Valitsemme lähiviikkoina Helsingin ykkösvirkamiehen seitsemäksi vuodeksi. Luvassa on vaativa ja moniulotteinen tehtävä. Ensimmäisenä odottaa 40 000 työntekijän organisaatiouudistuksen läpivienti. Sen jälkeen alkaa uuden organisaation toiminnan varmistaminen, jotta myöhemmin valittava pormestaristo saa aloittaa työnsä niin, että käytössä on mahdollisimman motivoitunut henkilöstö ja saumattomasti toimivan koneisto ja sillä vahva kippari.

Valintakriteerit ovat selvät: pätevin hakija valitaan ja tehtävää ei ole ennakkoon läänitetty millekään poliittiselle viiteryhmälle. Sanomatta selvää, että haetaan kokenutta johtajaa.

Kun hakijat elokuussa olivat selvillä esimerkiksi Helsingin sanomat kirjoitti, että hakijoista ehkä varteenotettavin nimi on nykyinen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Toisena vahvana hakijana mainittiin rahoitusjohtaja Tuula Saxholm, joka toimii tällä hetkellä kansliapäällikön sijaisena.

Viljanen onkin hakijoista kokenein paperien ja kokemuksen perusteella. Hän on toiminut esimiestehtävässä isossa organisaatiossa toistakymmentä vuotta Helsingin kaupungin johdossa, sisäministeriön kansliapäällikkönä ja väestörekisterikeskuksen ylijohtajana. Hänen työuralleen kuuluu myös useita isoja organisaatiouudistuksia, joita hän on vienyt läpi ilmeisesti onnistuneesti.

Saxholmin kokemus Helsingin kaupungin sisällä on puolestaan laaja-alaista ja kattaa monien virastojen toimintaa. Itseäni nykyisen rahoitusjohtajan monipuolisuus itse asiassa yllätti.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ei kuitenkaan esittänyt Viljasta tai Saxholmia tehtävään, vaan nosti ”yllätysnimen” (HS), kaupungin lakimies Sami Sarvilinnan omaksi ehdokkaakseen. Tunnen Sarvilinnan viikottaisena laillisuuden valvojana kokouksistamme. Helsingin juridinen osaaminen on selkeästi huipputasoa.

Kolmesta mainitusta Saxholm ja Sarvilinna eivät tiettävästi ole minkään puolueen jäseniä. Viljanen on Sdp:n jäsen. Mutta poliitikko hän ei ole: Viljanen ei ole ollut ehdolla yksissäkään vaaleissa koskaan.

Jussi Pajunen on perustellut kansliapäällikköesitystään kokonaisarviolla. Kaupunginhallitus ottaa esitykseen kantaa maanantaina. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.

Olen nyt itse käynyt läpi mainittujen naisten ja virkaan esitetyn miehen toimittamat cv:t. Lisäksi haastattelimme saman kolmikon eilen kysymällä kaikilta samat kuusi kysymystä. Huomenna olen pyytänyt mahdollisuutta tutustua viranhakuprosessin aikana tehtyihin henkilöarvioihin.

Tulen esittämään omaan kokonaisarvioon (cv, haastattelut ja tehdyt persoonallisuustestit) perustuvan kantani kaupunginhallituksessa maanantaina.

Tässä vaiheessa haluan ottaa kantaa kysymykseen siitä, ollaanko valitsemassa pätevintä henkilöä vai tekemässä poliittista virkanimitystä. Asia on harvinaisen selvä: nimitys on poliittinen, jos julkisella puoluekannalla tai sillä, että sellaista ei ole, on merkitystä. Pätevin puolestaan tulee valituksi, jos nimityksen ratkaisevat työkokemus ja muut ansiot sekä niiden välillä tehtävä vertailu.

Puhe kaupunginvaltuustossa 31.8.2016 Kruunusilloista:

Katsoin äänestyskarttaa. On hienoa olla osa kaupunkien kyllä-liikettä. Sellainen päätös tästä siltakokonaisuudesta raideliikenteineen on. Tässä sanotaan kyllä tiivistyvälle kaupungille. Tässä sanotaan kyllä laajentuvalle pääsylle Helsingin upeille rannoille. Tässä sanotaan kyllä kymmenille tuhansille kodeille. Tässä sanotaan kyllä tulevaisuuden kaupungille, joka perustuu joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.

Täällä on käyty läpi hankkeen monet käytännölliset asiat, liikenteelliset kysymykset, ja myös sen eittämätön kalleus.

Pari näkökohtaa hieman toisesta kulmasta:

1)   Ensinnä tässä ei ole kyse vain siltakokonaisuudesta. Tämä on osa laajempaa kaupungin akselin kääntymistä itään ja merelle. Tähän akselin kääntymiseen kuuluu kaupunkikulttuuri Teurastamolla ja Suvilahdessa, Kalasatama, Myllypuron uusi kampus – vain muutamia mainitakseni. Tämä siltaratkaisu konkretisoi ja symboloi tätä Helsingin akselin kääntymistä itään ja merelle.

2)   Toiseksi silta on valtavan symbolinen kaupunkikuvan osa. Sillat yhdistävät ihmisiä, jopa kulttuureja. Sodissa siltoja hajotetaan. Näyttävä, kaupunkikuvaa muuttava siltakokonaisuus ja joukkoliikenneratkaisu on ihon alle tuleva päätös aikana, jolloin on akuutin tärkeää pitää kaupunki kasassa, luoda uusia siltoja kaupunkilaisten välille, vahvistaa liikettä kaupungin eri alueiden väleillä, liki pakottaa meitä helsinkiläisiä huomaamaan elämänpiiriemme erilaisuudet.

Kiitos Helsingin päättäjille kaupunkien kyllä-liikkeestä.

Ja kyllä yhdyn Lasse Männistön, Osku Pajamäen ja monen muun toiveisiin hankkeen viemisestä läpi toisella otteella ja vastuullisuudella kuin surkea Länsimetro-esimerkki ja sitä varten perustettu yhtiö. Uskon, että tämän kyllä-päätöksen tekijät kokevat vastuuta myös vastuullisemman hankemallin rakentamista.

Viime viikolla keskustelimme YLEn Jukka Nivan ja Sors Säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majanderin kanssa Vaalikirjan teemoista Piritassa. Viiden vuoden takaisesta ”heitosta” kirjoittaa vaalikirja vaalien jälkeen tuli totta! Kiitos kaikki julkkariin osallistuneet ja lukuiloa!

Kirja saatavissa kirjakaupoissa ja säätiön verkkokaupassa. Alla tiedote.

Pilvi Torsti: ”Puolue on paras ja pahin”

Tiedote.
Julkaistu: 21.06.2016 klo 09:42
Julkaisija: Kalevi Sorsa -säätiö

Äidilläni ei ole kotisivua tai sosiaalisen median profiilia. Sovimme, että julkaisemme hänen viime viikolla kirjoittamansa tekstin. Se on suunnattu (ja toimitettu) Maahanmuuttoviraston johdolle ja maahanmuuttopolitiikkamme linjauksista vastaaville tahoille. Eilisen HS-uutisoinnin aiheuttaman kohun keskellä on syytä toivoa, että tässä tekstissä yhden tavallisen suomalaisen 67-vuotiaan pakolaisystävän kuvaama tilanne otetaan vakavasti ja Migrin ohjeistukset tarkastellaan pikaisesti uudelleen ja jokaisen turvapaikanhakijan turvallisuus varmistetaan.

**

Hei!

Olen Pirjo Torsti ja toiminut vuoden verran vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden parissa. Olen kokenut toimintani hyvin tarpeellisena ja palkitsevana.

Noin pari viikkoa sitten luin Lahdessa ilmestyvästä Etelä-Suomen sanomista maahanmuuttoviraston uusista linjauksista mm:ssa seuraavaa: ”Kielteisiä päätöksiä tehdään nyt Vuorion mukaan urakalla ja ylitöinäkin”. Ajattelin; Eihän ihmisen elämästä tai kuolemasta (vähintäänkin vakavasta kuoleman uhasta) voida päättää urakalla ja ylitöinä. Päätin tutustua Migrin sivuilla tarkemmin uusiin linjauksiin ja se oli kyllä huolestuttavaa luettavaa. Näiden ohjeistusten perusteella voidaan turvapaikanhakijoiden kuulemiset lähes lopettaa, lähinnä vain syyrialaiset täyttävät nämä ehdot ja heitä ei juurikaan meille saakka tule -humanitääriset maat -lähinnä Saksa ja Ruotsikin huolehtivat jo heistä.

Aivan käsittämätöntä on, että Irak, Afganistan ja Somalia luokitellaan nyt turvallisiksi maiksi, kun samaan aikaan esim. Irakissa riehuu verinen sota Irakin armeijan ja Isisin välillä Fallujassa, kymmeniä tuhansia siviilejä on saarroksissa. Bagdadissa jatkuvat räjähdykset surmaavat, satoja on kuollut niissä viime aikoina, Bagdad on vain 40km päässä Fallujasta, eikä sitä voi mitenkään pitää turvallisena! ”Irakilainen voi paeta Isisin hallitsemalta alueelta Bagdadiin tai afganistanilainen sotatoimialueelta Kabuliin, sanoo ylijohtaja Jaana Vuorio”(Etelä-Suomen sanomat) Ovatko nämä ohjeet mielestänne millään muotoa turvallisia? Käytännössäkin räjähdysherkkään Bagdadiin pakeneminen sotatoimialueilta on varmasti mahdotonta. Entä ohjeistusten humanitäärinen puoli?

Eivät Taleban ja Al-Shabab ole heikentyneet, kaikki tuntemani turvapaikanhakijat pelkäävät eniten juuri näitä terroristijärjestöjä. Taleban on edelleen hyvin vaarallinen ja pitää hallinnassaan useita kaupunkeja Afganistanissa. Myöskään Afganistanin 1,3 miljoonan pakolaisleirit ovat ihmisoikeusjärjestöjen tuoreen raportin mukaan erittäin kurjassa kunnossa ja vaarallisia. Somalia taas on sekasortoisessa tilassa oleva maa ja  tilanteiden nopea, ennalta-arvaamaton vaihtelu tekee elämän siellä todella vaikeaksi ja vaaralliseksi. Terroristijärjestö Al-Shabab on jatkuva uhka, viimeksi eilen raportoitiin heidän pommi-iskustaan Mogadishuun-siellä kuoli kymmeniä.

Itse asiassa hätääntyneitä yhteydenottoja olenkin saanut eniten juuri somaleilta. He ovat hyvin peloissaan ja ahdistuneita, Tuntemani somalit ovat hiljaisia, kilttejä odottajia, yksintulleita nuoria, joilla on rankka historia takanaan, erittäin vaikea pitkä matka Suomeen ja he ovat todella ”juosseet pakoon” henkensä edestä. Toivoisin heille oikeudenmukaista, humaania kohtelua. He pelkäävät palauttamistaan ”surman suuhun” ehkä kaikkein eniten.

Migri viittaa uusissa ohjeistuksissaan Ruotsin linjauksiin. Mutta voi voi – Ruotsi on humanitäärisessä mielessä ihan toista kuin Suomi. Ruotsissa on todella moninkertaiset määrät pakolaisia suhteutettuna sen väkilukuun ja Ruotsi on ottanut vastaan huomattavat määrät pakolaisia jo vuosia. Emme todellakaan ole vertailukelpoisia. Meillä olisi nyt aika ja mahdollisuus kasvaa humanitääriseksi sivistysvaltioksi. Väkisinkin tulee mieleen, että Ruotsi-juttua käytetään nyt ”tekosyynä” muutoksiin, ja taustalla näyttää olevan Suomen hallituspolitiikka.. Poliittiset painostukset eivät saisi mennä humanitääristen toimien edelle. Eikä todellakaan ole pelkoa, että Suomesta tulisi liian houkutteleva.. kyllä maine on jo kiirinyt kauas.

Jos tämä uuden kriteeristön pakolaispolitiikka jatkuu, ns. paperittomien ihmisten määrä varmasti lisääntyy huomattavasti, ja se ei ole kenenkään kannalta oikein ja toivottavaa.

Maahanmuuttovirasto ilmoittaa arvoikseen: Avoimuus, osaaminen, oikeudenmukaisuus- ne ovat hyviä arvoja, jos niitä noudatetaan. Nyt näyttää, että Migri vain etsii keinoja, joilla palauttaa mahdollisimman paljon hädässä olevia ihmisiä turvattomiin oloihin.

Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Eikä näitä päätöksiä toisen ihmisen kohtalosta, elämästä tai jopa kuolemasta, voi tehdä ”liukuhihnatyönä” urakalla. Jokaisen turvapaikanhakijan kohtaloon on paneuduttava huolella ja oikeudenmukaisuudella. Päätökset on tehtävä ihan jokaisen kohdalla yksilöllisesti.

Olen vilpittömän huolestunut ja hyvin surullinen nykykäytännöstä.

Pyytäisinkin Maahanmuuttovirastolta pikaisia toimia ja muutoksia Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuusarviointeihin. Mielestäni ei voida tällä kertaa odottaa puolta vuotta ennen seuraavia arviointeja.

Toivoisin myös uutta humaanimpaa, oikeudenmukaisempaa, vastuullista ohjeistusta haastattelijoille ja päättäjille heidän vaativassa työssään. Nämä ohjeet pitäisi antaa ihan heti, koska kuulemisia ja päätöksiä tehdään nyt uutisten mukaan 165 päivässä- pikavauhdilla!

On kyse ihmisestä!

Kiitän jo etukäteen ahdistuneiden, pelossa elävien turvapaikanhakijaystävien puolesta.

Ystävällisin terveisin,

Pirjo Torsti, pirjo.torsti@gmail.com

Tänä kesänä Helsingissä käsitellään suuria tulevaisuuskysymyksiä.

Vielä ennen juhannusta valtuuston on tarkoitus päättää siitä, kuinka monta uutta kotia Helsinkiin joka vuosi valmistuu.

Alkusyksystä päätetään vuoteen 2050 ulottuvasta yleiskaavasta, joka luo puitteet Helsingin muutokselle ja kasvulle.

On niitäkin, jotka haluaisivat että kaupunki ei kasva. Itse kuulun niihin, jotka toivovat kasvua. Pidän myös absurdina ajatusta, että pyrkisimme tai edes voisimme pyrkiä jotenkin hillitsemään ihmisten halua muuttaa Helsinkiin. Ei minultakaan 21 vuotta sitten vaadittu perusteita! Suurin osa meistä helsinkiläisistä on junan tuomia. Helsinki says welcome.

Mutta jotta voimme sanoa welcome tarvitsemme akuutisti lisää koteja. Tänä vuonna, ensi vuonna, tulevina vuosikymmeninä. Nyt tavoittelemme 5500 uutta kotia vuodessa, viime syksystä alkaen olemme ajaneet 7000 asunnon tavoitetta.

Uuden yleiskaavan isoin vaativuus syntyy tästä. Tarvitaan päätöksiä nyt, jotta tulevien vuosien tavoite 7000 kodista vuodessa on mahdollinen. Siksi toivon, että yleiskaavakäsittely viedään päätökseen ja nopeasti asuntorakentamiseen saatavat alueet hyvien liikennereittien varsilla saadaan toteutukseen. Muuten meillä loppuu kaavoitettu tonttimaa ja jokavuotinen 7000 kodin tavoite karkaa mahdottomaksi.

Kaupunki tulee myös muuttumaan, se on kasvavan kaupungin piirre. Toivon, että me kaikki täällä nyt asuvat suhtaudumme avoimuudella tuleviin asukkaisiin ja innostumme muutoksesta ja uudesta.

Isoin kysymys minulle yleiskaavan yhteydessä on alusta asti ollut Keskuspuisto. Kuulun siihen suureen joukkueen helsinkiläisiä, joille Keskuspuisto on henkilökohtaisessa käytössä kulunut juoksu- ja hiihtomaasto. Se on myös satavuotisen kaupunkilaisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia painottaneen kaupunkikehityksen tulos ja sellaisena symbolinen.

Helsinkiä on kehitetty kaupunkilaisten yhteisenä omaisuutena. Me jaamme merien rannat ja rakensimme aikanaan metron koko niemen ympäri suunnitellun moottoritien sijaan. Keskuspuiston idea on kestänyt eri aikojen trendit: meillä on laaja alue, jonne kaikki kaupunkilaiset pääsevät ilman omaa autoa.

En myöskään näe Keskuspuistoa paikkana, joka on ikään kuin yksi vaihtoehto monien joukossa puolustettavaksi asiaksi yleiskaavakeskustelussa. Keskuspuiston merkitys ja mittakaava on eri kuin Vartiosaaren tai Malmin lentökenttäalueen. Kaikissa mainituissa ymmärrän niitä nykyisellään käyttävien ryhmien näkökulmat, mutta päättäjänä näen, että Keskuspuisto on aivan eri mittakaavassa laajojen kaupunkilaisjoukkojen käytössä nyt ja kasvavassa Helsingissä.

Kun lautakunta saa työnsä päätökseen pääsemme arvioimaan, onko lopputulos sellainen, jonka voi hyväksyä. Keskuspuistossa ongelmallisimmat kohdat liittyvät Hämeenlinnan väylän ja Raide-jokerin suunnitelmiin. Näiden kahden liikenteellisen linjauksen vaikutus Keskuspuistoon on arvioitava kohta kohdalta.

Vuoden ajan monet meistä päättäjistä ovat myös toivoneet, että virasto järjestää kävelyjen ja pyöräretkien sarjan, joilla havainnollistetaan, mitä pikselit tarkoittavat ennen kuin valtuusto yleiskaavapäätökset alkusyksystä tekee. Niiden aika on viimeistöön sitten, kun lautakunnan käsittely on saatu valmiksi!

Koko kaupungin tasolla yleiskaavaratkaisun tekeminen on välttämätöntä nyt, jotta monien alueiden kehittäminen ja asemakaavojen valmistelu pääsee vauhtiin. Vasta asemakaavathan ratkovat yksityiskohtaisen suunnittelun lähtökohdat. Mutta Hämeenlinnanväylän bulevardin ja Raide-Jokerin yksityiskohtia voidaan kenties arvioida myös jatkovalmistelussa.

Vanha ystävänäni kansanedustaja David Clark pistäytyi viikolla Suomessa. Olin luvannut päivän ohjelman, jossa katsastetaan kasvavaa Helsinkiä, käydään läpi Suomen hallituksen työtä ja pohditaan globaaleja kysymyksiä solidaarisuus-näkökulmasta.

Muualta tulevan satunnaisen vierailijan vaikutelmat ovat aina inspiroivia. Kun kyseessä on asukasluvultaan ja pinta-alaltaan samantapaisen valtion maailmanparantaja-päättäjä, huomatuksi tulee moni pienempikin nyanssi.

Ajoimme Davidin kanssa 20 kilometriä pyörällä ympäri Helsingin niemen, metrolla keskustasta itään, ruuhka-aikaan autolla, lentokenttäbussilla ja kahdella ratikalla.

Kommentit:

-Helsingin rakennukset ovat korkeudeltaan todella onnistuneita, juuri tuohon suuntaan Uudessa-Seelannissa monissa kaupungeissa pitäisi mennä. Riittävän korkeita, että maankäyttö ja tehokasta ja tuntuu kaupungilta, riittävän matalia, jotta valo pääsee alimpiin kerroksiin ja liikkuessa mittakaava tuntuu ihmisen kokoiselta. Kun sanoin, että minulle kyllä sopii hyvin muutama tornitalo uusille alueille, David ei ollut eri mieltä, kunhan kuusikerroksinen perustunnelma ei muutu.

-Liikenne vaikutti kaikilla välineillä tosi sujuvalta niin autolla, pyörällä kuin julkisilla. Ensimmäinen vaikutelma se, että eletään julkiseen liikenteeseen satsaavassa kaupungissa. Kun koitin avata Davidille pohdintoja ruuhkamaksuista ja vastakkaisasettelua, jota koitetaan Helsingissä rakentaa autojen ja pyörien välille, hän ei ihan tajunnut. Sekä 20km lenkin puitteissa testatut pyöräilyolosuhteet että autoilu vaikuttivat sujuvilta ja tilaa tuntui riittävän (olen tästä aika lailla samaa mieltä!)

-Käytännöllisyys, josta esimerkkinä David otti valokuvan talomme alakerran kengänpuhdistusharjasta!

-Kaikkien alueiden leppoisuus ja vähäiset erot ympäristön kunnossa ja yleisilmeessä, kun siirryttiin keskustasta itäisen Helsingin lähiöalueille. Ainoa havaittava muutos Davidin silmään oli ulkomaalaisväestön määrän lisääntyminen, kun keskusta jäi taakse.

-Suvilahden kaasukellojen uusiokäyttö nuorten tiloiksi ja Elmun saliksi oli juuri sellaista Helsinki on omanlaisensa –meininkiä, jota David oli odottanut. Sovittiin, että kun hän maailman toiselta laidalta joskus vuosien päästä pääsee meitä katsomaan, Suvilahdesta itään on tapahtunut kaupungille mahtavia juttuja.

Ps. Kun nyt useampi puolue juuri käy puheenjohtajakisaa niin jaettavaksi myös tapa, jolla Uuden-Seelannin työväenpuolue valitsee johtajansa: 40% valinnasta ratkaisevat istuvat kansanedustajat, 40% puolueen jäsenet suoralla vaalilla ja 20% ammattiliitot. Mielenkiintoinen malli minusta! Etenkin se, että kansanedustajilla oma kiintiönsä. Kansanedustajat kuitenkin työskentelevät puheenjohtajan läheisimpänä yhteisönä, joten oma järkensä ajatuksessa on.

Tällä viikolla vietettiin Pilvinpäivää. Vuosi sitten Pilvinpäivänä käytin eduskuntavaalit. Siitä tuntuu olevan todella pitkä aika. Maailmassa on tapahtunut paljon, omassa elämässä on tapahtunut paljon.

Vuoden mittaan minulta on usein kysytty, että mitä nyt teen. Nyt on aika vastata. Vastaus on monisyinen.

Vaalitulokseni oli sillä tavalla hassu, että samaan aikaan tulin ja en tullut valituksi. Olen varakansanedustaja. Se tarkoittaa, että neljän vuoden ajan on oltava valmis aloittamaan työ eduskunnassa, jos käsky käy. Neljän vuoden ajan tilanne on otettava huomioon ammatillisissa ratkaisuissa. En ollut tullut ajatelleeksi, että vaaleista voi seurata myös tällainen tilanne.

Vaalien jälkeen oli myös selvää, että jos haluan jatkaa työtä Helsingin asioiden parissa kaupunginhallituksessa ja Sdp Helsingin puheenjohtajana, se vaikuttaa muihin ammatillisiin valintoihin. Helsingin asiat vievät 10-25 tuntia viikossa. On monia töitä joita ei ole mahdollista hoitaa kaupunginhallitustyön rinnalla. Aika ei riitä. Siksi kaupunkipolitiikka tuo varakansanedustajuuden ohella reunaehtoja ammatillisiin valintoihin.

Tutkimus

Sain mahdollisuuden olla kehittelemässä Erkki Tuomiojan Historioitsijat ilman rajoja –yhdistystä. Tällä viikolla toiminnan ensimmäinen tulos eli kirja tuli julkisuuteen. Kansainväiinen konferenssi pidetään toukokuussa Helsingissä. Vaikka aihepiiri sivuaa omaa tutkimusta, jättäydyin vuodenvaihteessa pois: aika ei riittänyt tähän sinänsä innostavaan hankkeeseen. Kun tällä viikolla katselin kirjan sisällysluetteloa, kävi toki mielessä, että olisihan se ollut upeaa olla kirjoittajana samassa kirjassa Timothy Garton Ashin, nobelisti Ahtisaaren ja Tuomiojan rinnalla.

Maanantaina luennoin yliopistolla. Nautin – kuten aina – mutta samalla tuntui siltä, että olen vierailija.

Tutkijaidentiteetti on pysyvä, jos on tehnyt tutkimusta dosentuuriksi saakka. Tutkimus on kuitenkin asia, minkä olen joutunut valitsemaan vuoden aikana pois.

Politiikka

Uskon, että moni Helsingin asioista tällä hetkellä päättävä kokee olevansa jollain tavalla etuoikeutettu. Jatkuvasti voimme vaikuttaa isoihin kokonaisuuksiin ja asioihin kaupungissa, joka kasvaa ja etenee. Helsinki-työ on arkista ja säännöllistä: esimerkiksi huomenna maanantaina kokoonnumme kaupunginhallituksen puitteissa yhteensä neljään eri kokoukseen kaupungintalolle ensin aamukahdeksalta ja sitten iltapäivällä.

Toisin kuin tutkimuksessa, politiikan puolella olen puristanut kasaan jo pitkään mielessä olleen kirjan. Se julkaistaan reilun kuukauden päästä. Vaalikirja – Mitä on olla ehdokas -teksti lähtee taittoon ensi viikolla. Kirjaan olen koonnut kokemuksia ehdokkuudesta – omia ja muiden. Käsittelyssä on yhtä lailla vaalirahoitus kuin tukiryhmien arvo ja ehdokkuuden hullut puolet. Julkkari luvassa toukokesäkuun vaihteessa.

Rakkaat asiat: Bosnia ja uusi rooli UWC:ssa

Olin mukana perustamassa kymmenen vuotta sitten toimintansa aloittanut United World Collegea Mostarissa Bosniassa. UWC oli työnikin puolentoista vuoden ajan kiitos Suomen Kulttuurirahaston ”riskirahoituksen”. Harrastus työn lomassa se on ollut parikymmentä vuotta. 2011 irrottauduin viimeisestä muodollisesta Bosnia UWC-roolista, koska uskon, että perustajien on hyvä rohjeta päästää irti sopivassa kohdissa. Sitten voi joskus palata, jos siihen mahdollisuus ja tilanne. Nyt sellainen tilanne tuli kohdalle, kun koulun taustasäätiön hallituksen puheenjohtajan paikkaa tarjottiin minulle . 1.4.2016 alkaneessa tehtävässä pääsee miettimään hyvin konkreettisesti, mikä on kansainvälisen koulutuksen rooli sodanjälkeisyyden edelleen leimaamassa maassa ja kaupungissa.

HEI Schools: start-up ja uusi yliopistoyhteistyö

Viikko sitten olimme kaksi vuorokautta koolla viiden ihmisen kanssa, joista kolmea en tuntenut vuosi sitten. Nyt viemme intomielellä eteenpäin start-up yritystä ja koulutusalan hanketta, johon uskomme lujasti. Helsinki International Schools Group Oy:n (HEI Schools) perustaminen yhdessä Helsingin yliopiston kanssa tarjoaa innostavan globaalin työkentän, jossa yhdistyy suomalaisen koulutusosaaminen ja pohjoismaisen design-ymmärrys superosaavien ihmisten voimin. Tämä kaikki mahdollistaa aiemman kemukseni (tutkijana, valtiosihteerinä ja kv. koulutuksen käytännön asiantuntijana) hyödyntämisen samanaikaisesti. Perustiedot täällä.

**

Miksi kaikki tuli mieleen juuri nyt. Kahden viikon aikana tapahtunut kaikilla rintamilla: Bosniassa pidimme UWC-koulun tulevaisuustta luodanneen vetäytymisen, Historioitsijat ilman rajoja –kirja julkaistiin ilman kontribuutiotani, Vaalikirjan käsikirjoitus saatiin taittokuntoon, HEI Schools start-up sai päätöksen Tekes-rahoituksesta ja suuntaa ensi viikolla sisäisen kehitystyön jälkeen tapaamaan ensimmäistä kansainvälistä asiakasta.

Tätä teen ja tätä kuuluu vuosi vaalien jälkeen. Kiitos monet, kun olette kysyneet.

(Puheenvuoro valtuustossa 16.3.2016 Helsingin johtamisjärjestelmän uudistamisesta)

Johtamisjaoston työhön koko kauden osallistuneena haluan tässä vaiheessa nostaa esiin neljä seikkaa: demokratia, henkilöstön asiantuntemus, tutkijaosaaminen ja luottamus.

1 Demokratia. Uudistuksen mieli oli ja on demokratian vahvistaminen kaupungin johtamisessa. Mutta mitä tekemistä toimialoilla on demokratian kanssa? Oikea vastaus on: ei mitään. Toimialat ovat kokoomuksen pyrkimys vyöryttää rakennetta, joka esityksen mukaisesti toteutettuna kaventaa demokratiaa ja keskittää valtaa. Samalla kun kannatan pormestarimallia tai sen kaltaista johtamisjärjestelmää, kammoksun tässä ajassa kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksien kapenemista, kun luottamushenkilöiden ja luottamuselinten määrä radikaalisti vähenee.

2 Henkilöstö. On selvää, että tässä salissa ei asu tieto siitä, miten työt ja asiakokonaisuudet olisi fiksua järjestää. Tämän uudistuksen valmistelun eri vaiheissa olemme edellyttäneet esittelijä kaupunginjohtaja Pajusta varmistamaan, että henkilöstöä ei vain muodollisesti osallisteta, vaan prosessi on syvällisempi. On fiksua hyödyntää henkilöstön arjen asiantuntemus. Se on myös edellytys uudistuksen onnistumiseksi. Mikään uudistus ei koskaan onnistu, ellei organisaation sydän ole siinä mukana. Sydän ovat ihmiset.

3 Tutkimus. Entä miksi haluan nostaa kolmantena asiana tutkijaosaamisen? Koska tähän asti olemme olleet tässä suhteessa typeriä! Eilen tässä salissa osa meistä sai kuunnella tamperelaista hallintotutkija Jenni Airaksista. Esitys teki selväksi sen, että hyviä, toimivia, asukasystävällisiä ja demokraattisia kaupunkeja voi organisoida ja johtaa monella tavalla. On ollut sulaa typeryyttä, että emme tähän mennessä ole pyytäneet lausuntoja näihin esityksiin tutkijoilta. Tämä on osa Helsingin tautia, esimerkiksi Treella tutkijaosaamista hyödynnetään suoraan osana kaupunginhallituksen työtä!

4 Viimeisenä tärkein. Luottamus. Luottamus.

En ole koskaan poliittisessa päätöksenteossa osallistunut perehtyneempään ja luottamusta herättäneeseen valmisteluun kuin tässä johtamisuudistuksessa – aina viime lokakuuhun asti. Silloin koko hankkeeseen tuli vuosi nolla, kun kaupunginjohtaja Pajunen teki esityksen, jota jaosto ja valtuustoryhmät eivät olleet kannattaneet. Se alleviivaa yhtä osaa, mikä tässä uudistuksessa on tärkeää: demokraattisesti valittu kaupunginjohto, joka antaa päätöksenteolle kasvot ja toteuttaa poliittisen enemmistön tahtoa ja linjoja.

Mutta ei muun demokratian hinnalla ja valtaa keskittämällä, kuten Osku Pajamäki puheenvuorossaan totesi, ja teki tarvittavat korjaavat esitykset, joita samalla tässä kannatan.

Hyvät valtuutetut, Kaarin Taipale tekee ponsiesityksen, joka koskee asukkaiden osallistumista, siis demokratiaa. Teen itse kaksi pontta, koskevat henkilöstön asiantuntemuksen ja tutkijaosaamisen hyödyntämistä osana jatkovalmistelua. Toivon, että voitte niitä kannattaa. Ne vahvistavat neljättä eli luottamusta.

Hyvät valtuutetut,

Ratkaisevaa jatkotyössä tulee olemaan sellaisen luottamuksen kulttuurin rakentaminen, joka rakentaa sellaista Helsinki, jota johdetaan avoimesti, demokraattisesti ja vaikuttavasti.

Hyvää valtuutetut, kuten Osku Pajamäki sanoi enemmän demokratiaa pormestarimalliin!

Sdp:n ryhmäpuheenvuoro täällä.

Puheenvuoro Rajaton ystävyys -tapahtumassa 14.2.2016:

”Helsingissä me kaikki elämme ruohonjuuritasolla arkeamme. Tämä on kaupunki, johon on muutettu ja johon muutetaan. Meistä moni on muuttanut. Myös vuosikymmeniin ennen kokemattoman pakolaistilanteen osalta on näin: tänne tullaan, tänne jäädään ja tänne halutaan kotiutua. Helsingille ja helsinkiläisille tilanne tulee annettuna. Me emme tilanteeseen vaikuta, se ei ole meidän käsissämme.

Mikä sen sijaan on meidän käsissämme on se, millaista Helsinkiin on tulla. Siihen me voimme vaikuttaa. Me voimme auttaa kotoutumisessa, auttaa uusia helsinkiläisiä löytämään oman identiteetin Mosassa, Vuosaaressa tai Kalliossa. Kaupunki pyrkii tekemään parhaansa, vapaaehtoinen ja ohjattu työ Tapanilan erän kaltaisissa perinteisissä seuroissa ja järjestöissä on korvaamatonta. Mitään uutta se ei ole: talkoolähtöinen työntekijöiden ja vapaaehtoisten seuratyö on kantanut tätä maata vuosikymmeniä ja kotouttanut maalaisia kaupunkiin ja lapsia lähiöihin. Se ei ole uutta.

Uutta sen sijaan on se, että ruohonjuuritason todellisuutta vastustavat julistavat iskulauseitaan asettumalla helsinkiläisiä urheiluseuran työntekijöitä ja aktiiveja vapaaehtoisia vastaan. Näin tapahtui Tapanilan erän parkkipaikalla torstaina. Siis vastustetaan vuosikymmeniä jatkunutta Suomen suurimman urheiluseuran työtä, lasten harrastuksia, vapaaehtoisuutta! Näin pyritään pelkoa lietsomalla vähentämään ihmisten luontaista solidaarisuutta, tavallista arkista ystävällisyyttä. Kuka meistä haluaa nimensä vihanlietsojien listoille?

Mutta tämä pelko ei saa ottaa valtaan. Olemme pelkoa vahvempia. Mosa näyttää sen tänään. Sen sijaan, että mosalaiset olisivat vetäytyneet koteihinsa, he sanovat tervetuloa ja avasivat ovensa. Emme suostu pelkäämään!

Tämä on minusta tämän päivän tärkein viesti: me emme aio pelätä, me toimimme ja teemme. Jokainen tavallamme. Arkisesti.  Me haluamme, että Helsinki on hyvä kaupunki kaikille asukkailleen.

Voi olla että nyt eletään vedenjakajalla. Ääriryhmät ovat saaneet liikaa tilaa. Se on rohkaissut heitä toimimaan ikäänkuin he olisivat suuri joukko. Eilen kävelin keskellä päivää lastenrattaita työntäen Stockamannin ohi. Siellä fasistiryhmä jakoi esitteitään ja oli aulis puhumaan ihmisten kanssa. He jakoivat avoimen rotuhygienista sanomaa.

Nyt kysytään pelottomuutta ja rohkeutta jatkaa ja olla tapanilanerä ja vastaanottokeskuksen vaatekeräys. Rajaton ystävyys –tapahtuma Mosassa lähettäköön lujan viestin: Me emme aio pelätä. Me toimimme ja teemme. Jokainen tavallamme. Arkisesti. Me haluamme, että Helsinki on hyvä kaupunki kaikille asukkailleen.

Hyvää ystävänpäivää ja kiitos Tapanilan erä ja mosalaiset!”

Kaupunginhallitus- ja valtuustokollega Veronika Honkasalon kanssa kaverikuvassa. (kuva: Marisa Kerman)