Politiikan pelastusohjelman teksti- ja videoblogeja ja niihin liittyvää keskustelua on julkaistu helmikuusta 2009 alkaen. Seuraavassa yhteenveto 7.5.2009 mennessä hyvinvointiyhteiskunta-teeman alle tuotetusta materiaalista. Eurovaalien 2009 tavoiteohjelmaani pääsee tästä.

EU – Ihmisten Eurooppa

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole vain kansallinen asia. Ihmisten sosiaaliset oikeudet kuuluvat Euroopan unionille erityisesti työelämä- ja tasa-arvo-kysymyksien osalta. Pohjoismaisella mallilla voi olla paljon annettavaa talouskriisin runtelemissa jäsenmaissa, kun ne etsivät tietä tulevaisuuteen. Eurooppalainen köyhyys on koko EU:n asia.

”Minusta tuntuu mielekkäältä hahmottaa asiaa pitämällä sosiaalivakuutus ja palvelut ajatuksissa aika lailla erillään.”  Jussi Vauhkonen

Politiikan pelastusohjelman teksti- ja videoblogeja ja niihin liittyvää keskustelua on julkaistu helmikuusta 2009 alkaen. Seuraavassa yhteenveto 7.5.2009 mennessä maaseutu-teeman alle tuotetusta materiaalista. Eurovaalien 2009 tavoiteohjelmaani pääsee tästä.

Maataloudesta yritteliääseen maaseutuun

SDP esitti jo vuosia sitten, että EU:n maatalouspolitiikka tulisi uudistaa maaseutupolitiikaksi. Samaa on sittemmin vaatinut Euroopan parlamenttikin, mutta työ on jäänyt pahasti kesken. Maataloustukien osalta painopistettä edelleen siirrettävä ympäristötukiin, mutta niin, että niillä on todellista vaikutusta.

Maa- ja metsäseutuja pitäisi oppia katsomaan moniarvoisesti niin elinkeinojen ja talouden kuin viihtyvyyden ja ympäristön kannalta. Hyvänä tavoitteena voisi olla lyhyiden etäisyyksien ja paikallisuuden tukeminen. Siis: maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikkaan ja tämä esiin, kun päätetään EU:n maataloustukien periaatteista tulevaisuudessa.

”Osa-aikaisena maaseudun asukkaana näkisin mielelläni lisää tällaisia hankkeita, joissa EU:n maaseutupolitiikkaa tehdään myös kulttuuriperinnön kehyksissä.” Kirsi Mäki

Politiikan pelastusohjelman teksti- ja videoblogeja ja niihin liittyvää keskustelua on julkaistu helmikuusta 2009 alkaen. Seuraavassa yhteenveto 7.5.2009 mennessä työelämä-teeman alle tuotetusta materiaalista. Eurovaalien 2009 tavoiteohjelmaani pääsee tästä.

Työelämään tarvitaan kahden raiteen malli

Työelämän pelisäännöt on pääosin rakennettu vakituisten ja pysyvien työsuhteiden malliin. Talouden rakennemuutos on kuitenkin muuttanut maailmaa ja yli puolet uusista työsuhteista pelkästään Suomessa on muuta kuin vakituisia. Työurien katkonaisuuden tueksi tarvitaan työvoimapolitiikan lähtökohdaksi kahden raiteen malli. Kokoaikaisten ja pitkien työsuhteiden rinnalle tulee rakentaa pätkä- ja katkotyöläisille oma raiteensa.

Kilpailupolitiikka ei saa syrjäyttää työntekijöiden perusoikeuksia. Työehtokilpailun haittavaikutuksiin puututaan parhaiten parantamalla työntekijöiden neuvotteluvoimaa etenkin EU:n uusissa jäsenmaissa. Se vaatii työtä Euroopan parlamentissa ja ammattiyhdistysliikkeessä.

” Lama meillä täällä on kaikilla, eikä ainoastaan ns. kokoaikaisesta ja vakinaisesta työstä putoavilla.” Anu Suoranta

Politiikan pelastusohjelmassa on käyty vilkasta keskustelua työelämästä, jonka kysymyksistä monet ovat myös itselleni uusia. Seuraavassa keskustelun lähtökohdat – sekä omani että Politiikan Pelastusohjelmalaisten kirjaamat – sitten kaksiraideideamme ja PALJON kysymyksiä teille kaksiraide-mallista ja eurooppalaisista työmarkkinoista. Loppusanoissa hieman julistusta. Ja tiedoksenne sekin, että ensi viikolla Politiikan Pelastusohjelma käsittelee kehitystä ja kehitysyhteistyötä.

Lähtökohdat

Yhtä mieltä olemme ainakin siitä, että nykyiset instituutiot eivät tunnu pysyneen perässä, kun yritysmaailma on muuttunut ja työelämä sen mukana. Sosiaali- ja työttömyysturvaan on ilmestynyt aukkoja eikä ay-liikekään ole aina ollut hereillä niitä paikkaamassa.

Moni teistä kirjoittajista elää samanlaisissa ”tyypillisen epätyypillisissä” työsuhteissa kuin minä. Määräaikaisuudet ja niiden väliset katkokset ovat arkipäivää, vaikka työuraa olisi takana jo yli kymmenen vuotta. Ja sanottakoon se vielä tässä, etten itse ole kokenut tätä ongelmallisena an sich.

”Epätavallisten” työsuhteiden lisääntymistä mitä moninaisimmissa tehtävissä ei voi varmastikaan kokonaan estää eikä siihen enää ole minusta järkeä pyrkiäkään. Kymmenien vuosien työsuhteet vähenevät ja samalla ihmisten työelämää koskevat kysymykset muuttuvat. Mitä minulle jää käteen, jos sairastun pätkätyössä tai uutta keikkaa ei löydykään? Miten käy eläkkeeni, kun en tiedä, mikä on tulotasoni ensi vuonna tai kuusikymppisenä – tai edes sitä, missä ammatissa toimin kymmenen vuoden päästä?

Idea ja kysymyksiä

Anu esitti, että sosiaaliturvajärjestelmää tulisi kehittää kahden raiteen mallilla (Jussille kiitos tästä Politiikan Pelastusohjelman lanseeraamasta ympäristötietoisesta termistä!). Oikealla raiteella tavoitellaan normaaleja ja kokoaikaisia työsuhteita. Viereisellä raiteella puolestaan lähdetään katkonaisten ja vaihtelevien työurien todellisuuksista, mutta tavoitteena on aivan yhtä laadukas ja rivakka matanteko. Tämä raide on vielä avaamatta, mutta toivon mukaan rakenteilla.

Nyt kysymyksiä:

• Mitä on tehtävissä Euroopan sisällä, jotta kaksiraidemalli-ajattelua voisi edistää? Miten tätä ongelmaa on yritetty ratkoa eri jäsenmaissa?
• Entä miten tarkkaan EU:n tulisi teidän mielestänne puuttua työelämän pelisääntöihin ja säännellä niitä? Viime joulukuussa Europarlamentti mm. hylkäsi työaikadirektiivin, joka olisi sallinut Englannin tapaan yli 48 tunnin työajan. Ay-järjestöillä oli keskeinen rooli direktiivin hylkäämisessä. Toisaalta ainakin Liina, Jussi V. ja Milka uskovat, että ay-toiminnan täytyisi pystyä vielä selvemmin kansainvälistymään tai peräti ylikansallistumaan eurooppalaiseksi.
• Pitkään eurooppalaisessa työelämätoiminnassa vaikuttanut Markku Jääskeläinen totesi EU-parlamentin olevan palkansaajan paras ystävä EU:ssa, onko näin?
• Riittääkö”eurooppalainen sosiaalidialogi” vai tarvitaanko valtioiden rajat ylittäviä työmarkkinasopimuksia? Miten käy dialogin, kun lama vähentää työtä ja kriisi saattaa kärjistää hyvin ja huonosti toimeentulevien eurooppalaisten välistä kilpailua?
  Miten estää työehdoilla kilpailemisen haittavaikutukset?

Loppusanat

Työelämä ja työstä saatava palkka ja sosiaaliturva ovat olennainen osa hyvinvointiamme. Uusi Sosiaalinen Eurooppa merkitsee sitä, että jatkossakin on tehtävä Euroopan laajuista sosialidemokraattista työtä. Täytyy huolehtia siitä, että myös uusien jäsenmaiden palkansaajien työnteon ehtoja parannetaan. Tämä on ehdottomasti paras tie työehtokilpailun rajoittamisessa. Sama pätee tietenkin koko maailman tasolla. Toisin sanoen suomalainen ay-liike tekee parasta työtä puolustamalla työntekijöiden oikeuksia kaikkialla niin monella raiteella, kun tarkoituksenmukaista on.

Nuorisotutkimusverkosto on julkaissut Kauhajoen jälkitunnelmassa loppuvuodesta 2008 kootun puheenvuorosarjan. Oma marraskuussa kirjoitettu puheenvuoroni käsittelee Politiikan Pelastusohjelmassa paljon puhuttanutta aihetta eli lasten ja nuorten hyvinvointia:

Pilvi Torsti: Lasten ja nuorten päiviin ohjelmaa

Nykytilanne ruuhkavuosia elävien perheiden arjessa: Kaikki kouluikäiset ovat mukana perusopetuksessa eli käyvät koulua. Valtaosa nuoremmista lapsista osallistuu julkisesti järjestettyyn varhaiskasvatukseen eli käy päivähoidossa. Aikuiset käyvät töissä. Tutkimukset kertovat, kuinka perheitä vaivaavat kiire ja ajan puute.

Olisiko aika harkita rakennemuutosta lasten ja nuorten sekä myös aikuisten ajankäyttöön yhteis­kunnassamme? Järjestäisimme koulujen iltapäivätoiminnan niin, että lapsemme viettävät koulussa, yhteisössään, koko päivän. Kehittäisimme päivähoitojärjestelmästä sellaisen, että sen sisällä lapsemme myös harrastavat taipumuksiensa mukaan.

Näin tulisimme samalla vastaamaan moniin ruuhkavuosia elävien nykyperheiden käytännön ongel­miin. Alle kouluikäisiä viedään harrastamaan liikuntaa, musiikkia ja taidetta usein pitkän päiväkoti- ja työpäivän jälkeen. Koululaisille yritetään keksiä järkevää tekemistä iltapäivisin, jotta he eivät olisi yksin, kun vanhemmat ovat töissä. Syrjäytymisuhan alla olevat lapset eivät pääse harrastuksiin ja yhteisöihin mukaan ollenkaan. Kaiken päälle arkinen kuljetusrumba kuormittaa ympäristöä.

Olisiko kaikkien kannalta järkevämpää ja ekologisesti perusteltua, että harrastaminen olisi osa lapsen ja nuoren päivän ohjelmaa ja toimintaa yhdessä paikassa? Olisiko meillä – lapsilla ja aikuisilla – silloin iltaisin enemmän joutilasta aikaa olla yhdessä? Sitä nuoret tutkimuksissa kertovat eniten kaipaavansa. Koulujen iltapäivätoiminta varmistaisi myös, että onnistumisen elämyksiä ja ryhmään kuulumisen kokemuksia voisi syntyä myös muulta kuin tiedolliselta pohjalta. Ehkä se voisi vähentää kiusaamista ja lisätä kavereita?

Mahdollisuuksia tällaisen rakennemuutoksen kehittämiseen näyttäisi olevan sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen puolella meneillään olevissa ohjelmissa. Sosiaali- ja terveysministeriön vuosien 2008–2011 KASTE-ohjelma antaa vuosittain noin 25 miljoonaa euroa kehityshankkeisiin, joiden yhtenä tavoitteena on ”tukea lapsia ja nuoria heidän omissa kehitysympäristöissään, jotta psykiatrisen laitoshoidon ja kodin ulkopuolelle tehtävien sijoitusten määrä vähenisi”. Käytännössä ajatus siis on, että lapsien erityistarpeet pitää huomioida siellä, missä he luonnostaan ovat: koulussa ja päivähoidossa. Ensimmäisten lokakuun lopussa julkistettujen KASTE-hankkeiden lähtökohta on ongelmakeskeinen ja painottaa nimenomaan erityistukea tarvitsevia lapsia ja perheitä. Tästä seuraava askel olisi painottaa kaikkien lapsien tarpeita ja ehdottaa, että harrastustoiminta pyrittäisiin erityistuen tavoin tuomaan ”lasten ja nuorten kehitysympäristöihin”, siis osaksi päivähoito- ja koulupäivää.

Opetusministeriössä puolestaan on meneillään saman suuruusluokan Peruskoulu paremmaksi -hanke, jonka viiden painopisteen listalla on ”kerhotoiminta ja kodin ja koulun yhteistyö”. Konkreettisia hank­keita tämän otsikon alla ei ole vielä julkistettu. Kuvauksen perusteella ohjelma tarjoaa mahdollisuuksia kokopäiväkoulun ajatuksen testaamiseen.

Nämä hankkeet tarjoavat mahdollisuuden kehittää luonnostelemaani arjen ajankäytön raken­nemuutosta. Ministeriöiden kehityshankkeissa lähtökohtana on ajatus siitä, että palveluja lapsille ja nuorille on syytä tarjota heidän luontaisessa ympäristössään eli koulussa ja päivähoidossa. Kysymys on siitä, miten iso rakennemuutos halutaan. Nyt vaaditaan pilottihankkeiden kehittäjiä ja tekijöitä. Pilottien jälkeen vaaditaan lisää rahaa, jos hyväksi havaittuja käytäntöjä halutaan soveltaa koko maassa. Lisärahan ei pitäisi olla mahdottomuus: koko perusopetuksen parantamisohjelman vuosibudjetti on noin 20 miljoonaa euroa. Vuoden 2009 veronalennuksiin on varattu 800 miljoonaa. En pitäisi epärealisti­sena, että Jokelan ja Kauhajoen aiheuttamien yhteisten järkytyksien jälkeen tämä yhteiskunta haluaisi päättää, että osa veroalennusrahoista käytetään lasten ja nuorten palveluihin, joita luontevasti tarjotaan koulun ja päivähoidon kautta.

”Aivan aluksi haluaisin kiittää.” (J. Urpilainen) Tässä tapauksessa kaikkia maaseudusta kirjoittaneita, koska olette tarjonneet sekä uutta tietoa että ideoita. Maaseutukeskusteluun on selvästi mahdollista tuoda konkreettisia ehdotuksia, jotka menevät paljon pidemmälle kuin juupas-eipäs-keskustelut Nurmijärvestä. Aiemmat kommentit täällä -- jatketaan!

Tavoite

Esa totesi: ”Maatalouspolitiikasta on tullut kaupunkilaisille kirosana.” Siksi paitsi mielikuvat myös keskustelu ja toiminta täytyy muuttaa maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikan suuntaan. Riston vinkkaama Hannu Katajamäen artikkeli toteaa osuvasti, kuinka ”keskustelua maaseudun tulevaisuudesta ovat hallinneet kaksi ääriryhmää: maaseudun itseisarvoa puolustavat agraariunelmoijat ja maaseudun menneenä maailmana näkevät markkinaehtoisen aluekehityksen ihannoijat”. Siksi Katajamäen mukaan tarvitaan kolmas tie (täälläkin!), joka perustuu yhteiskunnan kokonaisetuun. Kolmas tie ei siis tiivisty Raivion kysymykseen, haluaako it-insinööri muuttaa maalle. Sen taustalla on ajatus käyttää hyväksi ainakin osaa siitä 94 prosentista, jonka Sari kertoo olevan Suomessa maaseutua. Huomattakoon vielä, että Euroopan parlamenttikin esitti loppuvuodesta 2008, että pitäisi siirtyä maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikan suuntaan.

Toiminnan lähtökohdat

Katajamäen artikkelissa maaseutupolitiikan ja kolmannen tien lähtökohdaksi nousevat rohkeus ja uskallus. Ne synnyttävät uusia ideoita, jotka perustuvat arvoketjuihin: puusta syntyy design-huonekaluja, laiduntavasta lehmästä luomu-gruyère-juustoa, hakkeesta lämpimiä huoneita ja kylätoimikunnista päivähoidon tuottajia.

Ehdotuksia miettiessä kannattaa pitää rohkeuden ja uskalluksen lisäksi mielessä Sarin huomio, että maaseudun ja maaseudun välillä on eroa. Kaupunkien läheinen, jatkuvasti kasvava esikaupunkimaaseutu (=se Nurmijärvi) ja kaukaisempi, tällä hetkellä autioituva maaseutu, tarvitsevat erilaista uskallusta ja erilaisia ideoita.

Ehdotus 1: Matkailu

Suomen maaseutu tulee kaiken järjen mukaan olemaan voittaja sitten, kun Euroopan kaupunkien välinen lentorumba vähenee ilmailuverojen lisääntyessä. Millaista turismitulevaisuutta haluamme synnyttää? Ovatko Suomessa muut kuin Lappi tajunneet, mitä mahdollisuuksia Suomessa olisi turismin kehittämiseen suomalaisille ja lähialueilta tuleville?

Esimerkiksi Sloveniassa matkustaessa olen aina ollut innoissani kaiken helppoudesta ja hyvästä hinta-laatusuhteesta. Se johtuu nähdäkseni siitä, että palvelut on pääasiassa tehty sloveeneja itseään varten. Suomessa tätä ei ole. Vaellusreittien löytämiseen pitää olla harrastaja, ja konseptointi pysähtyy Muumimaailma-hotellipakettiin.

Suomen eksotiikka vetoaa myös ulkomaalaisiin. Venäjä on vieressämme. Jos ruplan heikkous jatkuu, venäläinen keskiluokka katsoo lähelle, kun kauas ei ole rahaa lähteä. Ymmärretäänkö täällä, mitä venäläiset haluavat? Entä muut lähialueiden ulkomaalaiset? Millaisia majoitusmahdollisuuksia, bed&breakfastia vai mitä? Onko Suomessa edes niitä?

Sarin mukaan Suomessa ei ole riittävästi satsattu palvelujen kehittämiseen ja matkailuun verrattuna muuhun Eurooppaan. Olisiko nyt aika? Olisiko tämä yksi vastaus taloustaantumasta selviämiseen? Olisiko täällä yksi HooFoon työttömän riskisijoitusmallin kehittämismahdollisuus?

Ehdotus 2: Tukiaisista mahdollisuuksiin

Aapo toteaa ”mielestäni millään ylhäältäpäin annettavalla ohjauksella ei maaseutua pidetä elinvoimaisena. Kyllä kaikki pitää lähteä ihmisten omasta tahdosta ja kiinnostuksesta.”

Juurikin näin. Julkisen vallan pitäisi toiminnallaan edistää tunnelmaa, että maalle voi luoda aidosti tuottavia työpaikkoja. Ammattiylpeys ja sitä kautta into ja kyky kehittää omaa elinympäristöä ei voi perustua tukiaistunnelmaan. Hannu Katajamäen sanoin ”suoran tulotuen yrittäjäidentiteettiä nakertavat vaikutukset ilmenevät sukupolvenvaihdosten vähäisyytenä”.

Mitä hyviä ja huonoja esimerkkejä on siitä, miten julkinen valta voisi aktiivisesti edistää ja synnyttää luovaa toimintaa? Mitä muuta maaseutupolitiikalta tarvitaan kuin hyviä tie- ja tietoverkkoja? Miten maalaiskuntien talouskurimus voisi helpottua, esimerkiksi aktiivisen kylätoimikunnan avulla? Mitä -- hullujakin -- ehdotuksia voisimme tehdä?

Ehdotus 3: Mitä sinä tekisit?

Kirjoitan politiikan pelastusohjelmaa viikottain. Tervetuloa mukaan, toukokuussa kokoan kirjoitusten ja keskustelujen pohjalta EU-vaalien tavoitteeni. 

Kulutuskysyntä on monen Euroopan maan talouden kivijalka. Tarvitsemme ostovoimaisia palkansaajia. Globaali rakennemuutos ja taantuma kuitenkin vievät työpaikkoja Euroopasta muualle. Miten luoda Eurooppaan työtä ja työpaikkoja? Entä tarvitsemmeko oikeasti ostovoiman jatkuvaa kasvua? Ja miten huolehtia työntekijöiden ja työnantajien vuoropuhelusta ylikansallisilla markkinoilla?