Vielä 1980-luvun lopulla niitä oli lähes miljoona. Nyt enää 250 000. Mistä on kysymys? Vinkki: puhutaan työn murroksesta.

Kyse on työpaikoista, joihin pääsi pelkällä perus- tai kansakoulupohjalla. Kolmen vuosikymmenen aikana peruskoulu-pohjaiset työpaikat ovat vähentyneet radikaalisti. Niiden määrä on puolittunut kaksi kertaa.
Johtopäätös on selvä: tämän päivän Suomessa pelkällä peruskoululla ei pärjää.

Siksi on tullut aika toteuttaa merkittävä koulu-uudistus. Peruskoulu on syytä laajentaa 12-vuotiseen peruskoulutukseen, jonka päätteeksi nuorella on joko ammatillinen tai lukiotutkinto taskussa. Lainsäädännön muutoksena tarvitaan oppivelvollisuuden laajennus niin, että oppivelvollisuuden piiriin tulee eskarin ja peruskoulun lisäksi toisen asteen koulutus.

Toisen asteen velvoittavuutta suositteli myös professori Roope Uusitalon johtama talouspolitiikan arviointineuvosto. Suosituksen pohjana oli vakuuttava tutkimusarvio.

Toisen asteen koulutus suoritetaan nykyisin pääsääntöisesti lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Lisäksi pieni joukko tekee kaksoistutkinnon tai hankkii toisen asteen tutkintotodistuksen oppisopimuskoulutuksessa. Jatkossa voi kehittyä malli, jossa toisen asteen suorittaminen olisi nykyistä joustavampaa ja siirtymä peruskoulusta mahdollisimman huomaamaton.

Asia on merkittävä, koska noin 15 prosenttia ikäluokasta eli 15 nuorta sadasta on jo vuosikymmenien ajan jäänyt pelkän peruskoulun varaan.

Oppivelvollisuuden laajentamisen vasta-argumenttina sanotaan, että on järkevämpää satsata ”täsmätoimiin” ja että ”pakko” ei toimi nuorelle, jonka koulumotivaatio on jo yläluokilla alhainen.

Tähän vastaisin, että emmehän me puhu peruskoulupakostakaan. Toisen asteen velvoittavuus loisi lapsille ja nuorille alusta lähtien horisontin kouluajasta, joka päättyy toisen asteen jälkeen. Nykymallissa annamme 15-vuotiaalle nuorelle mahdollisuuden valita itsensä ulos. 15-vuotiaan paikka on koulussa ei kotona miettimässä huvittaako vaiko ei.

Täsmätoimia tarvitaan tietysti myös nuorille, joilla on oppimisvaikeuksia tai muita usein yläkouluvaiheessa esiin tulevia pulmia. Oppivelvollisuus ei toimi ilman laadukasta koulutusta, varhaista puuttumista ongelmiin ja oppilaanohjausta. Resurssien on oltava kunnossa.

Viime viikkoina olemme saaneet lukea ammatillisen koulutuksen ongelmista. Opetusta on liian vähän ja nuoret jäävät kotiin. Työpaikoilta tulee kritiikkiä, kun heille tulee kouluista nuoria, joiden osaaminen ei riitä. Hiljattain osastonhoitaja kirjoitti, kuinka esimerkiksi elämän viimeisiä vaiheita läpikäyvien vanhuksien hoitoon osallistuminen on juuri peruskoulusta tulleelle nuorelle liian kuormittavaa eikä ”työssä oppiminen” ole kovin realistinen ajatus.

Ammatillisen koulutuksen esiin tulevat ongelmat ovat monen asian summa. Koulutussäästöt ovat olleet rajuja. Lisäksi on tehty ammatillisen koulutuksen reformi, jossa opetusta siirrettiin merkittävästi työpaikoille ja vastuuta opintojen edistymisestä nuorille itselleen. Rakenteita ei ole uusittu samaa tahtia. Lähiopetusta ja nuorten ohjausta kaivataan lisää.

Noin puolet nuorista suorittaa toisen asteen tutkinnon ammatillisessa koulutuksessa. Kyse on merkittävästä osasta koulupolkuamme. Siksi ammatillisen koulutuksen ongelmat on syytä perata ja huolehtia, että meillä on myös jatkossa ammattinsa osaavia työntekijöitä. Toisen asteen suorittamisessa kyse on yhtä aikaa yhdenvertaisuudesta ja kilpailukyvystä.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen

Vielä 1980-luvun lopulla niitä oli lähes miljoona. Nyt enää 250 000. Mistä on kysymys? Vinkki: puhutaan työn murroksesta.

Kyse on työpaikoista, joihin pääsi pelkällä perus- tai kansakoulupohjalla. Kolmen vuosikymmenen aikana peruskoulu-pohjaiset työpaikat ovat vähentyneet radikaalisti. Niiden määrä on puolittunut kaksi kertaa.
Johtopäätös on selvä: tämän päivän Suomessa pelkällä peruskoululla ei pärjää.

Siksi on tullut aika toteuttaa merkittävä koulu-uudistus. Peruskoulu on syytä laajentaa 12-vuotiseen peruskoulutukseen, jonka päätteeksi nuorella on joko ammatillinen tai lukiotutkinto taskussa. Lainsäädännön muutoksena tarvitaan oppivelvollisuuden laajennus niin, että oppivelvollisuuden piiriin tulee eskarin ja peruskoulun lisäksi toisen asteen koulutus.

Toisen asteen velvoittavuutta suositteli myös professori Roope Uusitalon johtama talouspolitiikan arviointineuvosto. Suosituksen pohjana oli vakuuttava tutkimusarvio.

Toisen asteen koulutus suoritetaan nykyisin pääsääntöisesti lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Lisäksi pieni joukko tekee kaksoistutkinnon tai hankkii toisen asteen tutkintotodistuksen oppisopimuskoulutuksessa. Jatkossa voi kehittyä malli, jossa toisen asteen suorittaminen olisi nykyistä joustavampaa ja siirtymä peruskoulusta mahdollisimman huomaamaton.

Asia on merkittävä, koska noin 15 prosenttia ikäluokasta eli 15 nuorta sadasta on jo vuosikymmenien ajan jäänyt pelkän peruskoulun varaan.

Oppivelvollisuuden laajentamisen vasta-argumenttina sanotaan, että on järkevämpää satsata ”täsmätoimiin” ja että ”pakko” ei toimi nuorelle, jonka koulumotivaatio on jo yläluokilla alhainen.

Tähän vastaisin, että emmehän me puhu peruskoulupakostakaan. Toisen asteen velvoittavuus loisi lapsille ja nuorille alusta lähtien horisontin kouluajasta, joka päättyy toisen asteen jälkeen. Nykymallissa annamme 15-vuotiaalle nuorelle mahdollisuuden valita itsensä ulos. 15-vuotiaan paikka on koulussa ei kotona miettimässä huvittaako vaiko ei.

Täsmätoimia tarvitaan tietysti myös nuorille, joilla on oppimisvaikeuksia tai muita usein yläkouluvaiheessa esiin tulevia pulmia. Oppivelvollisuus ei toimi ilman laadukasta koulutusta, varhaista puuttumista ongelmiin ja oppilaanohjausta. Resurssien on oltava kunnossa.

Viime viikkoina olemme saaneet lukea ammatillisen koulutuksen ongelmista. Opetusta on liian vähän ja nuoret jäävät kotiin. Työpaikoilta tulee kritiikkiä, kun heille tulee kouluista nuoria, joiden osaaminen ei riitä. Hiljattain osastonhoitaja kirjoitti, kuinka esimerkiksi elämän viimeisiä vaiheita läpikäyvien vanhuksien hoitoon osallistuminen on juuri peruskoulusta tulleelle nuorelle liian kuormittavaa eikä ”työssä oppiminen” ole kovin realistinen ajatus.

Ammatillisen koulutuksen esiin tulevat ongelmat ovat monen asian summa. Koulutussäästöt ovat olleet rajuja. Lisäksi on tehty ammatillisen koulutuksen reformi, jossa opetusta siirrettiin merkittävästi työpaikoille ja vastuuta opintojen edistymisestä nuorille itselleen. Rakenteita ei ole uusittu samaa tahtia. Lähiopetusta ja nuorten ohjausta kaivataan lisää.

Noin puolet nuorista suorittaa toisen asteen tutkinnon ammatillisessa koulutuksessa. Kyse on merkittävästä osasta koulupolkuamme. Siksi ammatillisen koulutuksen ongelmat on syytä perata ja huolehtia, että meillä on myös jatkossa ammattinsa osaavia työntekijöitä. Toisen asteen suorittamisessa kyse on yhtä aikaa yhdenvertaisuudesta ja kilpailukyvystä.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen

(Kirjotus julkaistu Töölöläisessä 28.10.2018)

Share: