Kirjoitin aiemmin itsenäisyyspäivän henkilökohtaisestakin merkityksestä ja liki nololta tuntuvasta ilosta liittyen linnanjuhlat täällä.

Niinpä oli selvää, että halusin valmistautua huolella Linnanjuhliin ja tehdä sen monien ihmisten kanssa yhdessä. Olen tähän kirjoittanut auki tarinan ja tekijät Aurinkotanssille, jolle tuli valitettavasti myös täysin ennakoimaton käänne tiistaina, josta lopussa.

Aurinkotanssi (kuvassa) on ystäväni, hopeaseppä ja Kalevala-korun pitkäaikaisen suunnittelijan Kaisaleena Mäkelän tekemä uniikki koru. Mäkelälle korun inspiraatio tuli pitkältä matkalta Australian alkuperäiskansojen parissa, jonka pohjalta Kalevan korun mallistoon ilmaantui myöhemmin Maan voima -sarja.

Kaisaleena menehtyi keväällä 2011. Hänen viimeisinä viikkoina puhuimme, kuinka hän tulee aina elämään poikansa ja korujensa kautta. Minulle oli selvää, että Suomi100-itsenäisyyspäiväjuhlan lähtökohtana oli Kaisaleenan minulle tekemä keltainen koru. Aurinkotanssi antoi nimen Linnanjuhlien vaatteelle, lookille ja koko valmistelun tunnelmalle!

Lisäksi Kaisaleenan itsenäisyyspäivänä 13 vuotta täyttävä poika lainasi saman sarjan keskeneräiseksi jääneitä koruja, jotka Kaisaleenan ystävä kultaseppä Tiina Arkko/OZJewel viimeisteli. Korulainan edellytys oli, että kävimme kuudesluokkalaisen pojan kanssa keskustelun siitä, miksi kannatan oppivelvollisuuden laajentamista. Samalla kuuntelin tarkalla korvalla, miksi tämä nuorukainen ei pidä koulusta. Ilmeisesti perusteluni meni kuitenkin läpi.

Miettiessäni käytännön toteutusta halusin kurkottaa menneeseen, kantaa demokratian historiaa ja sen tekijöitä mukanani. Siksi kannan juhlassa laukkua, joka omistettu maailman ensimmäiselle 19 naiskansanedustajalle, jotka valittiin Suomen eduskuntaan 1907. Ajattelen, että näiden maailman ensimmäisten naiskansanedustajien luoma perintö demokratiallemme on ollut paljon vahvempi kuin tajuammekaan. Naiset vaalivat ja rakentavat rauhaa.

Halusin myös, että tämä hetki – nykyisyys – olisi läsnä toteutuksessa. Olen 41-vuotias tämän ajan nainen, start-up-yrittäjä, äiti ja kansanedustaja. Halusin pukuni toteuttajaksi ihmisen, joka tajuaisi ideoitani ja samalla ymmärtäisi, että en seuraa muotia enkä tiedä kovin paljon vaatteista ja tarvitsen apua. Juuri sellainen on valloittava 41-vuotias pukusuunnittelija, ompelija, yrittäjä ja kahden pojan äiti Anna Lindh, jonka käsialaa pukuni ja laukkuni suunnittelu ja toteutus on. Toivon, että saan tehdä jatkossakin töitä Annan kanssa.

Ja sitten itsestäänselvä ja samalla tuntematon tulevaisuus. Halusin, että jollain tavalla uudet sukupolvet olisivat mukana toteutuksessa. Että itsenäisyysjuhlan symboliikkaa kanssani jakaisivat myös he, joille se on uusi asia. Stadin Ammattiopiston opettaja ja valtavan taitava kampaaja Jari Hiltunen lupasi lähteä oppilaineen mukaan, koota joukot ja tehdä minulla juhlapäivää varten hiukset ja juhlameikin. Kahtena maanantaina olemme värkkäilleet Merihaassa ammattiopiston yrityksen vilinässä malleja. Tänään itsenäisyyspäivä-lookin tekevät Jari ja opiskelija Vera Seppälä.

Värini on keltainen, toisinaan hieman myös punainen ja tietenkin näiden sekoitus oranssi.

Ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhla, Suomi100-juhla, Presidentinlinnassa ei tuntunut keltaiselta, vaan vähän enemmältä. Illalla näette, mihin päädyimme. Kangas on pääasiassa luonnonmateriaali ja sen valmistuksessa pitäisi olla eettiset näkökulmat huomioitu.

”Sitä maata, jossa kasvoin minä rakastan ja vihaan. Se on yksi osa minusta vertani ja lihaa.”

Ihanaa itsenäisyyspäivää ihmiset! Yhdessä tillsammans Suomi100.

ps. Ja mikä oli se käänne tiistaina? Aurinkotanssi-koruni tippui kaulastani ennen eduskunnan juhlaistuntoa. Se on jossain välillä eduskuntatalo-musiikkitalo. Etsinnänkään jälkeen se ei ole löytynyt. Onneksi oli koruntekijä Kaisaleena Mäkelän pojan korulainoja. Aurinkotanssin sijaan kaulassani on illalla hopeista maanvoimaa. Toivon sydämestäni, että Aurinkotanssi vielä löytyy. Se on uniikki ja rakas.

Tekijät:

Korut: hopeaseppä Kaisaleena Mäkelä (k. 2011), kultaseppä Tiina Arkko/OZJewel

Vaatteet ja laukku: Anna Lindh, www.annalindh.fi

Look: mestari/opettaja Jari Hiltunen & opiskelija Vera Seppälä, Stadin ammattiopisto

Kuvat: Nina Mönkkönen

 

”Sitä maata, jossa kasvoin minä rakastan ja vihaan. Se on yksi osa minua, vertani ja lihaa.”

Muistan, kuinka lauloimme posket hehkuen. Korkealta ja kovaa. Oli varmaan vuosi 1992, Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhla. Musiikinopettajamme Teppo Koskinen oli tehnyt oman juhlalaulun.

Muistan myös, kuinka olemme laulaneet samaa laulua ystäväni Jennin kanssa Tuomiokirkon rappusilla kuulaana iltana ylioppilaiden soihtukulkueen jälkitunnelmassa.

Senkin muistan, kuin olimme esikoinen vaunuissa 13 vuotta sitten presidentinlinnan tienoolla katsomassa kulkuetta ja sen jälkeen Kappelissa kaakaolla. Myöhemmin opimme tv-uutisista, kuinka uhkaavaa linnan edustalla anarkistien vuoksi muka oli ollut.

Itsenäisyyspäivään liittyy paljon muistoja.

Niin kauan kuin muistan, olen myös ajatellut, että joskus osallistun Linnan juhliin. Puolisoni mielestä ajatus on ollut lähinnä koominen.

Tänä syksynä olen miettinyt, miksi Linnan juhlat ovat olleet minulle niin tärkeä ja merkityksellinen asia.

Suunnilleen näin: Olen lapsesta asti ajatellut ja haaveillut, että joku teko yhteiseksi hyväksi olisi joskus sillä tavalla merkityksellinen, että se oikeuttaisi kutsuun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle juhlimaan Suomen itsenäisyyttä.

Englanniksi kutsumustani kutsuttaisiin sanoilla ”public service”. En ole keksinyt suomennosta.

Tänä vuonna tämä unelma toteutuu, kun saan ensimmäistä kertaa edustaa kansalaisia muiden valitsemana päättäjänä.

Myönnettäköön, että olen hieman hämilläni siitä, miten innoissani olen kutsusta. Miten arvokkaalta ja symboliselta evakon tyttärentyttärelle tuntuu saada osallistua Suomi100 –juhlaan.

Sitten on historia: oma ja yhteinen.

2012 julkaistussa Suomalaiset ja historia –kirjassa pohdimme suomalaisuutta ja Suomen historiaa kansalaisten vinkkelistä laajan kyselyaineiston ja haastattelujen pohjalta. Yksi keskeinen tulos oli se, että peruskoulua pidettiin jopa sotia tärkeämpänä historiallisena kehityksenä. Tämä tulos nousi hiljattain jopa Noin viikon uutisten aiheeksi (josta olin myöskin nolon innoissani).

Tulos on ihan mahtava: me suomalaiset tunnistamme koulumme valtavan roolin tässä kaikessa, joka nyt meille arvokasta. Omassa arkityössä koulu on nyt isossa roolissa ja olen siitä joka päivä onnellinen. Koitan tehdä töitä paitsi suomalaisen koulun hyväksi myös sen eteen, että sille tulisi meidän itsenäisyyden juhlinnassa koko ajan isompi rooli eikä viime vuosien kaltainen rahoituksenm ajaminen liian ahtaalle enää toistuisi. Jotain kouluistamme kertoo sekin, miten oivaltavia ja kekseliäitä juhlia ne järjestävät tälläkin viikolla.

Tosi hienoa on, miten eilen julkaistu nuorten itsenäisyysjulistus uskoo koulutukseen. Siinä julistetaan vahvasti, kuinka meidän velvollisuutemme on jakaa omaa osaamistamme myös maailmalle.

Uusi pohdinta tänä itsenäisyyspäivänä on ollut 19 naiskansanedustajan rooli. Maailman ensimmäiset naisethan valittiin nimenomaan Suomen eduskuntaan 1907. Koen kantavani tätä arvokasta perintöä. En ollut koskaan ennen miettinyt asiaa ennen kuin istuin istuntosalissa tänä syksynä.

Eduskunta oli aivan eri paikka ennen naisedustajia. Ja olennaista on nimenomaan se, että heitä ei ollut heti alussa yksi tai kaksi, vaan monta, 19. Uskon, että siitä on syntynyt vahva tasa-arvon siemen. Lisäksi demokratiaan tuli jo varhain ajatus, että se on meidän kaikkien asia. Nasten ja miesten.

Yksi juttu, mitä ehkä olisin toivonut tähän Suomi100-tunnelmaan tällä huipentuma-viikolla vähän lisää on sen tunnistaminen, että meitä on 5,5 miljoonaa. Tämä on meidän kaikkien juhla. Olisiko osa linnanjuhlien kutsuista voitu arpoa kaikkien kansalaisten kesken? Olisiko lapsille voitu järjestää erityinen suurtapahtuma?

Ilokseni huomasin, että tämä aattopäivä 5.12. näyttää muodostuvan päiväksi, jolloin kouluissa päiväkodeissa, turuilla ja toreilla juhlitaan ja kokoonnutaan. Toivon, että meitä on paljon.

***

Ps. Eilisillan aikana noussut pieni ihmetys siitä, ettei kaupunki ja poliisi ole saanut soviteltua asioita niin, että talkoovoimin pystytetty lastenjuhla voidaan järjestää huomenna Töölöntorilla. Meidänkin lapset menossa. Ilokseni Aki Riihilahti ja Hjk tarjosivat Telia-areenan huomisille Töölön lapselliset -juhlille, kun Töölöntori olikin varattu aikuisille 612-marssijoille.

Pakko sanoa, että vuosi sitten Töölöntorilla oli itsenäisyyspäivänä synkkä tunnelma, kun mustiin pukeutuneet miehet kokoontuivat. Muistan kiirehtineeni kotiin. Sääli, että tunnelma ei ilmeisesti muutu Suomi100 tillsammans-henkiseksi tänäkään vuonna.

Tieteeltä odotetaan valtavia. Sen pitäisi ratkaista ilmastonmuutos, hoitaa vakavimmatkin sairaudet sekä keksiä uusia innovaatiota talouskasvua varten. Odotukset eivät ole turhia, sillä jo runsaat 200 vuotta on länsimaissa ollut vallalla ajatus siitä, että samalla kun tiede tyydyttää inhimillistä uteliaisuutta se ratkaisee suurimmatkin ongelmamme.
Tätä taustaa vasten Opetus- ja kulttuuriministeriön hiljan julkaisema korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio jättää tiedepolitiikan linjausten suhteen paljon toivomisen varaa. Visio keskittyy pitkälti korkeakoulujen koulutustehtävään. Tieteen merkitystä sivistys-Suomen kehitykselle ei juuri arvioida. Visio ei anna lainkaan eväitä arvioida sitä, minkälaisia tavoitteita ja niiden toteutusmahdollisuuksia tieteelle asetetaan.

Vision merkittävin linjaus on, että julkisen ja yksityisen sektorin panosten tutkimus- ja kehittämistoimintaan pitäisi olla neljä prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä on oikea tavoite. Tavoitteesta puuttuu kuitenkin kaikki realismi, jos sen tueksi ei ole tarjota innostavaa ja kaikki toimijat osallistavaa näkemystä siitä, mitä isommilla resursseilla saadaan aikaan ja miksi ne kannattaa uhrata.

Neljän prosentin hieno tavoite on hyvä purkaa euroiksi. Jotta tavoite saadaan täytettyä tarkoittaisi se julkiselle sektorille nyky-bkt-tasolla noin 100 miljoonan lisäpanosta joka vuosi kymmenen vuotta peräjälkeen. Yhteensä tavoitteessa olisi siis kyse yli miljardin euron lisäyksestä.
Tällä laskelmalla julkisen osuus olisi 1,5 prosenttia, joten lisäksi neljän prosentin kokonaistavoite edellyttäisi aivan eri tason panosta yksityiseltä sektorilta kuin nyt. Esimerkiksi yritystukien uudelleen kohdentaminen on aloitettava siten, että ne houkuttelevat yksityistä sektoria merkittävään t&k-toiminnan kasvattamiseen.

Tiede on myös työpaikka. Ministeriön visiossa korostetaan korkeakouluja hyvinä työnantajina. Viime vuosien järjettömien leikkausten jälkeen realiteetti on kuitenkin kovin toinen. Korkeakoulut näyttäytyvät epävarmoina työnantajina. Työsuhteiden laatuun korkeakouluissa on kiinnitettävä enemmän huomiota, ja määräaikaisuusongelmaan puututtava korkeakoulujen, rahoittajien ja henkilöstöjärjestöjen yhteistyöllä. Työvoiman liikkuvuutta korkeakoulujen välillä ja korkeakouluista ulos ja taas takaisin korkeakouluihin on parannettava selvästi.
Tiede myös todella ansaitsee oman visionsa!

Tieteen kyky vastata siihen kohdistuviin odotuksiin näyttää koko ajan kasvavan. Tutkimuksen aineistot ja välineet ovat kehittyneet samaa tahtia kuin tuotantovälineet muutoinkin. Viimeisimpänä digitalisaatio tarjoaa myös tieteelliselle tutkimukselle kokonaan uusia mahdollisuuksia. Voimme kerätä ja käsitellä ennennäkemättömän suuria tietoaineistoja.

Visio-työtä tarvitaan myös, koska suomalaisessa keskustelussa korostuvat kaksi turhan yksipuolista näkemystä tieteen roolista yhteiskunnassa. Yhdet vaativat politiikkoja jättämään tutkijat rauhaan tekemään juuri sellaista tutkimusta, jota tutkijat itse ja omista syistään pitävät tärkeänä. Toiset haluaisivat valjastaa koko tiedeyhteisön jälkiteollisiksi hiilikaivoksiksi, tuottamaan polttoainetta innovaatioekosysteemeihin.

Kumpikaan näkemys sinänsä ei kelpaa perustellun tiedepolitiikan linjaksi. Tiedepolitiikassa olisi pyrittävä tasapainoon tieteellisen tutkimuksen eri tavoitteiden suhteen. Ihmiset ovat aina halunneet etsiä uutta tietoa sen itsensä vuoksi. Mutta aivan yhtä lailla uuden tiedon etsimisellä on palveltu ja palvellaan ihmisyhteisöjen hyviä tavoitteita. Tieto ja hyöty ovat olleet kumppanit koko nykyaikaisen tiedekäsityksen historian ajan.

Pilvi Torsti
Kansanedustaja (sd), sivistysvaliokunnan jäsen

SDP:n vaihtoehtobudjetissa kasvu kuuluu kaikille

Kirjoittanut | Julkaistu: 14.11.2017

Tänään julkaistaan Sdp:n vuoden tärkein kokoava näkemys siitä, mitä Suomessa tehtäisiin, millaisia asioita painotettaisiin, jos Sdp johtaisi Suomea.

Kyseessä on vaihtoehtobudjetti.

Pidän asiakirjaa tärkeänä. Se on sananmukaisesti vaihtoehto. Samalla se on eduskuntaryhmälle kokonaisuus, joka sitoo yhteistä työtä ja kirkastaa tavoitteita.

2018 Sdp:n vaihtoehtobudjetin linjan mukaan nykyisessä tilanteessa talouspolitiikan päähuomion on oltava kolmessa asiassa: tarvitaan uudistuksia, tarvitaan kasvua ja tarvitaan oikeudenmukaisuutta. Kasvu kuuluu kaikille.

Käytännössä panostamme isosti koulutukseen ja tutkimukseen. Asuntoihin ja infraan. Eheään koulutuspolkuun ja toisen asteen koulutukseen kaikille. Haluamme korjata järjettömät koulutusleikkaukset. Huomioimme kaikkien heikoimpaan asemaan jääneitä kuten pienituloisimpia eläkeläisiä ja opiskelijoita.

Siinä muutamia omia keskeisiä tavoitteita. Samoin ymmärrys tieteen – sekä yliopistotutkimuksen että soveltavan – merkityksestä tulevaisuudelle.

Vaihtobudjetissa lähdetään siitä, että politiikan on vahvistettava ihmisten luottamusta. Politiikan on oltava oikeudenmukaista. Politiikan tulee vahvistaa uskoa tulevaisuuteen.

Eduskuntakeskustelu kaikkien oppositiopuolueiden vaihtoehdoista käydään keskiviikkona klo 14 alkavassa täysistunnossa.

Ääniä kouluista (ja Helsingin rahoista)

Kirjoittanut | Julkaistu: 29.10.2017

Tokaluokkalaisten superope Mirjami Sjögren. Keinutien ala-aste.

”Kukaan ei ole vielä lähtenyt alalta, vielä.” Keinutien ala-asteen opettajat jakoivat ajatuksensa viikolla suoraan, kun pyynnöstä pääsin osallistumaan heidän viikkokokoukseensa.

Helsingin vanhemmat ry on pitänyt jatkuvaa meteliä koulujen arjesta ja tarpeista.

Tutkija Venla Bernelius marssitti eteen todistusaineistoa Helsingin koulujen jakaantumisesta.

Omat lapsetkin ovat päivitelleet vanhentuneita kirjoja ja paisuneita ryhmiä.

Kun Helsingissä näinä päivinä neuvotellaan ja päätetään koulujen ensi vuoden rahasta, olen tuskaisen tietoinen siitä, miten monen vuoden säästöohjelmat ovat kurittaneet koulujamme. Samalla koulujen arki on entisestään eriytynyt. Joissain kouluissa yhtä luokkaa rikastuttaa kymmenen eri äidinkieltä, kun toisaalla kansainvälisyyttä opiskellaan internetistä. Siksi koulujen tarpeetkin ovat erilaisia.

Sdp Helsinki tavoittelee Helsinkiin budjettia, jossa teemoina korostuu nuorten syrjäytymisen ja alueiden kielteisen eriytymisen ehkäisy, jonottomat terveyskeskukset, ikäihmisten hyvä elämä sekä koulujen tilanne.

Oma roolini on ollut kouluasioiden valmistelu.

Ihan helppoa se ei ole ollut. Lukuja on vaikea saada ja tulkita. Äänet kouluista kuten Keinutieltä on vaikea kääntää rahatavoitteiksi. Tämän verran olen saanut irti:

-Niin kutsuttu pd-raha eli erityisrahoitus kouluille, joissa on perusteltuja erityistarpeita on määrältään vaatimatonta ja laskenut vuoden 2014 tasosta saamieni lukujen valossa 33 prosenttia samalla kun tarpeet kasvaneet. Pd-rahan avulla palkataan lisää aikuisia ja pienennetään ryhmiä.

-Suomen peruskoulujen rahoitustaso häviää muille pohjoismaille 15-20 prosenttia.

-Kaikkien kannattama aloitteeni maksuttomista matkoista koulupäivien aikana ei opetusviraston mielestä ole sen tontilla, jos HSL sitkeästi kieltäytyy asiaa ratkomasta. Matkat muuttaisivat radikaalisti monien koulujen mahdollisuuksia rikastuttaa opetustaan ja ottaa koko Helsinki luokkahuoneeksi. Siksi keino löydyttävä.

-Opetusmateriaalien kustannuksia ei kukaan osaa arvioida, kun koulut käyttävät digiaineistoja niin eri tavoilla. Olennaista on varmistaa, että materiaalit ovat ajantasaisia ja laadukkaita niin diginä kuin paperilla ja koulut keskenään tasa-arvoisessa asemassa.

-Inkluusion idea eli se, että lapset, joilla erityistä tuen tarvetta ovat samoissa ryhmissä muiden lasten kanssa ja tuovat mukanaan lisäopetusresursseja on hyvä, mutta edellyttää paremmin kustannuksia vastaavan rahoituksen ja tiloja pienryhmille.

***

Kiitos Keinutie ja muut ääntä pitäneet. Teistä on ollut valtava apu ymmärryksen lisäämisessä.

Lukiouudistuksen aikataulu järjetön

Kirjoittanut | Julkaistu: 24.10.2017

HS kertoi tänään pikavalmistelussa olevasta lukiouudistuksesta.

Opetusministerin lukiovalmistelun aikataulu on täysin järjetön. Lukion tuntijakokokeilu aloitettiin syksyllä 2017, joten tuloksia saadaan 2016 ja 2017 lukion aloittaneiden nuorten osalta 2020 mennessä. Ei ole mitään järkeä runnoa uutta mallia ennen kuin tiedämme tämän kokeilun tulokset.

Koulutusta pitää aina uudistaa pitkäjänteisesti. Muutokset vaikuttavat vuosia jopa vuosikymmeniä eteenpäin. Kouluihin, opettajille, nuorille ja heidän perheilleen ei pidä lähettää jatkuvia muutosvaatimuksia. Kouluarkea elävät opettajat ja nuoret ansaitsevat ennakoivaa suunnittelua ja huolellisesti valmisteluja päätöksiä, ei kiireistä tempoilua.

 

Arvoisa puhemies!

Aikojen saatossa moni tässä salissa lienee haaveillut presidentin tehtävästä. Nykyisissä edustajissa on monta hienoa ehdokasta. Itse sain muistutuksen unohtuneesta haaveesta kesällä, kun lapsuudenystävä kyseli, josko muistan, mitä olen kirjannut mitä minusta tulee isona -kohtaan hänen ystävänsä-kirjaan 1980-luvulla. Vastaus oli ”Suomen ensimmäinen naispresidentti”.

Kiitos radikaalin uudistuksen 1906, tuo haave on ollut pikkutytöille mahdollinen vuodesta Suomessa 111 vuoden ajan, valtaosassa Eurooppaa vähemmän aikaa.

Demokratian kehtona pidetyssä Ateenassa vaaliehdokkuudesta saattoivat haaveilla varakkaat Ateenassa syntyneet miehet.

Entä tänään Suomessa?

”Miks Suomessa on sellainen sääntö, että mä en voisi olla presidentti? Oikeastiko? Voiko sen muuttaa?”

Näin kysyi seitsemänvuotias kummityttö. Sofia ja hänen kaksoisveljensä Jaakko ovat helsinkiläisiä ekaluokkalaisia. He ovat syntyneet Kolumbiassa, tulleet Suomen kansalaisiksi pikkuvauvoina.

Mitä vastaisit Sofialle? Mikä on sellainen sääntö, että hän ei voisi olla presidentti?

Siitä tässä lakialoitteessa on kyse.

**

Suomen perustuslain mukaan tasavallan presidentiksi voidaan valita ainoastaan syntyperäinen Suomen kansalainen.

Samanlainen vaatimus ei koske esimerkiksi pääministeriä, muita ministereitä tai eduskunnan puhemiestä. Ylipäätään Suomen oikeusjärjestelmä ei tee eroa syntyperäisten tai myöhemmin Suomen kansalaisuuden saaneiden välillä, muuten kuin presidentin kohdalla. Ministereiltä vaatimus poistettiin jo viime vuosituhannen lopulla.

Valtaosassa EU-maita ei vaadita presidentinvaaleissa syntyperäisyyttä, vaan kansalaisuus riittää. Selvityksemme mukaan syntyperäisyys vaaditaan Liettuassa, Portugalissa ja Virossa.

**

Arvoisa puhemies!

Olen saanut kolmenlaista kriittistä palautetta tästä lakialoitteesta. Eikä eduskunnassa ole parempaa tekemistä, ovat jotkut kysyneet. Jotkut kollegaedustajat ovat antaneet ymmärtää, että peruslakia ei ole perusteltua pyrkiä muuttamaan lakialoitteella. Kolmantena kansalaispalautteissa on esitetty huoli siitä, millainen maailma sellainen on, jossa presidenttikin voi olla kuka tahansa.

Vastaan mieluusti näihin kysymyksiin.

Onko asia iso vai pieni?

Kun aloitin valmistelemaan käsillä olevaa lakialoitetta, ajattelin sen olevan asiallinen korjaus vanhentuneeseen lakiin. Valmistelun aikana on tullut selväksi, että asia on paitsi periaatteellinen myös hyvin symbolinen. Viime päivät ja jaettu vauvailo ovat viimeistään kuvastaneet, miten kovasti kansalaiset presidenttiin kiinnittyvät. Asema on maan symbolisin, vaikka valtaa nykyään on vähemmän kuin esimerkiksi pääministerillä. Siksi on tärkeää, että 2020-luvun Suomessa presidentiksi voivat pyrkiä kaikki Suomen kansalaiset.

Sitten perustuslaki-näkökulma. Me 200 kansanedustajaa olemme vastuussa siitä, että yhteiskunta on mahdollisimman oikeudenmukainen. Käytännössä se tarkoittaa itselleni sitä, että jos joku asia tulee vastaan, joka minusta on väärin, käytän asemavaltani mahdollisuuksia sen korjaamiseen. Asemavaltaa kansalaiset ovat meidät vastuuttaneet ja valtuuttaneet käyttämään.

Perustuslain muuttamiseen on syytä päästä käsiksi nopeasti. Meidän on saatava se valmisteluun niin, että tämä eduskunta ehtii sen käsitellä ja seuraava eduskunta sitten viimeistellä, jotta se tuli voimaan 2024 vaaleihin. Demokratiassa vaaleissa on valituksi tulemisen ohella tärkeää se, kenellä on oikeus asettua ehdolle.

Siksi tämä aloite.

Kolmas asia on ollut vaikein. Olen saanut sekä asiallisia että asiattomia viestejä, joissa kerrotaan, miksi Suomen presidentin on oltava Härmässä syntynyt. Samaan tapaan 1906 moni ajatteli, että naiset eivät kuulu valtiopäiville.

Ymmärrän tunteen siitä, millainen presidentti on. Uskon kuitenkin, että tuo tunne muuttuu ajansaatossa ihan niin kuin yhteiskunta tähänkin saakka on muuttunut.

Tunteita merkittävämpää on, että lainsäädännön pitää olla sellaista, että se ei syrji. Tasa-arvo ja mahdollisuudet kuuluvat kaikille.

Aiheeseen on tarjolla myös asiantuntijatietoa. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen käsittelee aihetta juuri julkaistussa kirjassaan Poliittinen kansalliskävely ja oikeustieteen professori Tuomas Ojanen on nostanut aiheen keskusteluun useissa yhteyksissä. Myös Etyj on moittinut Suomea tästä lainkohdasta ja pitänyt sitä syrjivänä.

**

Arvoisa puhemies. Tänään on maailman tyttöjen päivä. Girls take over. Esimerkiksi Yleisradion uutisten yhteiskunnallisen toimituksen päällikkönä toimii 14-vuotias Priya Härkönen. Tämänhetkisen lainsäädännön mukaan hän ei voi koskaan pyrkiä Suomen presidentiksi. Niin kuin ei Sofia-kummityttönikään. Minusta se on väärin. Siksi lakia on muutettava. Se on meidän käsissämme. Se on meidän vastuumme.

Toivon asian päätyvän jatkovalmisteluun ja palaavaan tämän salin päätettäväksi.

Hyvää tyttöjen päivää kaikille

Kiitos.

 

Kiitos hätähuudosta opettaja!

Kirjoittanut | Julkaistu: 28.9.2017

#kirjoituksiakoulutuspolitiikasta #osa3

Tänään valtuustossa hyväksytty esitykseni sai alkunsa hätähuudosta. Itähelsinkiläisen päiväkodin erityisopettaja soitti. Kuvasi arkea, jossa lapset, jotka tarvitsisivat erityistukea eivät sitä saa. Arkea, jossa päiväkodin lapsista 75 prosenttia puhuu kotikielenään muuta kuin suomea tai ruotsia.

Luin opettajalle ääneen tänään hyväksytyn Helsingin strategian tekstiä yhdenvertaisista mahdollisuuksista, panostuksesta laatuun, kuinka kaikki lapset pidetään mukana ja koulumme tähtäävät huipulle.

Opettaja naurahti vaivaantuneesti. Sanoi, että kuulostaa hyvältä, mutta ei tunnu todelta.

Sama viesti tuli ystävältä peruskoulusta: opettajat kamppailevat tilanteissa, jotka ovat mahdottomia. Alueet eriytyvät vauhdilla ja sitä myöten koulut. Kukaan ei tätä halua, mutta se tapahtuu. Tässä ja nyt. Helsingissä.

Olen päättänyt, että tämä on asia, jossa en luovuta. Kaikki keinot mietitään ja kaivetaan. Jokaisen päiväkodin ja koulun pitää olla sellainen, että jokainen meistä haluaisi lapsensa sinne.

Valtuusto hyväksyi esitykseni, joka strategian kauniina piirtyvien linjausten rinnalla edellyttää, että laatu ja yhdenvertaisuus varmistetaan päiväkodeissa ja peruskouluissa koko kaupungin alueella. Ruotsista haetaan malleja. Laatuohjelman tuloksia tarkastellaan joka vuosi, jotta me päättäjät voimme tehdä tarpeen mukaan uusia päätöksiä. Tämä on tärkeää: jos jokavuotista raportointia ei vaadi, sitä ei yleensä tule ja asioihin ei pääse päättäjänä käsiksi.

Tulen vahtimaan tätä asiaa. Vaatimaan tarvittaessa rahaa kuten jo kertaalleen tein.

Kiitos hätähuudosta opettaja.

Vastaus hätähuutoon

Äänin 80-5 hyväksytty esitys (Perussuomalaiset vastusti):

Hyväksyessään strategiaohjelman valtuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy välittömästi selvittämään mahdollisuutta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuohjelman valmistelemiseksi tavoitteenaan varmistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen korkea taso, tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koko kaupungin tasolla. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi alueiden ja yksikköjen erilaisuuteen sekä rahoitus- ja muiden rakenteiden tarkoituksenmukaisuuteen.

Laatuohjelman osana harkitaan selvitettäväksi Helsinkiin mahdollisesti soveltuvia hyviä käytäntöjä ja testattuja malleja Ruotsista erityisesti huomioiden liki 20 prosentin vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa.

Laatuohjelman tulokset raportoidaan kaupunginhallitukselle 2018 alkaen vuosittain niin, että ne voidaan ottaa huomioon seuraavan vuoden budjettivalmistelussa ja maksuttoman varhaiskasvatuksen jatkovalmistelussa.

Varhaiskasvatuksen valtava merkitys

Kaikki tutkimus viittaa varhaiskasvatuksen merkitykseen. Lapset hyötyvät, aikuisten ja erityisesti naisten työssäkäynti lisääntyy. Taloustieteen nobelisti on arvioinut, että varhaiskasvatukseen sijoitettu euro tulee seitsekertaisena taksiin. Kaikki voittavat.

Nopeassa ajassa näkökulma on muuttunut lasten ”tarhauksesta” kasvatukseen. Suomen mallissa erityisestä on varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon yhdistelmä (early childhood education & care).

Suomalainen varhaiskasvatus on kruununjalokiviämme. Se on rankattu maailman parhaiden joukkoon. Tutkimusperusteisuus johtaa alan kehitystä. Opettajat ovat motivoituneita ja koulutettuja.

Samalla alalla on tunnistettu monia asioita, joissa voidaan tehdä paremmin. Uusin ajattelu heijastuu tänä syksynä voimaan tulleessa varhaiskasvatussuunnitelmassa, jonka ytimessä on lapsen näkökulma ja vuorovaikutus. Vanhempia tuodaan mukaan arvioimaan lapsen kehitystä ja kaikessa haetaan moniammatilliseen osaamiseen perustuvaa lasten huomiointia.

Kuvassa: elokuisella vierailulla Maunulan päiväkodissa sain todistaa hienoa arkea ”maailman onnellisella puolella”, kuten päiväkodin johtaja arkityötään kuvasi. Juttu Maunulan sanomat.

 

12-vuotinen peruskoulutus kaikille

Kirjoittanut | Julkaistu: 26.9.2017

#kirjoituksia koulutuspolitiikasta #osa2 (osa blogista julkaistu Demarinuortee Lippu-lehdessä elokussa 2017.)

Nuoret ansaitsevat varmuuden koulupolusta, joka oikeasti mahdollistaa pärjäämisen jatkossa. Pelkkä peruskoulu ei riitä, siksi esitin jo kaksi vuotta sitten 12-vuotista peruskoulutusta kaikille kuten isossa osassa maailman maita tehdään. Ensimmäinen askel olisi maksuton toinen aste kaikille, jota järjestöt parhaillaan ansiokkaasti ajavat.

Muun muassa Helsingin Sanomien pääkirjoitus tarttui heinäkuussa 2017 esitykseeni ja totesi, että oppivelvollisuus mekaanisena toimenpiteenä olisi vanhanaikainen keino tarttua niihin kysymyksiin, joita on tarkoitus ratkaista.

HS ei ole vielä ymmärtänyt, miten radikaalista ja järkevästä uudistuksesta ja tasa-arvoteosta olisi kysymys.

Nykyisellään ammatillisen koulutuksen keskeyttää noin 15 prosenttia nuorista ja lukiokoulutuksen noin neljä prosenttia. Joka vuosi muutama tuhat nuorta ei hae yhdeksännen luokan jälkeen mihinkään koulutukseen. Nykyinen ysiluokan jälkeinen nivelkohta, jossa voi valita itsensä ulos koulutuksesta, ajoittuu etenkin monille pojille hankalaan kehitysvaiheeseen.

Kaikille yhteisen ja velvoittavan opintopolun pidentämistä vastustavat perustelevat kantaansa sillä, että on järkevämpää satsata täsmätoimiin sille pienelle joukolle, joka nykyisellään on vaarassa syrjäytyä koulutuksesta.

Tämä perustelu ontuu ainakin kolmesta syystä.

Ensinnäkään ei ole kyse pienestä joukosta: jo pitkään noin 10 000 nuorta eli 15 prosenttia ikäluokasta on vuosittain jäänyt pelkän peruskoulun varaan.

Toiseksi: täsmätoimia on totta vie kokeiltu ja kehitetty vuosikymmeniä. Niistä huolimatta perusasteen varaan jäävien nuorten määrä on pysynyt viime vuosikymmenet vakiona.

Kolmas perustelu on myönteinen. Edellisellä hallituskaudella Sdp:n ja erityisesti Demarinuorten pitkäaikainen tavoite nuorisotakuu saatiin hallitusohjelmaan ja Lauri Ihalaisen johtamaan valmisteluun. Osana nuorisotakuuta sitouduttiin koulutustakuuseen eli siihen, että jokaiselle yhdeksännen luokan päättävälle on tarjolla polku eteenpäin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä tämä tarkoitti merkittävää ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäystä.

Koulutustakuussa on kyse koko ikäluokalle suunnatusta ratkaisusta, ei täsmäkeinosta. Tilastojen valossa koulutustakuulla on ollut vaikutusta. 2004-2013 kymmenen vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 8,3 prosenttia ei jatkanut yhdeksännen luokan jälkeen toiselle asteelle. Vuosina 2014 ja 2015 vastaavat luvut ovat olleet 6,3 prosenttia ja 5,7 prosenttia.*

12-vuotinen peruskoulutus olisi luonteva jatko koulutustakuulle. Pidän tärkeänä, että tavoitteena olisi nimenomaan 12-vuotinen peruskoulutus kaikille eli ei puhuttaisi oppivelvollisuudesta tai koulupakosta, vaan peruskoulutuksesta. Velvollisuus ja pakko kaikuvat kielteisesti monen korvissa.

Lisäksi uskon, että vaihtamalla lähestymistavan 12-vuotiseksi peruskoulutukseksi ensimmäisen ja toisen asteen sijaan, koko koulutushorisontti muuttuisi myönteisesti. Hankalaa nivelvaihetta ei enää syntyisi keskelle murrosikää. 12-vuotinen kokonaisuus tarjoaisi työkalut kehittää viimeisiin vuosiin erilaisia opintopolkuja, jonka perustan luovat lukio- ja ammatillinen koulutus ja jota täydentävät esimerkiksi työpajat ja oppisopimusmallit.

Sekin kannattaa muistaa, että oppivelvollisuuden kesto on Suomessa tällä hetkellä eurooppalaisittain lyhyt. Suurimmassa osassa Euroopan maita oppivelvollisuus kestää enemmän kuin yhdeksän vuotta.

Kustannuksien osalta VATTin pari vuotta sitten tekemien laskelmien valossa kolmen vuoden jatko kaikille yhteiseen koulutuspolkuun lisäisi kustannuksia 51-81 miljoonaa euroa riippuen siitä, kuinka oppimateriaaleja kierrätetään. Käytännössä kustannusten lisäys olisi siis lähinnä toisen asteen materiaalikuluja, joihin pitäisi muutenkin puuttua.

Uudistuksen hyödyt ovat pitkällä aikavälillä moninkertaiset. Perusasteen varaan jääneiden työurien pituus on arvioitu noin kuusi vuotta lyhyemmäksi kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneilla. Moni syrjäytyy työelämästä kokonaan.

Varovaisestikin arvioiden puhutaan vähintään miljardista, joka tulee lähinnä työllisyyden paranemisen kautta. Jos esimerkiksi nyt pelkän peruskoulun suorittaneiden työllisyys olisi samalla tasolla kuin toisen asteen suorittaneiden, työllisyysaste olisi yli 72 prosenttia nykyisen noin 69:n prosentin sijaan.

12-vuotinen peruskoulutus ei olisi ”mekaaninen oppivelvollisuuden pidennys”, kuten HS esitti, vaan syvällinen muutos siihen, mitä yhteiskunta nuorille tarjoaa ja kaikilta odottaa. Se olisi uudistus, joka osoittaisi Suomen ymmärtävän nykymaailman vaatimukset, jossa vähintään toisen asteen koulutus on vähimmäisedellytys työllistymiseen.

Samalla 12-vuotinen peruskoulutus olisi looginen jatko sille ajatukselle, jonka pohjalle peruskoulu aikanaan luotiin. Tavoitteena on hyödyntää jokaisen osaaminen ja tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle yhdenvertainen mahdollisuus.

*Uutisissa esiintyneet luvut ovat olleet 4,4 prosenttia (2014)  ja 2,7 prosenttia (2015). Ne eivät ole vertailukelpoisia aiemman tilastoinnin kanssa, koska 2014 muutettiin 10-luokan tilastointi niin, että se tilastoidaan erikseen. Aiemman 10-luokalla jatkaneet tilastoituivat ei toiselle asteelle jatkaneiksi.

#kirjoituksiakoulutuspolitiikasta #osa1

Taustaksi:

Olen tehnyt koulutuksen ja oppimisen kentällä töitä parikymmentä vuotta kolmen teeman alla: vuodesta 1995 alkaen olen ollut mukana kansainvälisen koulutuksen hankkeissa, 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen olin yliopisto-opettajana ja tutkijana mukana suomalaisessa korkeakoulutuksessa ja tutkin opetusta myös Balkanilla.  Näkemys liittyen Finnish education – suomalainen koulu ja osaaminen – suomalaisen yhteiskunnan rakentajana ja kansainvälisesti kiinnostavana syventyi ja tarkentui OKM:ön palveluksessa muutama vuosi sitten. Viime vuosina olen ollut mukana Helsingin yliopiston kanssa perustetussa start-up-koulutusyhteistyössä eri puolilla maailmaa.

Osallistuin kansanedustajana Espanjassa ”Tulevaisuuden työ” -kutsuseminaariin viikko sitten. Aidosti globaali asiantuntijajoukko, jossa mukana niin tulevaisuustutkijoita, ministereitä kuin ruohonjuuritason työn sankareita haastoi ja kannusti pohtimaan suomalaista koulutusta ja koulutuspolitiikkaa kunnolla.

Aloitimme keskustelun aiheesta Ykkösaamussa viime viikolla kansanedustajakollega Sanna Lauslahden ja lukion opettaja Arno Kotron kanssa Sakari Kilpelän johdolla. Jatkan aloitettua keskustelua nyt blogisarjalla. Linkki keskusteluumme tässä.

Lisää kunnianhimoa!

Suomi on koulutuksen maa. Koulutuksen kehittäminen kiinnostaa ja siitä välitetään. Esimerkiksi Image-lehti omisti kokonaisen numeron koululle keväällä. Tuoreen Suomen Kuvalehden pääjuttu on omistettu peruskoululle. Lukuisat pääkirjoitukset ja ajankohtaisohjelmat viime viikkoina ovat pohtineet Suomen keskitason suoritusta viimeisimmässä OECD-vertailussa.

Tämä on hyvä alku. Nyt on juuri oikea aika nostaa omaa kunnianhimon tasoamme koulutuspolitiikassa. Nyky-Suomen ytimessä ovat vuosikymmenien sitten tehdyt koulutusratkaisut. Miten tästä ponnistamme eteenpäin? Haluammeko toimia koulutuksen äänitorvena maailmalla ja samalla oppia muilta?

Näen kunnianhimon nostamisen tarpeen kahdella tasolla:

1) Kansallisesti on toimittava niiden asioiden puolesta, joissa meillä selkeästi on puutteita. Oma pesä on laitettava kuntoon ja osaamisemme lähtökohdat tulevaisuusiskuun.

2) Kansainvälisesti Suomen on syytä tarttua koulutusvaikuttajan paikkaan, jota meille jatkuvasti tarjotaan. Olemme alikäyttäneet meille tarjolla olevaa mahdollisuutta vaikuttaa laajasti siihen, millaisiin arvoihin nojaten maailman lapsia koulutetaan ja miten nuorten mahdollisuudet pärjätä muuttuvassa maailmassa turvataan.

Oma pesä kuntoon

Kansainväliset vertailut ovat jo pitkään lähettäneet selvän viestin: oppimistuloksemme ovat laskeneet ja erot erilaisten ryhmien välillä kasvaneet ennätysnopeasti. Lisäksi koulutustasomme laskee suhteessa moniin verrokkimaihin. Tämä koskee sekä korkeasti koulutettuja että ammatillista koulutusta. Sitkeästi noin 15 prosenttia ikäluokasta on jäänyt peruskoulun varaan. Pelkän peruskoulun varassa töitä löytyy kehnosti.

Keinoja on katsottava kaikilla koulutusjärjestelmän tasoilla varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Koulutusta tulee kunnianhimoisesti kehittää pedagogiikka edellä ja uskoen suomalaiseen kasvatusfilosofiaan, johon olemme vuosikymmeniä nojanneet ja josta meillä on toistuvaa tutkimusnäyttöä.

Palaan yksittäisiin ehdotuksiin ja koulutusjärjestelmän osiin tässä kirjoitussarjassa tarkemmin. Olennaista on, että ratkaisumalleja on.

Varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen osalta olen myös tavannut sanoa, että niin kauan kuin 10-15 prosenttia hakijoista pääsee opiskelemaan lastentarhanopettajiksi ja luokanopettajiksi, olen luottavainen kykyymme kehittyä ja uudistua. Kolmen lapsen päiväkoti- ja koulu-uran seuraaminen on vahvistanut uskoani. Jos päättäjät eivät tajua jotain muutosta, se nousee esiin arjen ammattilaisten toimesta.

Globaali koulutusvaikuttaminen uudelle tasolle!

Tulevaisuuden työtä ja siihen liittyviä megatrendejä koskevat analyysit ovat keskenään ristiriitaisia eikä kukaan oikeasti tiedä, millainen maailma on kymmenen tai 50 vuoden kuluttua. Yhteistä kaikille – ristiriitaisillekin –  analyyseille on koulutuksen ja osaamisen korostaminen. Kukaan ei maalaa kuvia menestyksestä ilman osaamista. Ei yksilölle eikä ihmiskunnalle.

Siksi laaja ja kunnianhimoinen yhtä aikaa lokaali ja globaali koulutuksen ja oppimisen kehitysnäkemys on juuri nyt ajankohtainen.

Riippumatta tämän vuoden vertailuista tai ensi vuoden Pisa-tuloksista, Suomi tunnetaan koulutusmaana ja tarinamme on innostava. Sodan runteleman köyhähkön maan päätös satsata tasa-arvoiseen kaikille avoimeen koulutukseen ja sen yhteys talouskasvuun on tarina, joka puhuttelee.

Siksi kaikki, mitä Suomena koulussa ja koulutuksessa teemme, uutisoidaan maailmalla. Tästä hyvä esimerkki ovat peruskoulun uudet opetussuunnitelmat. Maailman lehdet täyttyivät otsikoista, kuinka Suomessa luovutaan oppikirjoista ja pidetään oppitunnit museoissa. Eihän se nyt tietenkään ihan näin ollut, mutta olennainen huomio on, että saamme viestimme läpi aina, kun puhumme koulutuksesta, oppimisesta ja niihin liittyvistä teemoista.

Erityisen hyvä paikka koulutuspoliittiseen profiilin nostoon kansainvälisessä keskustelussa tarjoutuu tänä syksynä myös EU-tasolla Viro pj-kauden myötä. Virohan on menestynyt monissa koulu- ja oppimisvertailuissa ja pitää koulutusasioita sen vuoksi mieluusti esillä aina kun mahdollista. Suomen kannattaa tämä tila hyödyntää ja miettiä Viron kanssa myös yhteisiä avauksia ja myös konkreettista yhteistyötä.

Avaan tässä blogisarjassa jatkossa tarkemmin, mitä annettavaa Suomella on maailman lapsille ja nuorille sekä aikuiskoulutusta janoaville massoille. Me poikkeamme monessa valtavirrasta. Annettavaa on paljon ja me voimme vaikuttaa laajasti maailman lapsen elämään.

Samalla kun meillä on annettavaa, myös opittavaa muilta ja ennen kaikkea yhdessä mietittävää riittää. Monet koulutus- ja oppimiskysymykset ovat yhteisiä ja uusia innovaatioita tehdään monella suunnalla. Esimerkiksi Kiinan kanssa työskennellesäni on tullut monesti esiin virallinen tavoite olla koulutuksen supervalta 2030. Tuohon tavoitteeseen Kiina pyrkii yhteistyöllä monien maiden kanssa ja kehittäen samalla omaansa. Juuri näissä hankkeissa Suomen kannattaa olla mukana. Sekä oppiaksemme että vaikuttaaaksemme.

Kuvassa: Future of Work -konferenssin osallistujat 42 maasta syyskuussa 2017. Etualalla seminaaria isännöinyt Malagan pormestari Francisco de la Torre ja Eisenhower Fellowships presidentti George de Lama. Lisää tässä.