Aboriginaalijohtajan viesti ja muita havaintoja: 2015 alkakoon!

Kirjoittanut | Julkaistu: 11.1.2015

Kaukaa näkee lähelle. Siihen olen aina uskonut. Eläytymällä eri kulttuurien kysymyksiin, ratkaisuihin ja tapaan arvottaa asioita, huomaa omastaan asioita, joita muuten ei ehkä osaisi katsoa.

Siksi olen iloinen, että olen saanut tämän vuodenvaihteen viettää kahdessa erilaisessa maassa, Australiassa ja Indonesiassa. Ennen kotimatkan alkua muutamia havaintoja jakoon.

Australiassa, ainakin läntisessä Australiassa, johon matkamme suuntautui, suomalainen koulutus- ja työllisyysasioihin viime vuosina keskittynyt päättäjä hämmentyy. Me painotamme korkeaa koulutustasoa ja siihen kiinteästi liittyvää kykyä kehitellä tuotteita, palveluja ja toimintatapoja, jotka ovat kekseliäitä, joissa designin osuus on merkittävä ja jotka sitä myöten asettuvat arvoketjun huipulle. Käytännössä pyrimme myymään muulle maailmalle raakapuun sijaan huippuunsa jalostettuja puupohjaisia tuotteita ja takomaan lasimme Aalloiksi, myymään Kone-hissien mukana asennusosaamista ja Wärtsilän koneiden mukana käyttöastetta.

Australiassa painotetaan myös koulutusta. Mutta uudisraivaamiseen ja laajoihin luonnonvaroihin nojanneessa maassa vientitulot saadaan edelleen laivaamalla yksinkertaisia raaka-aineita Kiinaan.

Kun kysyin arvon lisäämiseen ennen tuotteiden myyntiä, kaikki olivat sitä mieltä, että niinhän pitäisi tehdä, mutta ei olla oikein päästy puusta pitkään. Taloudessa ja yhteiskunnassa yleensä on totuttu siihen, että raaka-aineiden hintojen vaihtelu tuottaa turbulenssia. Usko tekemiseen ja siihen, että aina löytyy jotain uuttaa leimaa ihmisten suhdetta työhön.

Maailmanmarkkinahintojen aiheuttamat turbulenssit vaikuttavat konkreettisesti. Kun hinnat nyt olleet heikolla tolalla, esimerkiksi yksi seuraamani kaivosyritys vähensi 40 prosenttia henkilöstöstään. Valtaosa työllistyy kuulemma toisaalle ja ihmiset ovat tottuneet näihin muutoksiin. Huonojen aikojen jälkeen tulevat hyvät ajat.

Kun Suomessa puhumme ”työpaikkojen lisäämisestä” ja ”viennin vetämisestä”, puhe kuulostaa usein ylätasoselta ja abstraktilta. Australiassa kaikessa oli konkreettinen kulma: työpaikkoja luodaan ja lisätään avaamalla kaivos, perustamalla oliivitila ja mitä ikinä keksitäänkään. Vienti on konkreettista omien raaka-aineiden myymistä.

Voiko tästä oppia jotain? Ainakin sen, että olemme oikealla tiellä, kun Koneen hissi eli korkean jalostusarvon tuote vei kerroksiin Australian Perthin vanhimmassa hotellissa. Senkin kerroin ylpeänä Australiassa, että uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuva metsäteollisuutemme on vahvasti etulinjassa kehittämässä prosesseja ja tuotteita eikä kellään tulisi mieleen laivata puunrunkoja, joista saatavaa rahaa laskemaan käytettäisiin korkeasti koulutettua väestöä.

Australialaisilta mukaan voisi ottaa suorasukaisuutta ja konkreettisuutta. Eri puolilta maailmaa eri aikoina tulleet ihmiset ovat luoneet ympärilleen mahdollisuuksia korostavan meiningin ja tuntuvat aina suuntaavan tarmonsa myönteiseen näkökulmaan.

Perthissä tapasin myös Läntisen Australian työväenpuolueen johtajan Sue Elleryn (kuvassa kanssani). Taas kävi selväksi, kuinka erilaista toiminta on kahden puolueen järjestelmässä, jossa toinen on aina väistämättä oppositiossa ja toinen hallitsee. Kahtiajakautuminen on väistämätöntä. Kun kuuntelin poliittisen päätöksenteon meininkiä, en voinut olla ajattelematta, miten paljon arvostan esimerkiksi Helsingissä sitä, että meikäläisessä systeemissä päätämme Helsingin asioista yhdessä kaikkien puolueiden kanssa. Uskon, että hyödymme siitä kaupunkina, kaupunkilaisina ja maana.DSC06375

Asialista Australian työväenpuolueella kuulosti tutulta: Tekevät aktiivista yhteistyötä opettajien kanssa, koska kouluihin kohdistuneet säästöt näyttävät kohdistuvan oikeudenmukaisuuden kannalta aivan hullusti. Uskovat yleisesti siihen, että poliittisen puolueen toiminnan on oltava sellaista, joka yhtäältä ratkoo kansalaisten kanssa arkisia asioita kouluissa ja sairaaloissa ja samalla tavoittelee jatkuvaa näkemyksellisyyttä siitä, mihin maailma on menossa ja millaisia tulevaisuuteen valmentavia päätöksiä olisi syytä tehdä.

Paljon puhuimme koulutuksesta. Kaikki, mitä tuli esiin Australian pohtimista kysymyksistä tuki näkemystäni siitä, että keskeiseksi koulutuspoliittiseksi tavoitteeksi on Suomessa asetettava 12 vuoden peruskoulutus kaikille.

Kuuntelin myös mielenkiinnolla, kun paljon Australian alkuperäisväestön kanssa työskentelevä ystävä kertoi aboriginaalien päätöksentekojärjestelmästä. Perusideana oli, että yksittäinen asia käsitellään useassa erilaisessa yhteisön ryhmässä ja lopuksi muutaman ryhmistä riippumattoman ”valitun viisaan” toimesta. Leimallista oli että ennen asian lopullista ratkaisua, kaikki yhteisön jäsenet olivat jollain tavalla olleet prosessissa mukana. Tästä päätösten legitimiteetti.

Yhteisöt ovat toki kooltaan pieniä eikä mallia voi suoraan vertailla meidän päätöksentekoomme, vaan enemmänkin se voi olla sytyke erilaisia organisaatiomuotoja yritys- ja järjestömaailmassa pohtiville. Mutta jotain miettimään haastavaa vuosituhantisessa kulttuurisessa syntyneessä toimintatavassa oli. Sitä kuvastaa keskustelu, jossa yritysjohtaja-ystävämme oli todennut aboriginaali-johtajalle, että heidän yhteiskuntansa on liian hidas muuttumaan ja reagoimaan muutokseen.

”Olemmeko liian hitaita, enpä tiedä, se nähdään”, kuului vastaus.

Niinpä. Paljon nopeita päätöksiä, joilla vähän merkitystä vai vähemmän hitaita päätöksiä, jotka vaikuttavat? Ja ehkä vielä isompi pohdinta: ovat asiat, joista vaadimme nopeita päätöksiä oikeita, sellaisia, joilla on merkitystä 20 tai 50 vuoden kuluttua tarkasteltuna?

***

Indonesiasta voisi kirjoittaa laajasti myös. Täällä kävin myös koulutukseen liittyen opetusministeriön delegaatiossa puolitoista vuotta sitten. Kulttuurinen monimuotoisuus, diktatuurin jälkeinen demokratia ja uusi presidentti, johon sitoutuu samantyyppisiä ajatuksia ja toiveita kuin eteläisen Amerikan joihinkin johtajiin, jotka viime vuosikymmeninä nousseet valtaan köyhemmän väestönosan tuella ja pyrkineet saamaan aikaan merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia. Odotukset täällä ovat nyt korkealla.

***

Lopuksi paluu kotimaahan kirjasuosituksella. Loman ”asiakirjana” luin Jussi-Pekka Alasen Helsinki. Kansakunnan pääkaupunki – ihmisten metropoli. Vuonna 2011 kirjoitettu kirja jäsentää hienosti sen, mitä meillä helsinkiläisillä ja pääkaupunkiseudun päättäjillä on vastuullamme. Asialista on pitkä ja selkeä ilmastonmuutoksesta, asumiseen, tulevaisuuden toimivien elämänpiirien suunnittelusta jatkuvan eriytymiskehityksen konkreettiseen pysäyttämiseen. Kirja auttoi ymmärtämään ja oivaltamaan monta asiaa: metropolipolitiikka on oikeudenmukaisuustyötä ja historia selittää tässäkin, miksi moni asia on mennyt vähän hassusti.

Työtä tuntuu meillä nykykaupunkilaisilla ja –päättäjillä riittävän. Siihen palaan nyt ilolla ja innolla! Maanantaista eteenpäin toimin uudessa tehtävässä Helsingin sosialidemokraattien puheenjohtajana ja jatkan Sdp:n kaupunginhallitusryhmämme vetäjänä (kiitos vpj Timo Kontiolle ja Osku Pajamäelle sijaistuksista poissa ollessani). Torstaina toivon kaikki tervetulleeksi miettimään kevään eduskuntavaaleja avoimeen tukitiimin tapaamiseen Paasitorniin klo 1730, kutsu täällä.

Hyvää alkanutta vuotta!

DSC06937

  1. Oli mukava lukea Australian vastakohtaisuuksista. Oletan, että aboriginaalit ovat edelleen omassa uskossaan ja ajattelussaan omalla, erilaisella tasollaan.
    Kaikesta oppii. Tulee mieleeni ehkä 20 vuotta sitten amerikkalaisen naisen kirjoittama kirja ”Viesti oikeilta ihmisiltä”. Se oli niin häkellyttävä (on tiedä onko faktaa vai fiktiota aboriginaaleista), että kirja hävisi medän kirjahyllystä ensin lasten hoteisiin ja sieltä ilmeisesti kiertoon. Se ei ole koskaan palannut takaisin.

    Hyvää tulevaa vuotta, hitaasti kiiruhtaen!
    Terveisin Airi Haatainen, eläkkeelle vetäytynyt ent. aktiivi

  2. Kiitos Airi, hitaasti kiiruhtaen tosiaan.

Vastaa