät Eurooppaa. Ne kestivät kauan, ne olivat inhimillisesti ottaen äärimmäisen raakoja ja väkivaltaisia ja pakolaisaallot tuntuivat koko Euroopan alueelle. Poliittisesti sotia voidaan pitää Euroopan epäonnistumisena. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka saikin nopeaa lisäsyvyyttä pitkälti juuri Balkanin tapahtumien vuoksi, kun Maastrichtin sopimus astui voimaan 1993.

Balkanin alueen rauha on edelleen osa eurooppalaista agendaa. Maria Guzenina kysyi minulta viime viikonloppuna, miten minä tuota rauhaa tekisin. Tiivistin vastaukseni lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Lyhyellä tähtäimellä pitää varmistaa, että 1990-luvun sodat tulevat käsiteltyä ja sotarikolliset tuomittua. Lisäksi pitää varmistaa, että rauhanturvaoperaatioita jatketaan riittävän pitkään. Pitkällä tähtäimellä pitää pyrkiä saamaan entisen Jugoslavian alueen maat osaksi Euroopan unionin yli 60 vuotta toiminutta rauhankoneistoa. Tämän täytyy tapahtua paikallisen poliittisen kehityksen ja vastuunoton kautta, jossa keskeistä on demokraattisen oikeusvaltioin kehittyminen ja kehittäminen. EU:n oven avoimuus on tärkeä osa tätä prosessia, mutta samalla jäsenyysehtojen täyttymisestä on pidettävä tiukasti kiinni.

Näkemyksiäni Bosnia ja Hertsegovinan tilanteesta tämän päivän Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessa Bosnian tilanteen kärjistyminen vaatii EU:n sotilaallista läsnäoloa.

  • Share/Bookmark

Balkan

8.2.2009

Kirjoitan politiikan pelastusohjelmaa viikottain. Tervetuloa mukaan, toukokuussa kokoan kirjoitusten ja keskustelujen pohjalta EU-vaalien tavoitteeni.

Balkanin alue on keskellä Eurooppaa. Se tarvitsee Eurooppaa, mutta myös Eurooppa tarvitsee vakaata Balkania. Tulevina vuosina EU:n on syytä ryhdistäytyä erityisesti Bosniassa ja hakea konkreettisia tapoja luoda yhteisiä EU-markkinoita entiseen Jugoslaviaan. EU:n raja siirtyy jälleen Etelään, kun Kroatiasta tulee jäsen Slovenian rinnalle.

  • Share/Bookmark