Politiikan Pelastusilta.1 täytti ja lämmitti Ravintolan Sävelen parven keskiviikkona 25.2. Kiitos mukana olleille; oli hauska tavata. Jatketaan maailman pelastamista täällä blogissa. Eilen esitetyn “Minun politiikkani” (säv. Chydenius) sanoihin ja säveliin palataan taas noin kuukauden kuluttua. Siitä pian lisätietoa, joten pysykää Pelastusohjelmassa. Kuvagalleria täällä.

”Aivan aluksi haluaisin kiittää.” (J. Urpilainen) Tässä tapauksessa kaikkia maaseudusta kirjoittaneita, koska olette tarjonneet sekä uutta tietoa että ideoita. Maaseutukeskusteluun on selvästi mahdollista tuoda konkreettisia ehdotuksia, jotka menevät paljon pidemmälle kuin juupas-eipäs-keskustelut Nurmijärvestä. Aiemmat kommentit täällä -- jatketaan!

Tavoite

Esa totesi: ”Maatalouspolitiikasta on tullut kaupunkilaisille kirosana.” Siksi paitsi mielikuvat myös keskustelu ja toiminta täytyy muuttaa maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikan suuntaan. Riston vinkkaama Hannu Katajamäen artikkeli toteaa osuvasti, kuinka ”keskustelua maaseudun tulevaisuudesta ovat hallinneet kaksi ääriryhmää: maaseudun itseisarvoa puolustavat agraariunelmoijat ja maaseudun menneenä maailmana näkevät markkinaehtoisen aluekehityksen ihannoijat”. Siksi Katajamäen mukaan tarvitaan kolmas tie (täälläkin!), joka perustuu yhteiskunnan kokonaisetuun. Kolmas tie ei siis tiivisty Raivion kysymykseen, haluaako it-insinööri muuttaa maalle. Sen taustalla on ajatus käyttää hyväksi ainakin osaa siitä 94 prosentista, jonka Sari kertoo olevan Suomessa maaseutua. Huomattakoon vielä, että Euroopan parlamenttikin esitti loppuvuodesta 2008, että pitäisi siirtyä maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikan suuntaan.

Toiminnan lähtökohdat

Katajamäen artikkelissa maaseutupolitiikan ja kolmannen tien lähtökohdaksi nousevat rohkeus ja uskallus. Ne synnyttävät uusia ideoita, jotka perustuvat arvoketjuihin: puusta syntyy design-huonekaluja, laiduntavasta lehmästä luomu-gruyère-juustoa, hakkeesta lämpimiä huoneita ja kylätoimikunnista päivähoidon tuottajia.

Ehdotuksia miettiessä kannattaa pitää rohkeuden ja uskalluksen lisäksi mielessä Sarin huomio, että maaseudun ja maaseudun välillä on eroa. Kaupunkien läheinen, jatkuvasti kasvava esikaupunkimaaseutu (=se Nurmijärvi) ja kaukaisempi, tällä hetkellä autioituva maaseutu, tarvitsevat erilaista uskallusta ja erilaisia ideoita.

Ehdotus 1: Matkailu

Suomen maaseutu tulee kaiken järjen mukaan olemaan voittaja sitten, kun Euroopan kaupunkien välinen lentorumba vähenee ilmailuverojen lisääntyessä. Millaista turismitulevaisuutta haluamme synnyttää? Ovatko Suomessa muut kuin Lappi tajunneet, mitä mahdollisuuksia Suomessa olisi turismin kehittämiseen suomalaisille ja lähialueilta tuleville?

Esimerkiksi Sloveniassa matkustaessa olen aina ollut innoissani kaiken helppoudesta ja hyvästä hinta-laatusuhteesta. Se johtuu nähdäkseni siitä, että palvelut on pääasiassa tehty sloveeneja itseään varten. Suomessa tätä ei ole. Vaellusreittien löytämiseen pitää olla harrastaja, ja konseptointi pysähtyy Muumimaailma-hotellipakettiin.

Suomen eksotiikka vetoaa myös ulkomaalaisiin. Venäjä on vieressämme. Jos ruplan heikkous jatkuu, venäläinen keskiluokka katsoo lähelle, kun kauas ei ole rahaa lähteä. Ymmärretäänkö täällä, mitä venäläiset haluavat? Entä muut lähialueiden ulkomaalaiset? Millaisia majoitusmahdollisuuksia, bed&breakfastia vai mitä? Onko Suomessa edes niitä?

Sarin mukaan Suomessa ei ole riittävästi satsattu palvelujen kehittämiseen ja matkailuun verrattuna muuhun Eurooppaan. Olisiko nyt aika? Olisiko tämä yksi vastaus taloustaantumasta selviämiseen? Olisiko täällä yksi HooFoon työttömän riskisijoitusmallin kehittämismahdollisuus?

Ehdotus 2: Tukiaisista mahdollisuuksiin

Aapo toteaa ”mielestäni millään ylhäältäpäin annettavalla ohjauksella ei maaseutua pidetä elinvoimaisena. Kyllä kaikki pitää lähteä ihmisten omasta tahdosta ja kiinnostuksesta.”

Juurikin näin. Julkisen vallan pitäisi toiminnallaan edistää tunnelmaa, että maalle voi luoda aidosti tuottavia työpaikkoja. Ammattiylpeys ja sitä kautta into ja kyky kehittää omaa elinympäristöä ei voi perustua tukiaistunnelmaan. Hannu Katajamäen sanoin ”suoran tulotuen yrittäjäidentiteettiä nakertavat vaikutukset ilmenevät sukupolvenvaihdosten vähäisyytenä”.

Mitä hyviä ja huonoja esimerkkejä on siitä, miten julkinen valta voisi aktiivisesti edistää ja synnyttää luovaa toimintaa? Mitä muuta maaseutupolitiikalta tarvitaan kuin hyviä tie- ja tietoverkkoja? Miten maalaiskuntien talouskurimus voisi helpottua, esimerkiksi aktiivisen kylätoimikunnan avulla? Mitä -- hullujakin -- ehdotuksia voisimme tehdä?

Ehdotus 3: Mitä sinä tekisit?

Aika: keskiviikko 25.2.2009 19-21

Paikka:  Ravintola Sävelen parvi Hakaniemessä (Hämeentie 2)

Kuvaus: kuukausittainen avointen ovien ilta. Mukana kampanjaporukoita ja ohjelmassa vapaata seurustelua ja spontaania ohjelmaa. TERVETULOA!

HUOM! Ravintolassa ei ole ruokatarjoilua, mutta baarista voi ostaa kolmioleipiä. Ravintolan kanssa on myös erikseen sovittu, että lapset ovat tervetulleita. 

Videoblogi: Millaista Euroopan unionia tarvitaan? Perussuomalaisten “missä EU siellä ongelma” pitäisi kuulua “missä EU siellä mahdollisuus”. Samalla EU:n on vastattava kansalaisten skeptisyyteen ja korostettava eurooppalaista monimuotoisuutta.

Politiikan Pelastusohjelma avattiin maanantaina 9.2.2009. Viikossa kirjoituksia on kertynyt kymmeniä ja paljon paljon arvokasta tietoa. Haaste jatkuu: mitä sinä tekisit, mitä ehdotat? Vasemmalla aiheet, keskustelua käydään parhaillaan esimerkiksi maaseudusta, tutkimuksesta, tasa-arvosta ja demareista.

Miksi EU?

Perustelin politiikan tärkeyttä sillä, että aikamme ongelmat ja kysymykset ilmastonmuutoksesta finanssi- ja energiakriisiin ovat suuria, monimutkaisia ja ylikansallisia. Euroopan unioni on vastaus tähän: ylikansallisiin ratkaisuihin tarvitaan ylikansallisia toimijoita. Lisäksi viimeisen vuoden tapahtumat alleviivaavat, miten tärkeä yhteisö EU on suomalaisille. Kun Venäjä ja Georgia sotivat, merkittävin ulkopuolinen voima kriisin selvittäjänä oli EU. Kun finanssikriisi sulki pankkien rahamarkkinat, Suomi saattoi kiittää euron tuomaa vakautta.

Balkanilla olen myös nähnyt EU:n tarjoavan sodan kauhut kokeneille ihmisille tulevaisuuden toivon. EU-jäsenyys on konkreettinen tavoite, joka auttaa demokratian ja vakauden kehittämistä. Tässä keskeistä on Euroopan idea nimenomaan rauhan takaajana. Sitä vartenhan EU aikanaan perustettiin, vaalimaan Saksan ja Ranskan välistä rauhaa. Tästä kirjoitin Sarajevossa asuessa.

Mikä meitä ei yhdistä?

Koko EU-aluetta vaivaa kuitenkin euroskeptisyys. Radiouutisten kysely kertoo, että joka viides suomalainen tietää jo nyt jättävänsä äänestämättä ensin kesän eurovaaleissa. Kolmannes kansalaisista suhtautuu EU-jäsenyyteen kielteisesti.

Ns. kurkkudirektiivi-ilmiö selittää skeptisyyttä. Jokainen meistä on kyllästynyt turhanaikaiselta tuntuviin prosesseihin. EU vaikuttaa näpertelevän kaiken maailman asioiden parissa.

Mutta onko skeptisyydessä muutakin? Onko kyseessä myös eurooppalaisen identiteetin ongelma? Emme ole valmiita kuolemaan tai voittamaan kultamitaleja Euroopan puolesta. Eurooppalaisuus ei ole osa identiteettiä samaan tapaan kuin kansallisvaltio.

Mutta pitäisikö sen olla? Tässä nähdäkseni onkin ollut EU:n virhe: eurooppalaisuuden sisältö ei ole rinnakkainen kansallisvaltiolle. Euroopan unionin ei tarvitse luoda ja tyrkyttää eurooppalaista identiteettiä korvikkeeksi valtion kansallisuudelle. Emme tarvitse uutta lippumerta vanhan päälle.

Mitä meitä yhdistää?

Minulle eurooppalaisuutta on monimuotoisuus ja halu edistää yhteistä hyvää. Uskon, että meitä ei yhdistä heimoaate, vaan eurooppalaiset arvot ja ideat. Samassa hengessä puhuivat tällä viikolla myös Euroopan parlamentin saksalainen puhemies Hans-Gert Pöttering ja ministeri Astrid Thors yliopiston keskustelutilaisuudessa. Tällaisia arvoja ovat esimerkiksi demokratia, solidaarisuus, ihmisoikeudet, vapaus, lain kunnioittaminen ja vähemmistöoikeudet.

Keskeistä arvo-eurooppalaisuudelle on monimuotoisuus. Me ymmärrämme olevamme erilaisia. Samalla ymmärrämme intuitiivisesti, että naapurien kanssa pitää tulla toimeen. Niinpä ajattelemme, että yhteisesti, vaikka vaikeankin keskustelun kautta, tehdyt päätökset ovat tärkeitä ja arvokkaita. Jos ajatellaan toisen maailmansodan jälkeistä lähtökohtaa, olemme eurooppalaisina oikeasti päässeet aika pitkälle. Pidän kohteliaisuutena Amerikan republikaanien heittoa, että Obaman tukipaketti on “European Socialist Act of 2009“.

Tuleva Eurooppa ja eurooppalaisuus?

Liki 40 maan maanosassamme puhutaan kymmeniä kieliä ja sen alueella tunnustetaan laajalti niin katolilaista, protestanttista, ortodoksista, islamilaista kuin juutalaista jumalaa. Tämä on eurooppalaisuuteni lähtökohta. EU:ssa on jo 27 valtiota, joten monimuotoinen eurooppalaisuus korostuu myös siellä.

Perussuomalaiset esittävät ”missä EU siellä ongelma”. Tämä pitäisi saada kuulumaan ”missä EU siellä mahdollisuus”. Siksi pyrin Euroopan parlamenttiin: Euroopan unionin ideaa ja EU:n kaltaista toimijaa tarvitaan, koska kaivataan laajoja ylikansallisia ratkaisuja. Samalla kritiikki on otettava vakavasti: mielikuva (ja osittainen todellisuus) EU:sta byrokraattisena sääntönäpertelijänä pitää pyrkiä muuttamaan. Politiikan täytyy pelastaa EU ja erilaisuus.

Mitä konkreettisesti voidaan tehdä? Sääntönäpertely ja byrokratia ovat oma tarinansa, jonka muuttamiseen vaaditaan aikaa ja sinnikkyyttä osoittaa, mikä ei toimi. Ainakin Bosnia ja Hertsegovinan EU-kokemuksellani toivoisin EU:n esimerkiksi noudattavan 2005 allekirjoittamaansa Pariisin julistusta, joka pyrkii kehitysyhteistyörahoituksen pelisääntöjen järkeistämiseen.

Myös monimuotoisuutta arvostavan Euroopan viestin voi konkretisoida. EU-jäsenyyttä tavoittelevissa maissa Balkanilla viisumivapaus erityisesti nuorille ja opiskelijoille olisi hyvä alku. Serbian osalta tätä väläyteltiin viime viikolla. Sisämarkkinoita koskevassa lainsäädännössä voidaan tukea politiikkaa, joka aidosti tavoittelee yhteiseurooppalaisia ylikansallisia markkinoita eikä keskity pelkästään etsimään kompromissia kansallisten instressien (ja itsekkyyden) paineessa. Finanssikriisin myötä päätään nostava taloudellinen nationalismi olisi paluuta taaksepäin. On aika ymmärtää, että muodostamme toinen toisemme kotimarkkinat. Toisin sanoen kaikki hyötyvät kaikkien taloudellisesta menestyksestä. Eikä tämä silti tarkoita, etteikö voitaisi tavoitella myös “kansallista etua”, jos ymmärretään, että sekin on laaja ja monimuotoinen kysymys.

Mitä muuta? Mitä olisi lippujen yli menevä tulevaisuuden eurooppalaisuus käytännön tasolla? Tarvitanko konkreettisia asioita ja tekoja? Vai riittääkö vain voimakkaampi eurooppalainen keskusvalta,  jonka puhepöntöstä tulevat sanat kaikuvat kauas  (kuka muistaa yhtään eurooppalaisen johtajan puhetta ikinä oman maansa ulkopuolelta?)? Mitä tulisi tehdä, jotta väestöryhmien väliset epäluulot vähenisivät Euroopassa? Tiukentaa rasismia kitkeviä lakeja? Syytää rahaa monikulttuurisuusprojekteihin? Entä miten suhtautua kasvavaan protektionismin kaipuuseen, josta kertoo vaikka Ranskan halu kieltää maan autoyhtiöitä sulkemasta tehtaita Ranskassa lainojen vastineeksi? Mitä sinä ajattelet?

Videoblogissa: miksi valitsin sosiaalidemokraatit  ja mitä ajattelen Suomen demarien tulevaisuudesta. Lopussa vastaukseni blogikommentin kysymykseen “miksi ei vihreät”.

Poliittinen toiminta tapahtuu puolueiden kautta: jos lähteen politiikkaan, puolue on pakkovalinta. Pitkän harkinnan ja monien keskustelujen jälkeen valitsin sosiaalidemokraatit erityisesti kolmesta syystä:

Jaan sosiaalidemokratian perusarvot, joista tärkeimpiä minulle ovat vapaus, yhdenvertaisuus ja kansainvälinen yhteistoiminta ja rauha.

Uskon, että sosiaalidemokraattisella liikkeellä on mahdollisuus vastata aikamme kansainvälisiin haasteisiin, koska se on suuri, globaali ja historiallisesti kansainvälinen liike.

Sosiaalidemokraattinen liike on historiallisesti aina ollut edistyksellinen. Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan jatkuvaa edistyksellisyyttä, kykyä etsiä uusia ratkaisuja.

Demarien kriisi ja tulevaisuus

Suomen demareiden kriisiä ja ongelmia on käsitelty riittävästi, jotta siihen olisi mitään lisättävää. Samalla kriisin keskellä SDP:ssa on menossa murrosvaihe, joka on mahdollisuus ja joka tulee vaikuttamaan puolueen tulevaisuuteen. Allekirjoitan puheenjohtaja Jutta Urpilaisen kolme pääteesiä, jotka kuvaavat suuntaa, johon hän haluaa puoluetta puheenjohtajana kehittää:

Sdp on arvopuolue, jossa olevia ihmisiä yhdistää halua toimia tiettyjen arvojen puolesta (vapaus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, solidaarisuus ja rauha) Suomessa ja maailmassa.

Sdp on tulevaisuuspuolue, jolla on visioita. Näin yhteiskunnalliset uudistukset, kuten peruskoulu ja viisipäiväinen työviikko, ovat aina syntyneet.

Sdp on avoin kansalaispuolue, jossa on erilaisia tapoja vaikuttaa ja olla mukana.

EU:n demarit

Euroopan unionin parlamentissa sdp: n edustajat kuuluvat Euroopan sosialidemokraattiseen ryhmään, joka on parlamentin toiseksi suurin konservatiiviryhmän jälkeen. Nimenomaan EU-tasolla pidän tärkeänä kuulumisista juuri tähän ryhmään, joka vuoden 2009 vaaleissa kampanjoi otsikolla ”Ihminen ensin – uusi suunta Euroopalle”. Kuudeksi vaaliteemakseen Euroopan sosialidemokraatit ovat eurovaaliohjelmassaan nostaneet

1. talouden käynnistäminen ja uuden finanssikriisin synnyn estäminen

2. oikeudenmukaisempi tulonjako Euroopassa

3. Eurooppa johtavaksi voimaksi ilmastonmuutosta vastaan

4. sukupuolten välisen tasa-arvon puolustamaan ja edistäminen Euroopassa

5. tehokkaan siirtolaispolitiikan kehittäminen Euroopalle

6. Euroopan kumppanuusroolin vahvistaminen rauhan, turvallisuuden ja kehityksen puolesta

Maanantaisessa tiedotustilaisuudessa puhuivat minun lisäkseni Ulpu Iivari ja Jacob Söderman ja tunnelma oli lämmin ja innostava. Ehdokkuuden julkistus pääsi myös mediaan.

Eilen tiistaina Euroopan parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering ja ministeri Astrid Thors alustivat Eurooppaverkoston seminaarin keskustelua. Oman kysymykseni kohdalla Thors esitteli minut tulevana EU-vaaliehdokkaana. Lehtiä siis luetaan.

Kirjoitan politiikan pelastusohjelmaa viikottain. Tervetuloa mukaan, toukokuussa kokoan kirjoitusten ja keskustelujen pohjalta EU-vaalien tavoitteeni. 

Kulutuskysyntä on monen Euroopan maan talouden kivijalka. Tarvitsemme ostovoimaisia palkansaajia. Globaali rakennemuutos ja taantuma kuitenkin vievät työpaikkoja Euroopasta muualle. Miten luoda Eurooppaan työtä ja työpaikkoja? Entä tarvitsemmeko oikeasti ostovoiman jatkuvaa kasvua? Ja miten huolehtia työntekijöiden ja työnantajien vuoropuhelusta ylikansallisilla markkinoilla?