(kolumni Demokraatissa 27.5.2013. “Matkan varrelta” -kirjoitukset ovat myös merkintöjä Eisenhower Fellowships -koulutusohjelman kokemuksista. Pilvi Torsti osallistui eri puolilla Yhdysvaltoja toteutettuu ohjelmaan Suomen edustajana huhti-toukokuussa 2013)

Pakko myöntää, että kun liityin puolueen jäseneksi, pidin selvänä, että politiikan ja tieteen välinen yhteistyö on systemaattista. Kuvittelin, että poliittisen kannanmuodostuksen taustaksi käydään läpi kaikki aiheesta olemassa oleva tieteellinen tieto. Tiedon valossa mietitään tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi.

Käytännön elämä on osoittanut, että olin turhan ihanteellinen. Yhteistyötä toki tehdään, mutta systemaattista se ei ole. Yksi osoitus prosessien puutteessa on niin kutsuttu pääministerin Himas-gate: jos maan hallituksella olisi systemaattinen tiedestrategia, niin tökerö menettely tuskin olisi ollut mahdollinen.

Keskeinen hallituksen hanke, nuorisotakuu, kelpaa myös esimerkiksi.

Hallitusohjelman tavoite oli selvä: pyrkiä lopettamaan yli kolme kuukautta kestävä nuorten työttömyys.

Tärkeän tavoitteen taustalta puuttui kuitenkin yhteen koottua tietopohjaa. Sen sijaan, että olisimme voineet aloittaa takuun toteuttamisen heti, ensimmäinen tehtävä oli ongelman analyysi. Keitä ovat nuoret työttömät? Millainen työllistyminen johtaa pysyviin tuloksiin?

Ensimmäisen puolen vuoden ajan käytiin läpi tilastoja ja tutkimuksia, joiden avulla takuun alkuvaiheen toteutus ja rahanjako tehtiin.

Hankkeen kannalta ehkä relevanteimman tutkijan

Share:
Reading time: 2 min

(Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 14.5.  Matkan varrelta” -kirjoitukset ovat merkintöjä Eisenhower Fellowships -koulutusohjelman kokemuksista. Pilvi Torsti osallistuu eri puolilla Yhdysvaltoja toteutettavaan ohjelmaan Suomen edustajana huhti-toukokuussa 2013)

”On olemassa kaksi Amerikkaa. Molemmat Amerikat vannovat vapauden nimeen. Vapaus on meidän pyhä perusarvomme, mutta kaksi Amerikkaa tarkoittavat vapaudella eri asioita.”

Näin pohtii lakimies-Rob New Yorkissa, kun kysyn, miten hän amerikkalaisena vastaa kysymykseen: ”Mitä on vapaus?”

Kysymykseni Robille on saanut inspiraationsa australialaiselta Davidilta. Kymmenen vuotta sitten hän perusti rautamalmikaivoksen Australian länsiosiin. Kymmenen vuoden jälkeen riski kantaa hedelmää: geologi-David on erittäin varakas mies.

David on kiertänyt viimeiset puolitoista kuukautta Yhdysvaltoja samasta syystä kuin minä. Eisenhower fellowships -ohjelma kumpusi kylmän sodan tarpeista 60 vuotta sitten. Vuosittain eri puolilta maailmaa valitaan parikymmentä mid-career-ikäistä tulevaisuuden johtajaa. Yhdysvalloissa vietettyjen viikkojen aikana ohjelmaan valitut perehtyvät valitsemiinsa teemoihin eri puolilla maata yksin ja yhdessä.

Davidille näihin viikkoihin on tiivistynyt

Share:
Reading time: 4 min

(“Matkan varrelta” -kirjoitukset ovat merkintöjä Eisenhower Fellowships -koulutusohjelman kokemuksista. Pilvi Torsti osallistuu eri puolilla Yhdysvaltoja toteutettavaan ohjelmaan Suomen edustajana huhti-toukokuussa 2013)

Kaupunki elää. Kaupunki kasvaa. Kaupunki muuttuu. Kaupunki kerää ihmisiä, synnyttää energiaa ja uusia ajatuksia. Kaupungin kerroksissa näkyy menneen mieli ja tulevan lupaus. Kaupunki koettelee.

Olen kiertänyt kuusi viikkoa amerikkalaisia kaupunkeja osana Eisenhower fellowship -ohjelmaa. Yhteensä pitkälti toistakymmentä erilaista keskittymää ihmisiä ja rakennuksia. Ehkä suurimman vaikutuksen ovat tehneet Detroit ja Chicago (kuvassa). Molemmissa kaupungin energia tarttuu myös vieraaseen. Jatkuva rakennemuutos elää kaduissa, kodeiksi muuttuneissa teollisuushalleissa ja Detroitin autioituneissa kaupunginosissa, joiden tyhjyys kertoo siitä, että autoteollisuuden kukoistaessa kaupungin väkiluku oli liki kolminkertainen nykyiseen verrattuna.

Chicagossa kävin kolmen tunnin arkkitehtikierroksella, jota veti kuusikymppinen paikallinen arkkitehti. ”Kymmenen vuotta sitten täällä oli aivan eri näköistä ja jos tulette kymmenen vuoden päästä takaisin toivon, että kaupunki on taas muuttunut” hän lopetti rakkaan kotikaupunkinsa esittelyn.

Kahden kuukauden Eisenhower-ohjelman vuoksi en ole keskiviikkona valtuustossa päättämässä rakennetaanko Jätkäsaareen 33-kerroksinen hotelli vai alkuperäisen suunnitelman mukainen 16-kerroksinen. En ollut ajatellut keskusteluun osallistua, koska täältä käsin en ole pystynyt aiheeseen perehtymään.

Eilisen murha-otsikon innoittamana (Pasi Toiviainen: ”Tornitalot on murhaa – Helsingin tornitus on lopettava”, blogi täällä) on rohkaistava kaikkia valtuustotovereita, jotka huomenna tornihotellista äänestävät: pääsette päättämäään hienon kaupunkimme yhden sivun ilmeestä. Miettikää rauhassa, miettikää huolella.

Päättäjän kannalta on valtavan arvokasta, jos erilaiset näkökohdat tulevat mahdollisimman monipuolisesti esiin. Tornihotelli on esimerkki asiasta, johon monella tai ainakaan kaikilla ei varmasti ole tiukan periaatteellista kantaa. Siksi kannanmuodostaminen on prosessi, jossa jokainen päättäjä joutuu punnitsemaan toden teolla, mitä asiasta ajattelee. Hyvä olisi kuulla myös kaupunkilaisten ääntä mahdollisimman laajasti. Kyse on monien asioiden summasta, joista vähäisin ei ole henkilökohtainen esteettinen maku. Esimerkiksi ekologisia perusteita vastustaa korkealle rakentamista ei kaiketi ole, päinvastoin.

Yhtä totuutta julistavat jutut, joissa leikitään niinkin vaarallisella sanalla kuin murha ovat siksi ongelmallisia, että päättäjä helposti vetäytyy kuoreen. On vaikea antautua julkiseen pohdintaan, jos keskustelussa on valmiiksi oikeast ja väärät mielipiteet riippuen siitä, ketä kuuntelee. Nimenomaan kaupunkidemokratiassa hyödymme kaikki mahdollisimman avoimesta ja rakentavasta vuoropuhelusta.

Sen tiedon varassa, mitä minulla, oma äänestyspäätös olisi vaikea ja näkökohtia monia. Helsinkiin tarvitaan korkean tason hotellikapasiteettia, innostun korkeista rakennuksista, mutta kuvittelin, että 16 kerrosta tuo merenrantaan korkeutta riittämiin. Luotan minua enemmän asiaan perehtyneisiin, joten kuuntelisin huolella arkkitehteja ja kaupunkisuunnitteluaktiiveja ennen kuin tekisin lopullisen ratkaisun. Muutamat kaupunkilaiset ovat myös laittaneet yksilöityjä perusteluja, joista kiitos. Sekin olisi hyvä tietää, mitä kuuluu mahdollisille muille hotellihankkeille.

Yhdysvalloista käsin katsottuna tuntuu, että olisi ollut pohtimisen arvoista varata Jätkäsaareen muutama korkeamman – vaikka 16-kerroksen – talon tontti ja julistaa niihin kunnon arkkitehtikilpailu. Maamerkkejä ja uutta ilmettä kerralla vähän enemmän. Toinen ajatus, joka täällä tulee väistämättä mieleen liittyy rakennemuutokseen. Monet amerikkalaiset kaupungit ovat joutuneet luomaan itsensä uudelleen muutaman vuosikymmenen välein, se on osa kaupungin DNA:ta. Viime vuosikymmeninä keskustainen Helsinki on muuttunut suhteellisen vähän. Ehkä sen vuoksi näihin yksittäisiin hankkeisiin latautuu niin paljon tunteita. Jatkuvassa muutoksessa vuosikymmeniä elänyt kaupunki on tottuneempi sulauttamaan uutta ja vanhaa.

Jätkäsaaren tornihotelli olisi ehkä juuri sellainen asia, jossa voisimme jatkossa harkita sähköistä neuvoa-antavaa kansanäänestystä ja muita kanavia, joilla keräämme kaupunkilaisten näkemyksiä tällaisesta kaupungin yhteisestä asiasta. Päättäjillä olisi sillä tavalla hieman enemmän taustaa moiselle historialliselle päätökselle. Murha-metaforilla ei mikään kaupunki kehity ja kykene jatkuvaan evoluutioon ja uutta luovaan rakennemuutokseen, joka on jokaisen energisen kaupungin elinehto.

 

Share:
Reading time: 3 min
Page 1 of 212