Jugoslavian hajoamissodat 1990-luvulla järkyttivät Eurooppaa. Ne kestivät kauan, ne olivat inhimillisesti ottaen äärimmäisen raakoja ja väkivaltaisia ja pakolaisaallot tuntuivat koko Euroopan alueelle. Poliittisesti sotia voidaan pitää Euroopan epäonnistumisena. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka saikin nopeaa lisäsyvyyttä pitkälti juuri Balkanin tapahtumien vuoksi, kun Maastrichtin sopimus astui voimaan 1993.
Balkanin alueen rauha on edelleen osa eurooppalaista agendaa. Maria Guzenina kysyi minulta viime viikonloppuna, miten minä tuota rauhaa tekisin. Tiivistin vastaukseni lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Lyhyellä tähtäimellä pitää varmistaa, että 1990-luvun sodat tulevat käsiteltyä ja sotarikolliset tuomittua. Lisäksi pitää varmistaa, että rauhanturvaoperaatioita jatketaan riittävän pitkään. Pitkällä tähtäimellä pitää pyrkiä saamaan entisen Jugoslavian alueen maat osaksi Euroopan unionin yli 60 vuotta toiminutta rauhankoneistoa. Tämän täytyy tapahtua paikallisen poliittisen kehityksen ja vastuunoton kautta, jossa keskeistä on demokraattisen oikeusvaltioin kehittyminen ja kehittäminen. EU:n oven avoimuus on tärkeä osa tätä prosessia, mutta samalla jäsenyysehtojen täyttymisestä on pidettävä tiukasti kiinni.
Markkinat täytyy pelastaa, koska tarvitsemme niitä. Markkinat ohjaavat tuotteen kysyjän sitä tarjoavan pakeille, lainaa tarvitsevan rahoitusta myyvän luukulle.
Kun puhutaan markkinoista, on syytä korostaa, että globaalina aikana puhutaan maailmanmarkkinoista. Niillä Suomi tai EU:kaan ei pärjää omillaan.
Siksi nyt pitää yhdessä miettiä, miten uusia rahoitusmarkkinoiden rakenteita niin, että ne eivät kaadu uudelleen. Kesän vaalien yhdeksi päätavoitteeksi Euroopan sosiaalidemokraatit ovatkin aivan oikein asettaneet ”käynnistää talous uudelleen ja estää uuden finanssikriisin synty”.
Esittelen seuraavassa viime kuukausina käymissäni keskusteluissa jäsentyneitä ajatuksiani. Jään odottamaan kommentteja ja ehdotuksia. Mitä muuta voisimme tehdä uuden rahoituskriisin estämiseksi? Millaista olisi vastuullinen ja sosiaalinen pankkitoiminta? Entä miten muuten voisimme parantaa markkinoiden toimintaa?
Yksi oivallus
Pankki ei ole mikä tahansa yksityinen yritys. Rahoituslaitokset synnyttävät julkishyödykkeen: rahan virtauksen taloudessa.Vain harva pärjää ilman rahoitusta. Kauppaketju tarvitsee rahaa ostaakseen lastin sandaaleja, joista se saa rahat vasta kesällä. Kunnat tarvitsevat pääomaa, jolla hoitaa kouluruokailun maksut ja sairaanhoitajien palkat ennen kuin veroja tulee taas riittävästi tilille. Me kansalaiset tarvitsemme lainaa suuriin ja pieniin hankintoihin. 25-55-vuotiaista suomalaista joka toisella on asuntolainaa.
Koska pankki tuottaa meille kaikille välttämätöntä hyvää, sille voi myös asettaa kovempia vaatimuksia kuin muille yrityksille. Vakavaraisuussäännökset eivät kuitenkaan näytä riittävän. Ei ole vain pankin johdon ja hallituksen välinen asia, jos johtajien palkkiojärjestelmä kannustaa tuhoisaan riskinottoon. Pankkien omistajille tämä ajatus ei ehkä ole itsestään selvä, mutta perusteltu se on. Kuten nyt on nähty, valtio ja koko yhteiskunta joutuu kantamaan riskinoton seuraukset. Onneksi näyttää siltä, että Suomessa olemme tällä kertaa pääsemässä melko vähällä.
Miten sitten huolehditaan, että johtajia kannustetaan vastuullisella tavalla niin, että painopiste on pitkäkestoisessa tuotossa, ei lyhytaikaisissa voitoissa? Riittääkö poliittinen paine? Vai tarvitaanko jotain enemmän?
Muutamia ratkaisuehdotuksia
Viime kuukausina valtiota on huudettu ja vaadittu apuun markkinoiden hallitsijaksi. En kuitenkaan usko, että pankkien tai rahoituslaitosten holtitonta toimintaa saadaan tai pitäisikään saada kuriin asettamalla kaikki tiukasti valtion valvontaan. Moiseen ei riitä virkamiehiä eikä virkamiehillä taitoa. Siksi rahoituslaitoksia pitäisi osata ohjata viisaalla lainsäädännöllä ja valvonnalla.
Ennen kaikkea regulaatio paranisi aidolla kansainvälisellä yhteistyöllä. Euroopan rahoitusvalvojat toimivat edelleen kansallisesti. Tämä on kestämätön lähtökohta. Tulevaisuuden finanssikriisien välttämiseksi tarvitaan EU-kilpailuviranomaisen kaltainen rautaotteinen toimija, joka iskee luun kurkkuun pankeille, jotka eivät noudata vaatimuksia. EU:n työryhmä antoi vastikään raporttinsa finanssivalvonnan uudistamisesta. Ryhmä ei uskaltanut ehdottaa Euroopan laajuista elintä ilmeisesti siksi, että Britannia ei anna EU:n sitoa käsiään finanssiasioissa.
On harkittava sellaisten rahoitustuotteiden myynnin kieltämistä Euroopassa, jotka eivät täytä yhteisiä kriteerejämme. Esimerkiksi suurin osa maailman riskipitoisista hedge-rahastoista toimii Caymansaarilla, jossa valvonta vähäistä. Suomalainen sijoittaja ei loppupeleissä tiedä, mitä hän rahaston kautta omistaa. Veroa kaupoista ei myöskään juuri kerry.
Markkinoiden valvonnan tehokkuus riippuu 1) valvottavien asenteesta ja 2) valvojien taidoista. Rahoitusalalla toimivien täytyy ymmärtää, että vaikka he itse toimisivat omalta kannaltaan viisaasti, se saattaa johtaa järjestelmän sortumiseen, kuten nyt on likimain käynyt. Siksi on heidänkin etunsa, että viranomaiset tekevät työnsä tarkasti ja kansainvälisenä yhteistyönä. Viranomaistoiminnasta ja päätöksistä ei myöskään ole tarpeen nalkuttaa periaatteen vuoksi niin kuin tapana on ollut.
Markkinat puntariin
Mitä muuta siis voisimme tehdä uuden rahoituskriisin estämiseksi? Millaista olisi vastuullinen ja sosiaalinen pankkitoiminta?
Entä miten muuten voisimme parantaa markkinoiden toimintaa? Annetaan ajatusmyllyn jauhaa.
Aamulehden kolumnissa (22.3.2009) Matti Mörttinen kirjoittaa, kuinka median ja poliitikkojen rahapula uhkaa näivettää EU-vaalit “Useimmat perinteiset poliitikot ovat päätelleet, ettei parlamenttiin kannata kuvitella pääsevänsä ellei ole valmis satsaamaan kampanjaan lähes sataatuhatta euroa. Kaikki eivät onneksi laske samalla tavalla. Vihreiden valttikortti Heidi Hautala aikoo hoitaa homman noin kymppitonnilla. Kokoomuksen yllätystulokkaaksi tähyävä Ukko Metsola on ottanut ison lainan pankista ja kehittää nettikampanjointia uusiin ulottuvuuksiin, samoin kuin demarien nuori kyky Pilvi Torsti. Voi olla, että osin rahapulankin takia nyt käydään ensimmäiset todelliset verkkovaalit.”
Hyvät Politiikan Pelastusohjelman lukijat ja kirjoittajat. Teillä on vielä reilu kuukausi aikaa vaikuttaa vaalien tavoiteohjelmani muotoiluun täällä verkossa. Tulevina viikkoina tulen kirjoittamaan ainakin markkinoista, työelämästä sekä Balkanista ja rauhasta. Koko teemlistani vasemalla palkissa. Tavoiteohjelma julkistetaan 7.5.2009.
Tämän blogin lisäksi kerään kansalaisten näkemyksiä ja aloitteita viime viikolla alkaneella Politiikan Pelastuskortti -kampanjalla. Keltaisia kortteja pääsee täyttämään tilaisuuksissa, joita päivitetään jatkuvasti kalenteriin.
Politiikan Pelastusillan tekijöille eli kaikille mukaan ehtineille kiitos! Samoin viikon varrella tavatuille. On ollut fantastinen meininki ja paljon hyvää keskustelua sekä politiikan sisällöistä että EU-vaalikampanjoinnista. Seuraavat mahdollisuudet liittyä mukaan pelastusiltamien tunnelmiin 16.4. (Ravintola Sävel) ja 7.5. (Ravintolalaiva Väiski). Jatkuvasti päivittyvä kampanjakalenteri täällä.
Tunnelmapalaksi poimintoja pelastusillan kulttuuriannista, josta vastasi Politiikan Sävel:
“Kyllä minä tiedän vaativani mahdottomia. Järkevät, kunnon ihmiset ovat tyytyväisiä kun onnistuvat rakentamaan ympärilleen kaikien modernein mukavuuksin varustetun vankilan. Minä haluan elää. Enkä minä, kyltymätön tyydy vielä siihenkään. Minä haluan tehdä elämälläni jotain.” (Satu Hassi)
“Rein haisee paskalta. Seine haisee paskalta. Maas haisee paskalta. Eurooppa alkaa yhdentyä.” (Hannu Niklander)
“En pelkää ketään, rakastan maailman ihmisiä haluan kaikille hyvää. Se on minun politiikkani. Että me rakastaisimme toinen toistamme ei väitellen, vaan keskustellen sovussa. Menisimme ikään kuin mustikkaan yhdessä lämmittäsimme saunan istuisimme laiturilla huohottamassa olisimme ihmisiksi.” (Pentti Saarikoski)
Tämä on kolmas ja viimeinen kuulutus toiseen Politiikan Pelastusiltaan torstaina 19.3.2009 klo 19-21.Ravintola Sävelen parvi Hakaniemessä (Hämeentie 2). Tervetuloa & Hyvää tasa-arvopäivää!
Videoblogissa: päälimmäiset tunnelmat Presidenttifoorumista, johon minut kutsuttiin nuorena tutkijana. Mukana kolmen presidentin, Halosen, Ahtisaaren ja Koiviston pääviestit keskusteluun, jonka aiheena oli Muutosten Suomi ja tulevaisuus.
Me historiantutkijat vältämme yleensä asioiden ”historialliseksi” julistamista. Tänään IX Presidenttifoorumissa historiallisuus kuitenkin leijui ilmassa, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen, presidentti Mauno Koivisto ja presidentti Martti Ahtisaari olivat kaikki paikalla viisituntisessa Muutosten Suomi -keskustelutilaisuudessa. Meidän keskustelijoiden joukossa oli lähinnä nuoremman polven tutkijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia ja muita vaikuttajia. Seuraavan olen koonnut keskustelun keskeiset teemat ja päällimmäisinä mieleen jääneet presidenttien viestit foorumin keskustelijoille.
Pelastusohjelman hengessä
Keskustelujen keskeiset aiheet olivat teemoiltaan Politiikan pelastusohjelmasta tuttuja aikamme suuria kysymyksiä: ilmastonmuutos ja muut ympäristökysymykset, maahanmuutto, globalisaation hallinta, koulutus, hyvinvointiyhteiskunta 2.0, väestön ikääntyminen, monikulttuurisuus ja rauha. Omassa puheenvuorossani kerroin terveiset eilisestä Lauttasaaren yleisötilaisuudesta, joissa korostui huoli nuorista. Lisäksi korostin historiallisen näkökulman tärkeyttä maahanmuuttokeskustelussa. Suomi oli noin vuoteen 1980 maastamuuttomaa ja edelleen reilusti toista miljoonaa suomalaistaustaista asuu ulkomailla. Vuodesta 1980 maahanmuutto on arviolta 9-kertaistunut. Vaikka muutos on ollut nopea, ulkomaalaisten määrä Suomessa on edelleen eurooppalaisittain vertaillen sekä suhteellisesti että absoluuttisesti pieni.
Presidenttien ohella alustanut filosofi Pekka Himanen korosti positiivisen johtajuuden merkittävyyttä kriisin keskellä. 2010-luvun kukoistukseen meidät johdattavat ne, joilla valmiutta ”doing the undone” ja doing the unwelcome” eli asioita, joista ei saa kaikkien juhlintaa, mutta jotka on tehtävä, jotta maailma menee oikeaan suuntaan.
Ahtisaari: Ajatelkaa itse
Presidentti Martti Ahtisaari haastoi kuulijoita ja suomalaisia yleensä laittamaan uusiksi perinteiset ajatusrakenteet ja korosti lisääntynyttä kansainvälistä yhteistyötä ja kuinka elämme mielenkiintoisia aikoja. ”Miksi uusi maailman epäjärjestys jatkuvasti yllättää meidät?” Ahtisaari kysyi viitaten The Age of Unthinkable teokseen, jonka Taneli Kukkonen oivallisesti suomensi Käsittämättömän kuvitteleminen. Loppupuheenvuorossaan Ahtisaari kehotti kuulijoita kyseenalaistamaan ja miettimään ratkaisuja maailman asioihin: ”Älkää uskoko auktoriteetteihin, vaan ajatelkaa itse.”
Halonen: Katso kenen kanssa olet tänään tekemisissä
Tasavallan presidentti Tarja Halonen esitteli läpileikkauksen tämän hetken keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Poimin Halosen puheista mukaan muun muassa näkemyksen Euroopan integraatiosta ”uutena sisäpolitiikkana” ja ”arkipäiväisenä asiana”, globaalin ihmisen –synnyn ja maapallon pelastamisen tärkeyden. Halonen myös kehotti kuulijoita miettimään, kenen kanssa tänään toimii, koska todennäköisesti saman porukan kanssa etsii ratkaisuja myös 30 vuoden kuluttua.
Loppupuheenvuorossaan Halonen korosti, kuinka itse joudumme vastaamaan foorumissa presidenteille esittämiimme vaikeisiin näihin kysymyksiin. ”Ja kyllähän te olette varautuneet vastaamaan. Miettikää, mihin te haluatte olla menossa ja pärjätkää hyvin ja kyllähän te pärjäätte.”
Koivisto: Itse te olette näistä asioista vastuussa
Presidentti Mauno Koivisto luonnehti nykyhetkeä suhteessa omaan presidenttikauteensa toteamalla, että olemme nyky-Suomessa entistä vapaampia tekemään viisaita ja vähemmän viisaita ratkaisuja. Lisäksi meillä on (edelleen) hyvät naapurit ja olemme mukana yhteistyössä, jossa meillä on ääni ja vaikutusta maailmanlaajuisesti (siis Euroopan unionissa).
Kuunneltuaan viisituntisen keskustelun loppuun Koivisto totesi, että lähihistorian harrastaminen on hänelle itselleen muistuttanut, kuinka yhteiskunnassa ”tavallisesti on päädytty vallan muualle kuin on pyritty”. Tämän evästyksen hän halusi antaa myös meille nuoremman polven toimijoille. Koko presidenttifoorumin mieleen painuvin hetki monelle osallistujalle varmasti oli presidentti Koiviston loppusanat, jotka heittivät pallon takaisin ja eteenpäin: ”Te olette puhuneet täällä paljon ja esittäneet meille kysymyksiä. Puheenvuoroissa olette päätyneet siihen, että jotain tarttis tehdä. Kyllä te itse olette näistä asioista vastuussa. Itse te olette näiden asioiden kanssa kasvokkain.” Ainakin minä ja vierustoveri Johanna Sumuvuori liikutuimme kyyneliin.
....