Sen jälkeen, kun eduskuntatalo avautui remontin jälkeen kävijöille, olemme vastaanottaneet vieraita tiuhaan tahtiin kaikkialta Suomesta. Lisäksi monet kansainväliset vieraat toivovat mahdollisuutta kurkistaa arvostetun demokratiamme ytimeen.

Oma suosikkihetkeni vierailuissa on pysähdys valtiosaliin. Kyse on toisen kerroksen salista, jonka korkeat ikkunat antavat Mannerheimintielle. Viimeisen vuoden ajan ikkunoista on seurattu Oodi-kirjaston rakennustöiden edistymistä.

Valtiosalin tarina täydentyy nyt Oodin myötä.

Kerrotaan, että kun sisällissodasta toipunut kansakunta päätti rakentaa uuden uljaan eduskuntatalon, tilan oli tarkoitus kaikin tavoin ilmentää ja vahvistaa rauhaa. Siksi kaikki talossa on symmetrista, akustiikka huolella mietitty ja tilat levollisia.
Tilojen korkeuksiin on kätketty merkityksiä. Korkein tila on pyöreä istuntosali. Korkeimmassa tilassa sopi nuoren kansakunnan päättää omista asioistaan. Valtiosali toiseksi korkeimpana sopi vieraan vallan asioille eli muiden valtioiden edustajien vastaanottoon.

Nyt upeasta uljaasta valtiosalista avautuu näkymä Oodiin, jonka kolmannen kerroksen huikea kansalaisparveke kohoaa eduskuntatalon tasolle
Kun kansainvälisille vieraille mainitsee, että Oodi on kirjasto, jonka Suomen valtio ja Helsingin kaupunki päättivät rakentaa lahjana 100-vuotiaalle Suomelle, vieraat usein silmin nähden liikuttuvat. Siis kirjasto sadan vuoden monumenttina? Auki kaikille? Ja noin upea?

Sadan vuoden jälkeen nuori tasavalta siis edelleen päättää omista asioistaan korkeimmassa harmonisessa pyöreässä salissa ja tapaa muiden maiden edustajia valtiosalissa. Uutena asiana tästä eteenpäin merkkaamme kansanvallan sataa itsenäistä vuotta eduskunnan kanssa samaan tasoon kohoavalla kansalaistilalla, kirjastolla. Demokratiaa eli kansanvaltaa korostaa, että väliin jäävä alue on mielenosoituksille ja muille kokoontumisille varattu ja nimeltään kansalaistori.

Tällä viikolla auenneen Oodin osalta ensitunnelmani oli ilo ja liikutus. Kirjoitin: “Olen liikuttunut meistä, Suomesta, Helsingistä. Sata vuotta sisällissodan jälkeen olemme maa ja yhteiskunta, joka on tehnyt tämän. Paikan, jonka kolmannessa kerroksessa viimeistään tuntui, että voisi purskahtaa itkuun. Kirjataivas, Minna Canthin tarinamatto, ihmeellinen valo, vaikka marraskuun viimeisen päivän sadetuulinen ilta.

Ja tämä on talo kaikille. Nuorille ja vanhoille, terveille ja sairaille, masentuneille ja ilosta laulaville.”

Kirjastoammattilaisten mukaan olemme onnistuneet tekemään maailman tasolla sellaisen 2000-luvun kirjaston, joka tulee kuulumaan vierailukohteisiin pitkään.
Oodi-kirjasto kuuluu suurhankkeisiin, jonka päätösvaiheissa sain itse olla mukana kaupunginhallituksen jäsenenä. On helppo yhtyä lokakuussa 2014 budjettitiedotteeseen kirjattuun arviooni:
“Päätös keskustakirjastosta on signaali ja tulevaisuuslupaus. Kaupunkia ei pysäytetä, vaikka taloustilanne onkin epävarma. Tämä on meille tärkeää … olemme koko valtuustokauden korostaneet kasvavan kaupungin tarpeita ja painottaneet myös vaikeassa tilanteessa tulevaisuuteen kurkottavaa ajattelua. Keskustaan kaivataan ja sinne kuuluu julkinen tila, johon kaikki kaupunkilaiset voivat kokoontua.”

Kuten kaikessa yhteisesti päätetyssä tässäkin hankkeessa on ehtinyt olla lukuisia vaiheita. Erityinen kiitos kuuluu väsymättömille ja sitkeille kirjastoammattilaisille, jotka ovat hanketta kuljettaneet eteenpäin ja vaikeimpina hetkinä pitäneet sen hengissä.

Erityisen maininnan päättäjän näkökulmasta ansaitsee suunnittelusta vastannut arkkitehti Antti Nousjoki tiimeineen. Yksi vieras sanoi Oodissa, että tuntui kuin olisi kävellyt havainnekuvaan, josta aikanaan päätimme. Sanoisin, että havainnekuvatkin kalpenevat todellisuudelle. Sellaista taitaa tapahtua harvoin. Ainakaan vuoden pimeimpään aikaan.

(Kirjoitus julkaistu Töölöläisessä 9.12.2018)

Share: