Korkeakouluvisio kaipaa tiedettä ja korkeakoulut kunnon työsuhteita (Suomen Kuvalehti 48/2017)

Kirjoittanut | Julkaistu: 4.12.2017

Tieteeltä odotetaan valtavia. Sen pitäisi ratkaista ilmastonmuutos, hoitaa vakavimmatkin sairaudet sekä keksiä uusia innovaatiota talouskasvua varten. Odotukset eivät ole turhia, sillä jo runsaat 200 vuotta on länsimaissa ollut vallalla ajatus siitä, että samalla kun tiede tyydyttää inhimillistä uteliaisuutta se ratkaisee suurimmatkin ongelmamme.
Tätä taustaa vasten Opetus- ja kulttuuriministeriön hiljan julkaisema korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio jättää tiedepolitiikan linjausten suhteen paljon toivomisen varaa. Visio keskittyy pitkälti korkeakoulujen koulutustehtävään. Tieteen merkitystä sivistys-Suomen kehitykselle ei juuri arvioida. Visio ei anna lainkaan eväitä arvioida sitä, minkälaisia tavoitteita ja niiden toteutusmahdollisuuksia tieteelle asetetaan.

Vision merkittävin linjaus on, että julkisen ja yksityisen sektorin panosten tutkimus- ja kehittämistoimintaan pitäisi olla neljä prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä on oikea tavoite. Tavoitteesta puuttuu kuitenkin kaikki realismi, jos sen tueksi ei ole tarjota innostavaa ja kaikki toimijat osallistavaa näkemystä siitä, mitä isommilla resursseilla saadaan aikaan ja miksi ne kannattaa uhrata.

Neljän prosentin hieno tavoite on hyvä purkaa euroiksi. Jotta tavoite saadaan täytettyä tarkoittaisi se julkiselle sektorille nyky-bkt-tasolla noin 100 miljoonan lisäpanosta joka vuosi kymmenen vuotta peräjälkeen. Yhteensä tavoitteessa olisi siis kyse yli miljardin euron lisäyksestä.
Tällä laskelmalla julkisen osuus olisi 1,5 prosenttia, joten lisäksi neljän prosentin kokonaistavoite edellyttäisi aivan eri tason panosta yksityiseltä sektorilta kuin nyt. Esimerkiksi yritystukien uudelleen kohdentaminen on aloitettava siten, että ne houkuttelevat yksityistä sektoria merkittävään t&k-toiminnan kasvattamiseen.

Tiede on myös työpaikka. Ministeriön visiossa korostetaan korkeakouluja hyvinä työnantajina. Viime vuosien järjettömien leikkausten jälkeen realiteetti on kuitenkin kovin toinen. Korkeakoulut näyttäytyvät epävarmoina työnantajina. Työsuhteiden laatuun korkeakouluissa on kiinnitettävä enemmän huomiota, ja määräaikaisuusongelmaan puututtava korkeakoulujen, rahoittajien ja henkilöstöjärjestöjen yhteistyöllä. Työvoiman liikkuvuutta korkeakoulujen välillä ja korkeakouluista ulos ja taas takaisin korkeakouluihin on parannettava selvästi.
Tiede myös todella ansaitsee oman visionsa!

Tieteen kyky vastata siihen kohdistuviin odotuksiin näyttää koko ajan kasvavan. Tutkimuksen aineistot ja välineet ovat kehittyneet samaa tahtia kuin tuotantovälineet muutoinkin. Viimeisimpänä digitalisaatio tarjoaa myös tieteelliselle tutkimukselle kokonaan uusia mahdollisuuksia. Voimme kerätä ja käsitellä ennennäkemättömän suuria tietoaineistoja.

Visio-työtä tarvitaan myös, koska suomalaisessa keskustelussa korostuvat kaksi turhan yksipuolista näkemystä tieteen roolista yhteiskunnassa. Yhdet vaativat politiikkoja jättämään tutkijat rauhaan tekemään juuri sellaista tutkimusta, jota tutkijat itse ja omista syistään pitävät tärkeänä. Toiset haluaisivat valjastaa koko tiedeyhteisön jälkiteollisiksi hiilikaivoksiksi, tuottamaan polttoainetta innovaatioekosysteemeihin.

Kumpikaan näkemys sinänsä ei kelpaa perustellun tiedepolitiikan linjaksi. Tiedepolitiikassa olisi pyrittävä tasapainoon tieteellisen tutkimuksen eri tavoitteiden suhteen. Ihmiset ovat aina halunneet etsiä uutta tietoa sen itsensä vuoksi. Mutta aivan yhtä lailla uuden tiedon etsimisellä on palveltu ja palvellaan ihmisyhteisöjen hyviä tavoitteita. Tieto ja hyöty ovat olleet kumppanit koko nykyaikaisen tiedekäsityksen historian ajan.

Pilvi Torsti
Kansanedustaja (sd), sivistysvaliokunnan jäsen

Vastaa