Suomi elää taantumassa, joka on kansantuotteella mitaten jopa syvempi kuin 1990-luvun lama. Luulisi siis, että puolueet vaalien alla esittävät kilvan ratkaisuja parempaan huomiseen. Sen sijaan vallitsee myös henkinen lama.

Kokoomus toistaa papukaijana valtiovarainministeriön ja elinkeinoelämän leikkauslistoja, koska Suomella ”ei ole varaa” hyvinvoinnin rahoittamiseen. Laitavasemmisto taas tarjoaa patenttilääkettään, vastuutonta elvytystä. Keskustan puheenjohtaja ei uskalla lausua mitään, mikä voisi vaarantaa puolueen gallup-menestystä.

Meistä talouspolitiikka on vietävä uuteen suuntaan, ”neljännelle tielle”, joka perustuu vastuulliseen elvytykseen sekä fiksusti toimivaan valtioon. Toisin kuin 1990-luvulla syntynyt ”kolmas tie”, joka yhdisti markkinaliberalismin ja sosiaalisen vastuun, uusi linja painottaa julkisen vallan aktiivista roolia. Sen on otettava vastuu Suomen suunnasta ja rakennettava päättäväinen ohjelma, jolla saamme investoinnit liikkeelle, elvytämme toivon – ja talouden.

Uskomme, että tältä pohjalta löytyy kestävä ja toimiva kompromissi, Sipilän-Rinteen-talouslinja, seuraavalle hallitukselle.

1. Suomi tarvitsee nyt vastuullista elvytystä

Suomalaisten pitää voida luottaa siihen, että täällä kannattaa jatkossakin yrittää, tehdä työtä ja opiskella. Meidän on tarjottava rohkaisevampi tulevaisuuskuva kuin katteettoman pessimismin siivittämä leikkausten kierre, joka vain pahentaa tilannetta.

Vastuullinen elvytys merkitsee sitä, että alijäämää voi lisätä vain pätevin perustein: kun investoidaan tuotannon ja työllisyyden kestävään kasvuun. Kannattamatonta yritystoimintaa ja kasvun hidasteita ei pidä pönkittää velkarahalla. Vastuutonta elvytystä on luvata tässä tilanteessa merkittäviä parannuksia sosiaalietuuksiin.

Tässä tilanteessa rajut leikkaukset entisestään heikentäisivät heiveröistä kasvua ja kysyntää, juuri, kun kasvua ja kysyntää kipeimmin kaivataan. Tämä ei ole mielipide, vaan taloustieteilijöiden enemmistön vahvistama fakta.

Koska Suomen viennistä 55 prosenttia menee EU-maihin, kärsimme pahimmin kansainvälisestä taantumasta. Eurooppalainen vasemmisto on esittänyt pitkään suurta investointiohjelmaa teihin, raiteisiin, älykkäisiin sähköverkkoihin ja tietoliikenteeseen. EU-komission oikeistojohto on tunnistanut viimein ongelman, mutta Junckerin-Kataisen elvytysrahasto on osoittautumassa turhan vaatimattomaksi, verkkaiseksi ja ennen kaikkea päämäärättömäksi välineeksi Euroopan nousuun.

2. Fiksu valtio käynnistää investoinnit

Suomen on siis toimittava päättäväisesti itse. Emme voi jäädä odottelemaan suhdanteen käännettä. Suomen on luotava taloudellista toimeliaisuutta, koska sitä ei synny itsestään.

Siihen tarvitsemme fiksua valtiota. Sillä on velvoitteensa kansalaisten toimeentulosta ja hyvinvoinnista, mutta myös sellaisesta yritysympäristöstä, joka kannustaa kasvamaan ja menestymään.

Julkisen vallan on mahdollistettava uutta kasvua, mutta jätettävä toteutus pitkälti yksityisten yritysten varaan. Hallituksen on luotava investointiohjelma homekoulujen saneeraamiseksi, tieverkon korjaamiseksi ja pääkaupunkiseudun raideyhteyksien tehostamiseksi. Hankkeisiin voi houkutella yksityistä pääomaa ympäri maailmaa ja kilpailuttaa projektit avoimilla markkinoilla.

Tänään on tehtävä investoinnit, jotka kannattelevat yhteiskuntaa 10-20 vuoden päästä. Fiksu valtio uudistaa tuotannon, energiaketjun, liikenteen, asumisen ja jätehuollon rakenteet ilmastoystävälliseen suuntaan – ja samalla luo edellytyksiä uusiutuvan tuotannon innovaatioille. Ympäristöteknologia-alan yhtiöille ovat elintärkeitä kotimaasta saatavat referenssit, näytöt osaamisesta, kun yritetään ponnistaa vientimenestykseen.

Fiksu valtio investoi myös henkiseen infrastruktuuriin eli koulutukseen, tieteeseen, taiteeseen ja kulttuuriin, eikä ainakaan sorru typistämään uuden ajattelun luomisessa keskeisiä yhteiskunnan toimijoita.

3. Nuoret ja vanhat töihin

Työn on oltava kaiken keskiössä. Yhteiskuntamme vanhenee ja huoltosuhde heikkenee. Vaikka biologialle emme mahda mitään, voimme tehdä paljonkin sen eteen, että kansakunnan ikääntyminen ei ole rasite, vaan resurssi jota pitää hyödyntää.

Työllisyysasteen on oltava nykyistä korkeampi, ja ikäihmiset on houkuteltava pysymään työelämässä. Työnantajat ovat avainasemassa, sillä liian moni yli viisikymppinen kokee ikäsyrjintää. Jokainen syrjäytetty on inhimillinen tragedia ja yhteiskunnallinen tappio.

Naisten työmarkkina-asemaa on kohennettava. Edellinen hallitus ei kyennyt kotihoidon tuen jakamiseen tasan molemmille vanhemmille, uuden on siihen pystyttävä. Muuten palkkatasa-arvo ei etene.

Ennen kaikkea nuoret on pidettävä osallisina omaan tulevaisuuteensa. Nuorisotakuuta on jatkettava ja laajennettava, jotta vaikeasta taloustilanteesta huolimatta jokainen löytäisi paikan työssä, harjoittelussa tai opinnoissa.

4. Kysyntää on lisättävä

Työn verotusta ei pidä kiristää, vaan huojentaa pienituloisten ja ennen kaikkea keskiluokan verotusta aina kun mahdollista. Vastaavasti kiinteistöjen verotusta voidaan nostaa ja kymmeniä nykytilanteessa kyseenalaisia verovähennyksiä poistaa.

Meidän on saatava aikaan sykäys kotimaisten palveluiden kysyntään ja siten työllistämiseen. Innostetaan perheet laskettelulomille ja perjantaisin pitseriaan.

5. Elvytys on rakenneuudistusten ehto

Tuotannon ja työn rakenneuudistukset ovat välttämättömiä. Niihin ei voi pakottaa katteettomalla pessimismillä. Suomalaiset ovat osoittaneet – muun muassa eläkeratkaisulla – että keskinäisellä kunnioituksella, neuvottelemalla ja osallisuudella saadaan aikaan muutoksia, joihin kaikki yhteistuumin sitoutuvat.

Varmin keino estää pitkän aikavälin rakennemuutokset on ajaa niitä lyhytnäköisillä leikkausvaatimuksilla. Aidot uudistukset edellyttävät investointeja, muutostukea, joka tekee muutoksesta turvallisemman kuin paikalleen jäämisen.

Elvytyksen ja rakenneuudistusten vastakkainasettelu on tyhmää propagandaa. Rakennemuutos edellyttää elvytystä. Vain elvytys, joka johtaa rakennemuutokseen, on perusteltua.

Parempi tulevaisuus ei tule toivomalla, mutta vielä vähemmän toivonsa menettämällä.

Timo Harakka ja Pilvi Torsti

Share:
Reading time: 3 min

Kirjoitus on julkaistu alunperin Demarissa 10.4.2015, otsikko tässä korjattu (Demokraatissa virheellisesti: Ikäihmiset, seniorit, eläkeläiset: rakkaalla lapsella on monta nimeä)

Aktiivinen elämäntyyli edistää terveyttä ja hyvinvointia kaiken ikäisillä. Liikkumiseen rohkaiseminen on fiksua, koska se vähentää sairastelua ja pitää yllä toimintatarmoa. Maaliskuun viimeisessä Helsingin kaupunginhallituksessa käsiteltiin ehdotusta 70 vuotta täyttäneiden oikeudesta saada ilmaiskortit uimahalleihin ja kuntosaleille. Saimme enemmistön mukaan päätökseen, että kaupungin hallintokuntien pitää selvittää, miten ne ottavat suunnitelmiinsa enemmän ikäihmisten toimintakykyä ja aktiivisuutta ylläpitäviä palveluja niin liikunnassa, kulttuurissa kuin liikenteessä.

Tämä on ajankohtaista mielessäni, koska vaaleissa ja ehdokkaana pääsee laajimmin kuulemaan erilaisia ihmisiä. Eri teemoja käsittelevät vaalipaneelit auttavat ymmärtämään kaikenlaisia näkökulmia. Ja näissä vaaleissa suurin yksittäinen ryhmä, jonka näkökulmat ovat itselleni avautuneet monesta uudesta vinkkelistä, ovat eläkeikäinen väki. Helsinkiläisiä 65-vuotta täyttäneitä onkin noin 100 000.

Vaikka ikäryhmä on hyvin moninainen, monia tuntuu yhdistävän kokemus siitä, että yhteiskunta puhuu ohi. Kestävyysvaje-keskustelut ja sote-uudistukset sisältävät puhetta, joka saa ihmiset kokemaan itsensä taloudelliseksi taakaksi, vaikka se ei olisikaan tarkoitus. Toisaalta omien ”etujärjestöjen” toiminta näyttäytyy sekin monille liian kapea-alaisena edunvalvontana.

***

Syyllistyn helposti ohipuhumiseen myös itse. Sen sijaan, että olisin eläkeläisten aktiivikerhon tilaisuudessa älynnyt kysyä, mistä teemoista he haluavat kuulla, tuputin omia näkökulmiani hyvinvointivaltion uudistamisesta. Aikaa kysymyksille jäi aivan liian vähän. Saatoin jättää taakseni pettyneen yleisön, jolle edustin jälleen yhtä ”nuorta” (40-kymppinen kolmen lapsen äiti), joka miettii lähinnä oman porukkansa asioita.

Kuvaavaa on sekin, että meillä ei ole oikein hyvää sanaa kuvaamaan tätä ikäryhmää. 65-vuotias äiti ei ole vanhus eikä oikein ikäihminenkään. 75-vuotiasta ystäväksi tullutta tukijaani en kutsuisi ensisijaisesti eläkeläiseksi niin kuin hänkään ei puhu minusta palkansaajana.

***

Mitä voisimme tehdä?

Meidän pitää tunnistaa, että suurten ikäluokkien siirtyessä eläkeikään, meillä elää yhteiskunnassa yhä moninaisempi joukko ihmisiä, jotka eivät ole aktiivisesti työelämässä, mutta joilla on sekä halua että kapasiteettia tarjota valtava panos yhteiseen maailmaamme. Tämä tarkoittaa osallistumista lasten ja lastenlasten elämään, kulttuurikulutusta ja enenevässä määrin myös ammattityötä. Monet haluaisivat olla työelämässä mukana, nyt työnantajien pitäisi tarjota erilaisia tapoja entistä joustavammin.

Tämän lisäksi on tunnistettava köyhyys. Edelleen kymmenet tuhannet eläketulolla toimeentulevat ihmiset elävät Helsingissä köyhyysrajalla ja hädin tuskin pärjäävät. Monet asuvat yksin ja tästäkin syystä meidän on huolehdittava hyvistä julkisista palveluista. Alussa mainitut kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä liikkuminen ovat toimintakyvyn ytimessä ja juuri siksi niiden hinnoittelu ja saatavuus koskee todella monia.

***

Toivoisin lisää luontevaa sukupolvienvälisyyttä sekä arjen ratkaisuissa että ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Miksi pyöräteiden kehittämisen kärjessä ei ole pyörien ohella muu rullakansa? Miksi emme näe musiikkikouluja esiintymässä palvelukeskuksissa ja sairaaloissa säännöllisesti? Millaisia lukkoja tarjoamme yksin asuvien ihmisten oviin ja voisiko isännöintipalvelu muuttua myös päivätalkkariksi yksinelävälle? Erilaisia ideoita on hurjasti ja niistä saa mieluusti tehdä aloitteita myös muissa kunnissa. Tärkeintä on kuitenkin saada ne vaalien jälkeen laajempaan valmisteluun, sosialidemokraattien johdolla.

Share:
Reading time: 2 min

Tiistai

 

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Share:
Reading time: 1 min
Page 1 of 501234102030...Last »