”Helsingin, Espoon ja Vantaan demarijohtajat Pilvi Torsti, Maria Guzenina ja Antti Lindtman esittävät uusia avauksia Suomeen muuttavien turvapaikanhakijoiden kotouttamiseksi. Demarijohtajat ovat nimenneet esityksensä kolmen kohdan ”Työtä ja koti” -ohjelmaksi.

”Maahanmuuttajat tulevat keskittymään kasvukeskuksiin ja ennen muuta pääkaupunkiseudulle. Muuttoliike edellyttää asuntoja, palveluja ja työtä painottavan kotouttamisohjelman”, toteaa Helsingin SDP:n puheenjohtaja Torsti.”

Koko esitys täällä.

Share:
Reading time: 1 min

(kolumni julkaistu Demokraatissa 18.9.2015)

Tino Singh, mainostoimiston toimitusjohtaja ja aktiivinen keskustelija kirjoitti tällä viikolla laajalle levinneen arvion Facebookissa.

”Suomesta on minun kirjoissani nyt tullut USA. Politiikan huipulla vaikuttaa rahan ja kristillisoikeistokonservatiivisuuden liitto. Ministereiksi nousee miljonäärejä, jotka säätää veroja ja välttelee niitä. Pääministeri leikkaa kehitysavusta ja antaa suuryrityksille, mutta antaa asuntonsa arvojohtajuuden pr-temppuna ja kaikki taputtavat (myös minä). Samaan aikaan rasisteja ja fasisteja johtava ulkoministeri ei pysty tuomitsemaan puolueensa natseja, kun on kiire kääntää takkiaan. Joku tuomitsee väkivallan ja rasismin, ja kaikki taputtavat. Työ- ja oikeusministeriksi pääsee rasismilla höystetyllä rags-to-riches tarinalla paperityöläinen. Eduskunnan puhemies on pesunkestävä fasisti, toinen paljastuu evoluution kieltäjäksi. Monikulttuurisuuden nimeen vannovat johtajat tekevät yhteistyötä avoimesti rasistisen ja perustuslakia halveksivan puolueen kanssa, joka pelottelee kansaa de-humanisoimalla turvapaikanhakijat, muslimit ja vääränväriset. Oppositiossa ruotsinkielisen vähemmistöpuolueen johtaja oli valmis hallituspaikkaa vastaan tekemään yhteistyötä PS:n kanssa ja istuu nyt lobbausyrityksen hallituksessa.
Vihreät luulevat, että olemme unohtaneet ydinvoimapäätökset. Demarit eivät tiedä ovatko lintu vai kala. Vasemmisto ei tiedä muuta lääkettä, kuin järjestää mielenilmauksia ja lakkoilla. Kaiken keskellä hallitus leikkaa yhteiskunnan köyhimmiltä ja kansa syyttää kurjuudestaan maahanmuuttajia ja pakolaisia.

Mitähän pitäisi tehdä, jotta ei usko mene koko poliittiseen järjestelmään?”

Kirjoitusta seuranneessa keskustelussa Singh pohti uuden kansainvälisen keskustavasemmistolaisen kansanliikepuolueen perustamista.

Olen törmännyt samaan pohdintaan viime viikkoina useasti. Toivotaan puoluetta, joka olisi arvopohjaltaan kansainvälinen ja humaani. Puolueen tulisi etsiä suomalaisen yhteiskunnan uudistumisnäkökulmia yhdessä, kaikkia arvostaen ja heikommassa asemassa olevien tilanteen tunnistaen ja ymmärtäen. Kokonaisetu pitäisi myös hahmottaa, ei vain jonkun eturyhmän näkökulmaa.

Mihin tässä keskustelussa sijoittuu Sdp?
Politiikan yksinkertainen, mutta vaativa tehtävä on sovittaa yhteen erilaiset intressit kokonaisuudeksi, joka maksimoi yhteistä hyvää. Siksi poliittinen puolue eroaa perustavalla tavalla etujärjestöstä.

Jos politiikan uskottavuus halutaan säilyttää, poliitikkojen ja puolueiden pitää tunnistaa, että etujärjestön tehtävänä on nimensä mukaisesti valvoa jonkun ryhmän tai toimijan etua. Poliittisen päättäjän tehtävä on arvioida kokonaisuutta. Etujärjestöihin on syytä suhtautua rakentavasti ja niiden asiantuntijuutta hyödyntäen, mutta riittävä etäisyys säilyttäen.

Palataan Tino Singhin kysymykseen. Onko Sdp lintu vai kala?

Moni Sdp:ssä toimiva on valmis huutamaan hep, kun kysellään keskustavasemmistolaisen kansainvälisen kansanliikkeen perään. Juuri sellainenhan me olemme! Juuri siksi olen tässä liikkeessä mukana!

Yleinen mielipide Suomessa ei kuitenkaan tällä hetkellä aina ankkuroi Sdp:tä puolueena tällaiseen kuvaukseen. Moni kysyy, onko Sdp ensisijaisesti laaja yleispuolue vai järjestöjen äänellä puhuva eturyhmäpuolue.

Jos puolue haluaa vakuuttaa edistykselliset uutta puoluetta haikailevat voimat puolelleen, meiltä vaaditaan näyttöjä ja linjoja. Olemmeko etujärjestöjen ohjailtavissa? Mikä on meidän reseptimme hyvinvointivaltio.2 liittyen talous, sosiaaliturva, verotus ja yksilön vastuu? 12-vuotinen peruskoulutus? Koulutustili? Anteliaampi ja lyhyempi työttömyysturva? Maahanmuutto-ohjelma, joka esittää realistiset keinot ja budjetit kymmenien tuhansien pakolaisten kotouttamiseen?

Vaikeat ajat erottelevat linnut ja kalat.

Share:
Reading time: 2 min

Saksa on valmistautunut ottamaan tänä vuonna vastaan 800 000 turvapaikanhakijaa. Se tarkoittaa yhtä turvapaikanhakijaa sataa saksalaista kohden.

Suomeen tuli heinäkuun loppuun mennessä 4121 turvapaikanhakijaa. Korkein esillä ollut ennuste koko vuoden osalta on 15 000. Se tarkoittaa yhtä turvapaikanhakijaa 330 suomalaista kohden.

Saksa on ilmoittanut, että ihmiset ovat tervetulleita ja heitä autetaan. Helsingin sanomien kirjeenvaihtajan jutun mukaan ”Kaikki tietävät, että kaikki nyt Saksaan tulevat maanhan pyrkijät eivät saa turvapaikkaa. Silti juuri nyt monelle saksalaiselle on aivan sama, millaisen leiman autettava ihminen passiinsa joidenkin kuukausien päästä saa, jos hänellä ei tänään ole kenkiä.”

Samaan aikaan Suomessa osa kuntien päättäjistä katsoo, että tyhjinä olevia rakennuksia ei voi hyödyntää turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen, jonka kustannukset valtio korvaa.

Elämme ennen kokemattoman pakolaiskriisin keskellä. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 2014 lopussa maailmassa oli reilut 60 miljoonaa pakolaista, turvapaikanhakijaa ja maiden sisällä kodeistaan paennutta. Tämä vuosi pahentaa lukuja.  9/10 pakolaisesta elää kehitysmaissa eli käsitys erityisesti länsimaisesta ongelmasta on virheellinen.

Heinäkuun loppuun mennessä Suomeen tänä vuonna tulleista turvapaikanhakijoista yli puolet oli Irakista ja Somaliasta. Vuoden 2013 tilastojen mukaan näistä maista tulleiden osalta enemmistöllä turvapaikkakriteerit myös täyttyivät.

Oletettavissa siis on, että Suomeen tulee tänä vuonna kiintiöpakolaisia ja myönteisen turvapaikkapäätöksen saavia pakolaisia moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna. Tämä tapahtuu joka tapauksessa ilman mitään uusia päätöksiä osana kansainvälisiä sopimuksia, joihin olemme sitoutuneet.

Siksi nyt on hetki, jolloin toivon Suomen ylimmän poliittisen johdon yli puoluerajojen linjaavan Saksan malliin. Suomi on turvallinen maa, olette tervetulleita. Viestiin soisi yhtyvän myös muun yhteiskunnallisesti näkyvän joukon.

Nyt on hetki, jolloin Suomi voi toimia fiksusti ja käytännöllisesti ja osoittaa pienen valtion kykyä toimia linjakkaasti tilanteessa, jonka mittaluokka on yllättänyt kaikki ja joka haastaa Eurooppaa juuri nyt. Sisäministeriön johdolla ja laajalla viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyöllä kansalliset suunnitelmat kuntoon ja kaikki toimijat esittämään käytännöllisiä ratkaisuja.

Samalla voisimme esittää sellaisten henkilöiden kuin Martti Ahtisaari, Elisabeth Rehn, Tarja Halonen, Pekka Haavisto ja Erkki Tuomioja kansainvälisen laajan kokemuksen hyödyntämistä eurooppalaisten ja globaalien ratkaisujen etsinnässä. Kenties Ahtisaaren CMI voisi olla globaalin hätähankkeen veturi?

**

Tiedättekö muuten, mitä monissa kansainvälisissä kirjoissa todetaan Suomen ihmeeksi? Yli 400 000 siirtolaisen asuttamista toisen maailmansodan jälkeen. Silloin puhuimme yli 10 prosentista väestöä.

Tilanne oli tietenkin täysin erilainen. Suomi oli köyhä sodan runtelema maatalousmaa. Siirtolaiset olivat pääsääntöisesti suomenkielisiä.

Tilanteen erilaisuus on kuitenkin hyvä suhteuttaa maailman muutokseen. Sodanjälkeisessä Suomessa harva oli koskaan elämässään tavannut vieraskielistä tai kuullut puhuttavan muuta kuin oman kotiseutunsa murretta. Nyt kaikki suomalaiset opiskelevat vieraita kieliä. Elämme globaalisissa taloudessa, jossa parhaiten näyttävät pärjäävän ne maat ja kaupungit, jotka ymmärtävät erilaisia kulttuureja, toimivat ketterästi uusissa ympäristöissä ja etsivät ratkaisuja uusissa tilanteissa.

Karjalaisten siirtolaisten asuttamista arvioivat teokset päätyvät yleensä kiittelemään Suomen silloista toimintaa hyvästä kansallisen tason suunnittelusta ja teorian ja käytännön yhdistämisestä. Samalla logiikalla voidaan toimia nyt.

Ps. Mitä on ketteryys ja käytännönläheisyys? Olen itse tehnyt töitä sodanjälkeisessä Bosniassa ja siellä on paljon tarinoita siitä, miten pakolaisten akuuttia tilannetta ratkottiin. Esimerkiksi Tanskassa bosnialaisten pakolaisten määrä ylitti 1990-luvulla Tanskan valtion vastaanottokyvyn ja bosnialaislapset eivät mahtuneet kouluihin. Hätämajoituksessa olleet ihmiset kokosivat keskuudestaan opettajia ja tanskalaisten tuella organisoivat itse kouluja lapsille. Näin lasten päiviin tuli ”normaaliutta” ja seuraavana vuonna he pääsivät jatkamaan tavallisessa koulussa ilman, että yhtään vuotta jäi pakolaisuuden vuoksi väliin.

Tietolähteitä esim:

Turvapaikka- ja pakolaistilastot, Maahanmuuttovirasto.

UNHCR Global Trends 2014 -raportti

Kotouttamisen osaamiskeskus, kotisivut

 

 

Share:
Reading time: 3 min