Tulevan kahden viikon aikana eduskunnassa ratkotaan varhaiskasvatuslaki. Olemme sivistysvalkokunnassa kuulleet asiantuntijoita todella laajasti. Viimeinen käsittely valiokunnassa tänään. Koko eduskunta käsittelee ensi viikolla.

Suomalainen varhaiskasvatus on maailman tasolla huippua. Olemme olleet jopa radikaali edelläkävijä siinä, miten suhtaudumme lapsiin, lapsen kykyihin, ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Mallimme yhdistää kasvatus ja hoito, ns. educare-malli, jossa jokainen tilanne on oppimistilanne, on todettu toimivaksi. Muutama vuosi sitten olimme maailman ykkösiä 50 maan vertailussa, jossa luotiin Starting well -indeksi.

Esitämme Sdp:n sivistysryhmänä merkittäviä parannuksia lakiin. Keskeisimmät parannukset ovat subjektiivinen yhdenvertainen oikeus kaikille lapsille (tasa-arvo), ryhmäkokojen pienentäminen (laatu) ja kolmiportainen tuki (varhainen puuttuminen). Lisäksi esitämme useita muita laatuun ja henkilöstön kouluttautumiseen ja pätevöitymiseen liittyviä muutoksia.
Varhaiskasvatuksen kehittäminen on SDP:n tärkeimpiä prioriteetteja. Laadukas ja kaikkien lasten ulottuvilla oleva varhaiskasvatus antaa lapsille hyvän pohjan ponnistaa elämässään eteenpäin.

Perheille varhaiskasvatus on tuki ja turva työn ja muun elämän yhteensovittamisessa.

Sosiaalidemokraattisessa koulutuspolitiikassa lukio on osa toisen asteen kokonaisuutta ja koulutusajattelua, jossa lapsille ja nuorille pitää mahdollistaa koulutus, jolla voi pärjätä yhteiskunnassa, työllistyä ja saada valmiudet elinikäiseen oppimiseen. Tarvitsemme eheän universaalin koulupolun lähipäiväkodista lähikouluun ja sitten lukioon tai ammatilliseen oppilaitokseen. Laaja-alainen sivistys ja koulutuksen tasa-arvo ovat keskeisiä koulutuspolitiikan tavoitteita.

Nyt käsittelyssä olevan lukiolain valiokuntakäsittelyn jälkeen olennaisina kysymyksinä haluamme painottaa neljää asiaa: lukion yleissivistävää luonnetta, lukion yhteisöllisyyden tärkeyttä yksilöllisyyttä ehkä liiaksi painottavan lakiesityksen arjen toimeenpanossa, toisen asteen kokonaisvaltaista kehittämistä jatkossa tavoitteena toisen asteen tutkinto kaikille sekä työrauhaa ja ennakoitavuutta opettajille ja oppilaille.

Lopuksi muutama kriittinen huomio meille päättäjille koulutuksen uudistamisesta ja sille esitetyistä perusteluista.

Sadan vuoden takaisten traagisten tapahtumien muistelun yhteydessä on palattu pohtimaan sodan nimeä.

Asiasta on tutkimustietoa. Suomalaiset ja historia -tutkimuksessa selvitimme yli tuhannen suomalaisen haastattelulla, mitä nimeä 1918 tapahtumista ihmiset käyttävät. Tuloksista piirtyi kolmen kärki: 35 prosenttia puhui sisällissodasta, 28 prosenttia kansalaissodasta ja 17 prosenttia vapaussodasta. Ikäluokittaisessa tarkastelussa huomattiin, että sisällissotaa käytti valtaosa, yli 60 prosenttia, 1970-luvun jälkeen syntyneistä vastaajista. Oma ikäpolveni, 1970-luvulla syntyneet, ilmoitti puhuvansa lähinnä sisällissodasta (37%) tai kansalaissodasta (34%), vapaussodan mainitsi yhdeksän prosenttia 1970-luvulla syntyneistä vastaajista. Vanhemmissa ikäluokissa sisällissodan käyttö väheni tasaisesti ja kansalaissota-termi oli yleisin ja vapaussota toiseksi yleisin.

Mitä nämä tulokset kertovat?

1918 tapahtumat ovat alle 40-vuotiaiden ajattelussa pääsääntöisesti sisällissota. He tuntevat termin, jota historiantutkimuksessa ja kouluopetuksessa on viime vuosikymmenet systemaattisesti käytetty.

Laajemmin tutkimuksemme tulokset viittasivat samaan suuntaan kuin menneen liki puolen vuoden muistovuoden tapahtumat. Traaginen ja repivä osa suomalaisten menneisyyttä on nyky-yhteiskunnassa asia, jonka vaikeimmistakin yksityiskohdista voidaan keskustella avoimesti ja käytettävissä olevan tiedon varassa. Tutkijakollega Timo Miettinen totesi minusta hyvin, kuinka 1918 tapahtumien käsittely sisällissotana on suomalaisen historiantutkimuksen merkittävä saavutus.