Artikkelin Tiedettä ja politiikkaa kommentit

Kirjoittaja: Risto Karinen

Risto Karinen — Thu, 16 Apr 2009 20:04:18 +0000

Pilvin esiin nostama teema on erittäin tärkeä, sillä kohtaamamme globaalit ongelmat ovat yhä monimutkaisempia ja vastaukset kietoutuvat useiden tieteenalojen käsittelemiin kysymyksiin. Erityisesti ns. tieteellisen tiedon hyödyntämisen problematiikka politiikkojen (“policy”) laadinnassa on omana ilmiönään jo pidempään ollut myös tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Tällöin keskeisenä kysymyksenä voisi olla ”miten tiede ja tutkimus voisivat kaikkein tehokkaimmin parantaa mahdollisimman monen elämän laatua?” Erityisesti tieteen ja teknologian tutkimus (”science and technology studies”) on tätä eri tavoin pyrkinyt ratkomaan sillä ajatuksella, että oleellista on löytää sellaiset kestävät institutionaaliset rakenteet, joiden kautta tieteellisen tiedon luojat (tieteelliset yhteisöt) ja potentiaaliset käyttäjät (poliittiset päättäjät ja virkamiehet) sekä varsinaiset ”hyödynsaajat” eli kansalaiset voisivat olla luovassa ja aidossa vuorovaikutuksessa. Tässä tausta-ajatuksena on samalla se, että tieteellisen tiedon perusluonne tulee samalla myös kyseenalaistettua (eli ei absoluuttista totuutta, vaan itse asiassa hyvin paljon epävarmuutta). Näin ollen kyse ei oikeastaan ole siitä, että meillä on joukko tutkijoita, joilla on tieto ratkaisuista, mutta joita ei vain jostain syystä kytketä oikein päätöksentekoon, vaan siitä, että luodaan sellaisia institutionaalisia rakenteita, joissa voi syntyä politiikanteon kannalta relevanttia tietoa tutkimuksen keinoin. Hyviä ja huonoja esimerkkejä löytyy aina ilmastopaneelista (IPCC) erilaisiin vähemmän tunnettuihin foorumeihin vaikkapa geenimanipulointia tai nanoteknologiaa koskien. Pilvin perusviesti on siis oikea eli olisi lisättävä ”julkisten politiikkojen” (public policy) kykyä hyödyntää tutkimusta haluttujen vaikutusten lisäämiseksi. Mutta samalla kyse ei siis yksinkertaisesti ole siitä, että tutkimus kykenisi viisaudessaan helposti kertomaan totuuksia poliitikoille (”speak truth to power”), vaan kyse on monimutkaisemmasta vuorovaikutuksesta, jossa samalla paljastuu se, että politiikkoja (policy) laadittaessa edellytetään oletuksia sekä ainakin näennäistä varmuutta, jota tutkimus (oli kyse sitten ihmistieteistä tai luonnontieteistä) harvoin kykenee tarjoamaan. Yhteiskunnallisen tutkimuksen kohteena on itse asiassa myös ollut nimenomaan se, miten tieteellisen tiedon ”varmuus” sosiaalisesti ja poliittisesti syntyy (”politics of expertise”).

Joka tapauksessa tarvitaan siis kestäviä rakenteita, vuorovaikutuksen foorumeita politiikanteon ja tutkimuksen välille – hyviä esimerkkejä on ollut, esim. nyttemmin lakkautettu Yhdysvaltain kongressin Office of Technology Assessment. Ja tähän olisi vielä lisättävä siis se, että myös kansalaisia olisi kytkettävä eri tavoin keskustelemaan tutkimuksen tuottaman tiedon sisällöistä ja merkityksestä mahdolliselle politiikanteolle ja sisällöille. Eri maissa on tätä eri tavoin (esim. kansalaispaneelit, arviointiraadit, tiedekahvilat) tehty jo pitkään (esim. Euroopassa Tanska, Hollanti, Iso-Britannia, Yhdysvallat) – meillä vähemmän. Ymmärtääkseni EU:ssa on erilaisia kokeiluja tähän suuntaan toteutettu myös komission toimesta. Tässä olisi kuitenkin panostuksen paikka – niin EU:ssa laajasti ottaen kuin Suomessa erityisesti. Tämä sopisi hyvin myös, Pilvi, sinun näkemyksiisi politiikan teosta niin kuin ne ymmärrän eli erilaisten päätöksentekorakenteiden laajentaminen kohti niitä, joita päätökset viime kädessä koskevat (kansalaiset)!

Tsemppiä kampanjaan!

Lisätietoja kiinnostuneille esim. http://www.cspo.org

Kirjoittaja: Pilvi Torsti

Pilvi Torsti — Mon, 13 Apr 2009 08:14:43 +0000

Ari, usein tutkijoilla on myös tuota kenttätason asiantuntemusta ja arvelen (=melkein tiedän), että sitä voitaisiin käyttää paljon enemmän. Tutkijathan usein tuntevat tutkimiaan alueita, kulttuureja, yhteiskuntia, kieliä ja sitä myöten ihmisiä ja “ajan henkeä”. Olen hyvin samaa mieltä kanssasi “kupla-ilmiöstä”, jota raportit vaikkapa Balkanilla (ja muualla) ovat tuottaneet. Samaan hengenvetoon on todettava, että olen sen synnyttämiseen itsekin syyllistynyt raportoidessani esim. Bosniassa vetämäni kouluhankkeen rahoittajille. Ei niin, ettenkö olisi kertonut juuri miten asiat ovat, mutta ongelmien monimutkaisuuden avaaminen ei mahdu “inputs”-”outputs”-kieleen. Juuri siksi tarvitaan puolueetonta tutkimusta, joka voi tuottaa tietoa, jossa tiedon intressi ei sanele esim. retoriikan muotoa. Ja poliitikkoja ja virkamiesvalmistelijoita, jotka osaavat tietoa hakea ja käyttää.

Kirjoittaja: Ari Rusila

Ari Rusila — Wed, 08 Apr 2009 18:51:19 +0000

Tutkimustiedon ohella haluaisin painottaa kenttätason asiantuntevuuden – valitettavasti puuttuvaa – merkitystä päätöksenteossa. Kentän pragmaattinen reaaliaikainen tieto ei liene haitaksi tutkijoillekaan kirjoituspöytäanalyysien tueksi.

EP:n tasolla olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka heikoin eväin parlmentissa valmistellaan raportteja. Lähdeaineistona on esim. Balkanilla käytetty missioraportteja. Ko. raportit tosin kerätään paikallistasolta mutta puolen vuoden pätkätöissä hyväksi koettu tapa on esittää kehiyksenä suhteellisen vaatimattomia saavutuksia työsopimusten uusimiseksi. Tasolta tasolle tämä kertautuu ja lopputulos saattaa olla jo melkoinen kupla.

Ns. paikan päällä tutustumiseen on varattu aikaa ehkä muutama päivä. Tässä ajassa raportoija ehtii haastatella eri organisaatioiden johtoa ym silmäätekeviä jotka omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan puolustaakseen luonnollisesti antavat määrätynlaisen kuvan tilanteesta.

Tietenkään raportoijalta ei voi odottaa viikkokausien osallistuvaa havainnointia syrjäseuduilla mutta systeemin tiedostaminen voisi auttaa tiedon etsinnän ehkä totuttuja väyliä kiertäen.