(kolumni Uutispäivä Demokraatti 10.3.2014)

Olipa hienoa lukea perjantain lehdestä uuden kolumnistin Aimo Massisen tekstiä, joka avasi moneen nykykeskusteluun historiallista perspektiiviä.

Itseäni on aina sekä kiinnostanut että innostanut muun muassa 1960-luvun Sdp:n toiminta. Esimerkiksi puolueen naisjärjestö  oli aloitteellinen parlamentaarisen komitean aikaan saamisessa, jonka työn tuloksena, yhdessä tutkijoiden kanssa, rakennettiin tasa-arvo-ohjelma. Sen perustalta toteutettiin vanhempainloma, päivähoito ja monet muut  hyvinvointivaltion itsestäänselvyyksiksi muodostuneet arkisen elämän parannukset. Mauno Koivisto kokosi ympärilleen taloustutkijoita, joiden vaikutus Sdp:n ja koko Suomen talouspolitiikan muotoiluun oli ilmeinen.

Työryhmiä puolueessa edelleen riittää ja tutkijoita on mukana. Rohkenen kuitenkin väittää, että tässä puolueella samoin kuin politiikalla laajemmin olisi juoksussa parannettavaa. Kuvaavaa on, että tällä hetkellä Sdp:n sisällä ”tutkimusryhmänä” tunnetaan porukka, joka analysoi kannatusgalluppeja. Tärkeää työtä, mutta ”tutkimus” ei tule tällä katetuksi.

Mitä tulisi korjata ja mihin kysymyksiin Sdp:n pitää miettiä vastauksia?

Tutkijan näkökulmasta on eri asia tulla pyydetyksi antamaan lausunto yksittäisestä asiasta kuin olla mukana muokkaamassa laajempaa ohjelmaa. Tutkijalta pyydetyssä yksittäisessä lausunnossa on yleensä kyse valtapolitiikasta: halutaan tutkija lausumaan jotain, joka tukee puolueen tai poliitikon valmista agendaa sen sijaan, että oma näkemys alistettaisiin haastettavaksi tutkimustiedon valossa.

Kokeneen professorin ajatusta lainaten: halutaanko tieteen huippuja lähelle päätöksentekoa tai jopa päättäjiksi? Miten tässä näyttäytyy Sdp?

Tutkimuksen näkökulmasta esimerkiksi nykyisen hallitusohjelman sitovuus johtaa tilanteeseen, jossa lainvalmistelusta jää usein uupumaan kunnollinen nykytilanteen analyysi. Toisinaan analyysi voisi

Share:
Reading time: 2 min