kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 28.7.2010

Yli 8000 pojan ja miehen hengen vaatinut Srebrenican kansanmurhan vuosipäivä muistuttaa inhimillisestä pahuudesta vuosittain heinäkuun kauneimman auringon aikaan.

Tänä vuonna Srebrenican 15 vuoden muistopäivää kunnioitti vierailulla myös naapurimaa-Serbian presidentti Boris Tadic. Vierailu oli looginen jatko (lisää…)

Puheenvuoro Sdp:n puoluekokouksessa 27.5.2010

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluekokousedustajat ja muut kuulijat,

on tosiaan vaikea päätyä muuhun johtopäätökseen kuin että talous ja työ ovat täysin ensisijaisia asioita niin nyt kuin laajempaa Suomen ja maailman tulevaisuutta linjatessa.

2010-luvun työväenpuolueena meidän on esitettävä päättäväisiä ratkaisuja sellaisiin ongelmiin kuten nollatoleranssi nuorisotyöttömyyteen ja parannuksia pätkä- vuokra- ja silpputyöläisten asemaan. Työuran ensimmäisinä aktiivivuosina osallisuus ja vastuu yhteiseen maailmaan joko syntyy tai jää syntymättä. Palkitaanko yritteliäisyys vai passivoidaanko sukupolvi?

Samalla globaali rakennemuutos muuttaa teollisen Suomen todellisuutta hurjalla vauhdilla. Epävarmassa maailman murrosvaiheessa tarvitsemme tulevina vuosina julkisen talouden pelivaraa. Tämä tarkoittaa vaikeita vaalilupauksia. Toivon, että Sdp luottaa kansalaisten ymmärrykseen: suomalaiseen sielunmaisemaan sopii säästäminen yhteisen projektin nimissä, jos yhteinen projekti innostaa ja on oikeudenmukainen. Esimerkiksi muutosturvarahasto olisi selkeä sosiaalidemokraattinen tavoite ja kenties innostavampi kuin puhe ”julkisen talouden kestävyysvajeen paikkauksesta”. Kysymys on kuitenkin pitkälti samasta asiasta: rakennamme taantuman jälkeistä pelivaraa tuleviin murroksiin.

Hyvät ihmiset, ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikka on myös talous- ja työllisyyspolitiikkaa. Sdp:n vaatimus ulkomaalaistaustaisten reiluista työehdoista on linjassa puolueen syrjintään puuttuvien työelämätavoitteiden kanssa.

Sen sijaan olen eri mieltä Sdp: johdon suulla täälläkin esitetystä työperäiseen maahanmuuttoon liittyvästä tulevaisuuden talouslinjauksesta. Hieman yksinkertaistetusti Sdp:n ja myös vasemmistoliiton esittämän kannan mukaan työpaikkoja tulee taantuman aikana täyttää ensin Suomessa jo olevilla ja vasta sitten sallia muualta tulevat työnhakijat. Suuruusluokat on hyvä pitää tässä mielessä: näitä EU:n ulkopuolelta tulevia työntekijöitä on ollut vuosittain muutama tuhat; heistä siis puhutaan, ei mistään massoista.

Hyvät ihmiset, tällainen vakiomääräisiin työpaikkoihin perustuva nationalistinen talouskäsitys muistuttaa hengeltään sulkeutunutta ja säänneltyä Suomea eikä sovi 2010-luvun EU-Suomeen, missä pelkästään talouden dynaamisuus ja uuden työn synty edellyttää ihmisten kansainvälistä osallistumista ja avoimuutta maailmaa kohtaan.

Tämä puoluekokous linjaa, mihin suuntaan Sdp 2010-luvulla menee ja välittyykö puheenjohtajan mainitsema avoimuus toiminnastamme ja tavoitteistamme. Muuttuvassa maailmassa arvopohjaan on voitava luottaa. Ja meihin luotetaan, jos teemme kansainväliseen yhdenvertaisuuden arvopohjaan nojaavaa politiikkaa, jossa ilmastonmuutos ja globalisaatioon liittyvät asiat ovat aktiivisen toiminnan kohde, EU-yhteistyö keskeinen arvo ja kansalaisten ymmärryskykyyn luotetaan. Kiitos.

Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 15.3.2010

Politiikan pelastusohjelman teksti- ja videoblogeja ja niihin liittyvää keskustelua on julkaistu helmikuusta 2009 alkaen. Seuraavassa yhteenveto 7.5.2009 mennessä EU-teeman alle tuotetusta materiaalista. Eurovaalien 2009 tavoiteohjelmaani pääsee tästä.

Kansallinen päätöksenteko ei riitä. Suomalaisten etua ajetaan parhaiten toimimalla aktiivisesti Euroopan unionissa. Missä EU, siellä mahdollisuus. Missä ongelma, sinne EU.

Euroopan moninaisuus on sen vahvuus. Uutta eurooppalaista identiteettiä ei tarvita korvaamaan valtion tai muun yhteisön jäsenyyttä. Ei uutta lippumerta vanhan päälle.

Tulevassa EU-työssä on olennaista varmistaa unionin reuna-alueiden integroituminen. Erityisesti tulisi huolehtia Balkanin vakaudesta. Se tapahtuu parhaiten vahvalla siviilikriisinhallintatyöllä.

”Mieleeni tuli… Erkki Toivasen puheenvuoro. Hän kertoi olleensa aina Eurooppa-idean kannattaja, mutta alkaneensa viimeaikoina epäillä EU:n olevan myöhässä.” Aulis Kallio

Lähtökohta

Markkinat täytyy pelastaa, koska tarvitsemme niitä. Markkinat ohjaavat tuotteen kysyjän sitä tarjoavan pakeille, lainaa tarvitsevan rahoitusta myyvän luukulle.

Kun puhutaan markkinoista, on syytä korostaa, että globaalina aikana puhutaan maailmanmarkkinoista. Niillä Suomi tai EU:kaan ei pärjää omillaan.

Siksi nyt pitää yhdessä miettiä, miten uusia rahoitusmarkkinoiden rakenteita niin, että ne eivät kaadu uudelleen. Kesän vaalien yhdeksi päätavoitteeksi Euroopan sosiaalidemokraatit ovatkin aivan oikein asettaneet ”käynnistää talous uudelleen ja estää uuden finanssikriisin synty”.

Esittelen seuraavassa viime kuukausina käymissäni keskusteluissa  jäsentyneitä ajatuksiani. Jään odottamaan kommentteja ja ehdotuksia. Mitä muuta voisimme tehdä uuden rahoituskriisin estämiseksi? Millaista olisi vastuullinen ja sosiaalinen pankkitoiminta? Entä miten muuten voisimme parantaa markkinoiden toimintaa?

Yksi oivallus

Pankki ei ole mikä tahansa yksityinen yritys. Rahoituslaitokset synnyttävät julkishyödykkeen: rahan virtauksen taloudessa.Vain harva pärjää ilman rahoitusta. Kauppaketju tarvitsee rahaa ostaakseen lastin sandaaleja, joista se saa rahat vasta kesällä. Kunnat tarvitsevat pääomaa, jolla hoitaa kouluruokailun maksut ja sairaanhoitajien  palkat ennen kuin veroja tulee taas riittävästi tilille. Me kansalaiset tarvitsemme lainaa suuriin ja pieniin hankintoihin. 25-55-vuotiaista suomalaista joka toisella on asuntolainaa.

Koska pankki tuottaa meille kaikille välttämätöntä hyvää, sille voi myös asettaa kovempia vaatimuksia kuin muille yrityksille. Vakavaraisuussäännökset eivät kuitenkaan näytä riittävän. Ei ole vain pankin johdon ja hallituksen välinen asia, jos johtajien palkkiojärjestelmä kannustaa tuhoisaan riskinottoon. Pankkien omistajille tämä ajatus ei ehkä ole itsestään selvä, mutta perusteltu se on. Kuten nyt on nähty, valtio ja koko yhteiskunta joutuu kantamaan riskinoton seuraukset. Onneksi näyttää siltä, että Suomessa olemme tällä kertaa pääsemässä melko vähällä.

Miten sitten huolehditaan, että johtajia kannustetaan vastuullisella tavalla niin, että painopiste on pitkäkestoisessa tuotossa, ei lyhytaikaisissa voitoissa? Riittääkö poliittinen paine? Vai tarvitaanko jotain enemmän?

Muutamia ratkaisuehdotuksia

Viime kuukausina valtiota on huudettu ja vaadittu apuun markkinoiden hallitsijaksi. En kuitenkaan usko, että pankkien tai rahoituslaitosten holtitonta toimintaa saadaan tai pitäisikään saada kuriin asettamalla kaikki tiukasti valtion valvontaan. Moiseen ei riitä virkamiehiä eikä virkamiehillä taitoa. Siksi rahoituslaitoksia pitäisi osata ohjata viisaalla lainsäädännöllä ja valvonnalla.

Ennen kaikkea regulaatio paranisi aidolla kansainvälisellä yhteistyöllä. Euroopan rahoitusvalvojat toimivat edelleen kansallisesti. Tämä on kestämätön lähtökohta. Tulevaisuuden finanssikriisien välttämiseksi tarvitaan EU-kilpailuviranomaisen kaltainen rautaotteinen toimija, joka iskee luun kurkkuun pankeille, jotka eivät noudata vaatimuksia. EU:n työryhmä antoi vastikään raporttinsa finanssivalvonnan uudistamisesta. Ryhmä ei uskaltanut ehdottaa Euroopan laajuista elintä ilmeisesti siksi, että  Britannia ei anna EU:n sitoa käsiään finanssiasioissa.

On harkittava sellaisten rahoitustuotteiden myynnin kieltämistä Euroopassa, jotka eivät täytä yhteisiä kriteerejämme. Esimerkiksi suurin osa maailman riskipitoisista hedge-rahastoista toimii Caymansaarilla, jossa valvonta vähäistä. Suomalainen sijoittaja ei loppupeleissä tiedä, mitä hän rahaston kautta omistaa. Veroa kaupoista ei myöskään juuri kerry.

Markkinoiden valvonnan tehokkuus riippuu 1) valvottavien asenteesta ja 2) valvojien taidoista. Rahoitusalalla toimivien täytyy ymmärtää, että vaikka he itse toimisivat omalta kannaltaan viisaasti, se saattaa johtaa järjestelmän sortumiseen, kuten nyt on likimain käynyt. Siksi on heidänkin etunsa, että viranomaiset tekevät työnsä tarkasti ja kansainvälisenä yhteistyönä. Viranomaistoiminnasta ja päätöksistä ei myöskään ole tarpeen nalkuttaa periaatteen vuoksi niin kuin tapana on ollut.

Markkinat puntariin

Mitä muuta siis voisimme tehdä uuden rahoituskriisin estämiseksi? Millaista olisi vastuullinen ja sosiaalinen pankkitoiminta?

Entä miten muuten voisimme parantaa markkinoiden toimintaa? Annetaan ajatusmyllyn jauhaa.

Videoblogi: Millaista Euroopan unionia tarvitaan? Perussuomalaisten “missä EU siellä ongelma” pitäisi kuulua “missä EU siellä mahdollisuus”. Samalla EU:n on vastattava kansalaisten skeptisyyteen ja korostettava eurooppalaista monimuotoisuutta.

Politiikan Pelastusohjelma avattiin maanantaina 9.2.2009. Viikossa kirjoituksia on kertynyt kymmeniä ja paljon paljon arvokasta tietoa. Haaste jatkuu: mitä sinä tekisit, mitä ehdotat? Vasemmalla aiheet, keskustelua käydään parhaillaan esimerkiksi maaseudusta, tutkimuksesta, tasa-arvosta ja demareista.

Miksi EU?

Perustelin politiikan tärkeyttä sillä, että aikamme ongelmat ja kysymykset ilmastonmuutoksesta finanssi- ja energiakriisiin ovat suuria, monimutkaisia ja ylikansallisia. Euroopan unioni on vastaus tähän: ylikansallisiin ratkaisuihin tarvitaan ylikansallisia toimijoita. Lisäksi viimeisen vuoden tapahtumat alleviivaavat, miten tärkeä yhteisö EU on suomalaisille. Kun Venäjä ja Georgia sotivat, merkittävin ulkopuolinen voima kriisin selvittäjänä oli EU. Kun finanssikriisi sulki pankkien rahamarkkinat, Suomi saattoi kiittää euron tuomaa vakautta.

Balkanilla olen myös nähnyt EU:n tarjoavan sodan kauhut kokeneille ihmisille tulevaisuuden toivon. EU-jäsenyys on konkreettinen tavoite, joka auttaa demokratian ja vakauden kehittämistä. Tässä keskeistä on Euroopan idea nimenomaan rauhan takaajana. Sitä vartenhan EU aikanaan perustettiin, vaalimaan Saksan ja Ranskan välistä rauhaa. Tästä kirjoitin Sarajevossa asuessa.

Mikä meitä ei yhdistä?

Koko EU-aluetta vaivaa kuitenkin euroskeptisyys. Radiouutisten kysely kertoo, että joka viides suomalainen tietää jo nyt jättävänsä äänestämättä ensin kesän eurovaaleissa. Kolmannes kansalaisista suhtautuu EU-jäsenyyteen kielteisesti.

Ns. kurkkudirektiivi-ilmiö selittää skeptisyyttä. Jokainen meistä on kyllästynyt turhanaikaiselta tuntuviin prosesseihin. EU vaikuttaa näpertelevän kaiken maailman asioiden parissa.

Mutta onko skeptisyydessä muutakin? Onko kyseessä myös eurooppalaisen identiteetin ongelma? Emme ole valmiita kuolemaan tai voittamaan kultamitaleja Euroopan puolesta. Eurooppalaisuus ei ole osa identiteettiä samaan tapaan kuin kansallisvaltio.

Mutta pitäisikö sen olla? Tässä nähdäkseni onkin ollut EU:n virhe: eurooppalaisuuden sisältö ei ole rinnakkainen kansallisvaltiolle. Euroopan unionin ei tarvitse luoda ja tyrkyttää eurooppalaista identiteettiä korvikkeeksi valtion kansallisuudelle. Emme tarvitse uutta lippumerta vanhan päälle.

Mitä meitä yhdistää?

Minulle eurooppalaisuutta on monimuotoisuus ja halu edistää yhteistä hyvää. Uskon, että meitä ei yhdistä heimoaate, vaan eurooppalaiset arvot ja ideat. Samassa hengessä puhuivat tällä viikolla myös Euroopan parlamentin saksalainen puhemies Hans-Gert Pöttering ja ministeri Astrid Thors yliopiston keskustelutilaisuudessa. Tällaisia arvoja ovat esimerkiksi demokratia, solidaarisuus, ihmisoikeudet, vapaus, lain kunnioittaminen ja vähemmistöoikeudet.

Keskeistä arvo-eurooppalaisuudelle on monimuotoisuus. Me ymmärrämme olevamme erilaisia. Samalla ymmärrämme intuitiivisesti, että naapurien kanssa pitää tulla toimeen. Niinpä ajattelemme, että yhteisesti, vaikka vaikeankin keskustelun kautta, tehdyt päätökset ovat tärkeitä ja arvokkaita. Jos ajatellaan toisen maailmansodan jälkeistä lähtökohtaa, olemme eurooppalaisina oikeasti päässeet aika pitkälle. Pidän kohteliaisuutena Amerikan republikaanien heittoa, että Obaman tukipaketti on “European Socialist Act of 2009“.

Tuleva Eurooppa ja eurooppalaisuus?

Liki 40 maan maanosassamme puhutaan kymmeniä kieliä ja sen alueella tunnustetaan laajalti niin katolilaista, protestanttista, ortodoksista, islamilaista kuin juutalaista jumalaa. Tämä on eurooppalaisuuteni lähtökohta. EU:ssa on jo 27 valtiota, joten monimuotoinen eurooppalaisuus korostuu myös siellä.

Perussuomalaiset esittävät ”missä EU siellä ongelma”. Tämä pitäisi saada kuulumaan ”missä EU siellä mahdollisuus”. Siksi pyrin Euroopan parlamenttiin: Euroopan unionin ideaa ja EU:n kaltaista toimijaa tarvitaan, koska kaivataan laajoja ylikansallisia ratkaisuja. Samalla kritiikki on otettava vakavasti: mielikuva (ja osittainen todellisuus) EU:sta byrokraattisena sääntönäpertelijänä pitää pyrkiä muuttamaan. Politiikan täytyy pelastaa EU ja erilaisuus.

Mitä konkreettisesti voidaan tehdä? Sääntönäpertely ja byrokratia ovat oma tarinansa, jonka muuttamiseen vaaditaan aikaa ja sinnikkyyttä osoittaa, mikä ei toimi. Ainakin Bosnia ja Hertsegovinan EU-kokemuksellani toivoisin EU:n esimerkiksi noudattavan 2005 allekirjoittamaansa Pariisin julistusta, joka pyrkii kehitysyhteistyörahoituksen pelisääntöjen järkeistämiseen.

Myös monimuotoisuutta arvostavan Euroopan viestin voi konkretisoida. EU-jäsenyyttä tavoittelevissa maissa Balkanilla viisumivapaus erityisesti nuorille ja opiskelijoille olisi hyvä alku. Serbian osalta tätä väläyteltiin viime viikolla. Sisämarkkinoita koskevassa lainsäädännössä voidaan tukea politiikkaa, joka aidosti tavoittelee yhteiseurooppalaisia ylikansallisia markkinoita eikä keskity pelkästään etsimään kompromissia kansallisten instressien (ja itsekkyyden) paineessa. Finanssikriisin myötä päätään nostava taloudellinen nationalismi olisi paluuta taaksepäin. On aika ymmärtää, että muodostamme toinen toisemme kotimarkkinat. Toisin sanoen kaikki hyötyvät kaikkien taloudellisesta menestyksestä. Eikä tämä silti tarkoita, etteikö voitaisi tavoitella myös “kansallista etua”, jos ymmärretään, että sekin on laaja ja monimuotoinen kysymys.

Mitä muuta? Mitä olisi lippujen yli menevä tulevaisuuden eurooppalaisuus käytännön tasolla? Tarvitanko konkreettisia asioita ja tekoja? Vai riittääkö vain voimakkaampi eurooppalainen keskusvalta,  jonka puhepöntöstä tulevat sanat kaikuvat kauas  (kuka muistaa yhtään eurooppalaisen johtajan puhetta ikinä oman maansa ulkopuolelta?)? Mitä tulisi tehdä, jotta väestöryhmien väliset epäluulot vähenisivät Euroopassa? Tiukentaa rasismia kitkeviä lakeja? Syytää rahaa monikulttuurisuusprojekteihin? Entä miten suhtautua kasvavaan protektionismin kaipuuseen, josta kertoo vaikka Ranskan halu kieltää maan autoyhtiöitä sulkemasta tehtaita Ranskassa lainojen vastineeksi? Mitä sinä ajattelet?