Eilisillan tv-tentti motivoi pohtimaan presidentin tehtävien merkittävintä alaa eli ulkopolitiikkaa.

Suomessa ulkopolitiikassa on aina korostettu jatkuvuutta ja pitkää linjaa. Ulkopolitiikassa pienen maan etu on ennustettavuus ja siitä syntyvä luotettavuus.

Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen ovat luoneet kylmän sodan jälkeisen Suomen ulkopoliittisen profiilin. Suomen linjaa määrittävät rauhantyö, ihmisoikeuksien puolustaminen, kestävän kehityksen korostus ja globaali oikeudenmukaisuus.

Ensimmäisellä kierroksella tätä pitkää ulkopolitiikan linjaa edustivat ennen kaikkea Lipponen, Haavisto ja Arhinmäki. Ulkopoliittisessa kokemuksessa Lipponen oli ylivertainen, mutta tuuli ei näissä vaaleissa tarttunut Lipposen purjeisiin.

Toisen kierroksen ehdokas Pekka Haavistolla on konkreettisia näyttöjä työstä rauhan ja ihmisoikeuksien hyväksi. Haaviston valinta tarkoittaisi Halosen linjan jatkumista Halosen-Haaviston-linjana. Tässä H-linjassa korostuu kestävä kehitys, pohjoismainen hyvinvointivaltio ja pyrkimys sopimisen kulttuurin vahvistamiseen meillä ja muualla.

Maakuvan kannalta on vaikea kuvitella parempaa osoitusta maan liberaalista avoimuudesta kuin se, että viime vaaleissa pähkäilimme presidentin avoliittoa ja nyt rekisteröityä parisuhdetta. H-linja edustaa jatkuvuutta tässäkin.

Share:
Reading time: 1 min

Viime kevään eduskuntavaalit toivat politiikan kaduille ja kahvipöytiin. Sama meininki on nyt jatkunut presidentinvaaleissa. Politiikasta puhutaan lounasravintoloissa ja leikkipuistoissa.

Tämä on ehkä näiden vaalien hienoin juttu. Demokratian ytimessä on poliittinen keskustelu. Pekka Haavisto tuntuu onnistuneen samassa kuin Tarja Halonen aikanaan: vetämään mukaan kaikenlaisia kansalaisia monista aatesuunnista. Sellaisia kansalaisia, jotka eivät muuten osallistu poliittiseen toimintaan.

Siksi minusta on hienoa, että monet demarit ovat halunneet asettua tukemaan Pekka Haavistoa. Osa porukasta varmasti osallistuu myös kampanjointiin.

Politiikan ja sd-liikkeen pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat. Näinä viikkoina yhteiskunnallinen aktiivisuus tiivistyy vaaliteltoille. Siellä voi puhua omista näkemyksistään ja kuunnella, mitä kansalaiset miettivät. Vaalit ja vaalikampanjat ovat kansanvallan huipentuma.

Samalla ymmärrän niitä sd-liikkeen ihmisiä, joille presidentinvaalien toiseen kierrokseen orientoituminen on tuntunut vaikealta.

Yhteiskunnallisesti aktiivisesti ihmiset ovat aina olleet uskollisia sd-aatteelleen. Monet ovat aikanaan tapelleet hyvinvointivaltion perusasioiden kanssa. Asetelmiin on mahtunut sinipunaa ja punamultaa.

Vihreiden kanssa monilla on kokemuksia tilanteista, joissa kaiken hyvän puolella olevat mukavat ihmiset ovat häilyneet kannoissaan, kun on päätetty kuntien sosiaalibudjeteista tai ajettu sopimusyhteiskunnan asiaa. Monin tavoin yhteisestä arvopohjasta huolimatta syvällisempi yhteistyö on takkuillut.

Monet näistä pitkän linjan demareista kuuluvat sukupolveen, jolle puoluevalinta on seurannut yhteiskunnallisesta asemasta. Puoluevalinta on syvällinen ja sitova.

Nyt ihmiset, jotka ovat aina ja kaikissa vaaleissa äänestäneet sd-liikkeen ehdokasta, ovat aivan uudessa tilanteessa. Moni äänestää ensi kertaa elämässä toisen puolueen ehdokasta.

Tällainen puoluevalinnan sitovuus on monille nuoremmille vieraampaa. Meidän sukupolvemme ovat äänestäneet fiilispohjalta usein enemmän henkilöä kuin puoluetta. Viime eduskuntavaaleihin asti elettiin toistakymmentä vuotta epäpoliittista aikaa, jolloin liityttiin kansalaisjärjestöihin ei puolueisiin.

Myös meille poliittisesti sitoutuneille nuorempien ikäluokkien ihmisille puoluevalinta ei samalla tavalla ponnista esimerkiksi luokkaeroista.

Ehkä juuri tästä sukupolvierosta kertoo myös eri-ikäisten demarien erilainen suhde vaalien toiseen kierrokseen.

Nuorempi sukupolvi ilmoittautui joukolla spontaanisti Pekka Haaviston taakse pian ensimmäisen kierroksen jälkeen. Demarinuoret ja opiskelijademarit, jotka järjestöinä vetivät Paavo on rock –kamppista viime viikolla, olivat halukkaita suuntaamaan virtansa Haaviston kampanjaan.

Uskon, että tämän sukupolvierojen huomaaminen ymmärtämystä myös sd-liikkeen tilaan ja tulevaisuuteen huomattavasti enemmän kuin samoja fraaseja toistelevat ”Sdp:n ahdinko”-pääkirjoitukset. Politiikka näyttäytyy erilaisena eri sukupolville. Se vaikuttaa kaikkiin poliittisiin liikkeisiin, jossa on monia sukupolvia mukana.

Paavo Lipposen vaali-illan painava viesti oli tulevaisuus ja kuinka meillä kaikilla on siitä suuri vastuu. Se, että politiikka on palannut lupaa tulevaisuudelle hyvää.

Share:
Reading time: 2 min

(kolumni julkaisu Uutispäivä Demarissa 19.1.2012)

Vaalienalusviikkojen kirjoittelun kestoaiheeksi on noussut punavihreiden äänestäjien mahdollinen taktikointi. Useampi kolumnisti ja pääkirjoitustoimittaja on vihjaillut, kuinka Pekka Haaviston mahdollisuudet toiselle kierrokselle nousisivat, jos Sdp:n ja Vasemmistoliiton äänestäjät keskittäisivät äänensä.

Ymmärrän taktikointi-spekuloinnin viettelevyyden. Samalla ihmettelen, että vakavamieliset politiikan toimittajatkin niin kovasti ruokkivat taktiikka-ajattelua. Se on omiaan edelleen hämärtämään puolueiden merkitystä osana demokratiaa.

Puolueet toki voivat olla taka-alalla juuri presidentinvaaleissa. En panisi ollenkaan pahakseni, jos meillä olisi puolueiden ulkopuolisia ehdokkaita, jotka keräisivät taakseen kansanliikkeen. Tällä kertaa kaikilla ehdokkailla on kuitenkin vahva puoluepoliittinen tausta. Ehdokkaista kaikki paitsi Soini ja Essayah ovat nykyisiä tai entisiä ministereitä.

Politiikassa toimivalle

Share:
Reading time: 2 min
Page 1 of 212