Jugoslavian hajoamissodat 1990-luvulla järkyttivät Eurooppaa. Ne kestivät kauan, ne olivat inhimillisesti ottaen äärimmäisen raakoja ja väkivaltaisia ja pakolaisaallot tuntuivat koko Euroopan alueelle. Poliittisesti sotia voidaan pitää Euroopan epäonnistumisena. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka saikin nopeaa lisäsyvyyttä pitkälti juuri Balkanin tapahtumien vuoksi, kun Maastrichtin sopimus astui voimaan 1993.

Balkanin alueen rauha on edelleen osa eurooppalaista agendaa. Maria Guzenina kysyi minulta viime viikonloppuna, miten minä tuota rauhaa tekisin. Tiivistin vastaukseni lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Lyhyellä tähtäimellä pitää varmistaa, että 1990-luvun sodat tulevat käsiteltyä ja sotarikolliset tuomittua. Lisäksi pitää varmistaa, että rauhanturvaoperaatioita jatketaan riittävän pitkään. Pitkällä tähtäimellä pitää pyrkiä saamaan entisen Jugoslavian alueen maat osaksi Euroopan unionin yli 60 vuotta toiminutta rauhankoneistoa. Tämän täytyy tapahtua paikallisen poliittisen kehityksen ja vastuunoton kautta, jossa keskeistä on demokraattisen oikeusvaltioin kehittyminen ja kehittäminen. EU:n oven avoimuus on tärkeä osa tätä prosessia, mutta samalla jäsenyysehtojen täyttymisestä on pidettävä tiukasti kiinni.

Näkemyksiäni Bosnia ja Hertsegovinan tilanteesta tämän päivän Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessa Bosnian tilanteen kärjistyminen vaatii EU:n sotilaallista läsnäoloa.