Arvoisa puhemies,

Kestävän kehitys korostaa ymmärrystä talouden, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden yhteydestä. Päätöksenteossa tehtävä on vaativa: usein monessa asiassa kolme periaatetta ovat keskenään jos eivät ristiriidassa niin vähintään jännitteisessä suhteessa.

Näiden jännitteiden ratkominen on meidän päättäjien vastuulla.

Kestävän kehityksen mallin löytäminen on aikamme kohtalonkysymys niin ilmastopolitiikassa kuin ihmisten hyvinvoinnissa. Kyseessä on YK:n määrittelyn mukaisesti kaikkien pitäminen mukana ja yhteisen maapallon kestävyys.

Siksi YK:n Agenda 2030 ja sen laaja käsittely selonteon ja mietinnön muodossa Suomen eduskunnassa on merkittävää. Agenda 2030 on historiallinen koko maailmaa näin laajasti yhdistävä maailmanpelastusohjelma.

Optimisti toivoo ja uskoo, että se päätyy monen valtion hallitusohjelman perustaksi. Parhaimmillaan se onnistuu läpäisemään monet strategiset ohjelmat, esimerkiksi tänään Helsinki hyväksyy nelivuotisen strategian, jonka taustavalmistelussa ainakin Sdp ryhmä on hyödyntänyt Agenda2030-ohjelmaa. Luotan, että Suomen seuraava hallitusohjelma nojaa Agenda2030-lähtökohtiin. Sdp:n omassa valmistelussa näin jo on.

 

Sitten kritiikkiin ja ehdotuksiin.

Selonteko on osin jyrkässä ristiriidassa Suomen tämänhetkiseen hallitusohjelmaan. Kun Agenda2030 pääviesti on sosiaalisesti kestävä kehitys ja ajatus, että pidetään kaikki mukana, Suomessa on viime vuosina tehdyillä päätöksillä lisätty eriarvoisuutta ja leikattu hyvinvoinnista.

Tutkimus on tässä armoton: hyvinvoinnista, koulutuksesta ja terveydestä säästäminen tulee pitkällä aikavälillä sairaan kalliiksi.

Onneksi tulevaisuusvaliokunta on nostanut omassa mietinnössään eduskunnan Agenda2030 kunnianhimon tasoa. Esimerkiksi uusien mittarien etsiminen bkt:n rinnalle on tärkeää. Kiitos siitä.

Erityisenä teemana nostaisin koulutuksen, kun pohdimme kansallista toimeenpanoa jatkossa.

Koko väestön kouluttaminen on ollut vuosikymmeniä sitten tehty arvovalinta, joka on nostanut Suomen maailman vauraimpien valtioiden joukkoon. Maailmalla meillä on todella kova koulutusmaine juuri tästä syystä: talouskasvu ja koko väestön kouluttaminen ovat Suomen kehityksessä kulkeneet käsi kädessä. Samalla on rakentunut luottamusyhteiskunta ja vahva oikeusvaltio – parasta kestävää kehitystä.

Meillä onkin kaksi syytä huolehtia koulutuksesta tulevaisuusratkaisuissa: kyse on Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnista ja pärjäämisestä. Lisäksi meillä on näissä teemoissa maailmalla sananvaltaa ja kuulijoita. Näissä teemoissa meidän kannattaa profiloitua. Voimme siis vaikuttaa esimerkiksi naisten ja tyttöjen asemaan koulutuksen kautta myös maailmalla.

Juuri nyt olemme tilanteessa, jossa koulutustasomme on laskenut ja koulutuksen eriarvoisuus lisääntynyt. Molemmat kehitykset ovat näkyneet pitkään signaalin omaisina. Eilen asiantuntija sivistysvaliokunnassa totesi, että ”vielä ei ole liian myöhäistä toimia”.

Siksi toivon, että nykyhallitus ja tulevat hallitukset korjaavat virheen, joka viime vuosina on tehty. Tarvitsemme uuden kunnianhimon tason niin suomalaisen koulutuksen tasa-arvon toteuttamisessa kuin maailmalla tehtävässä kehitystyössä. Näihin tarvitaan myös resurssit, joista täällä keskustellaan ensi viikolla.

Yhtenä esimerkkinä maksuton varhaiskasvatus olisi tulevaisuusinvestointi ja kestävää kehitystä parhaimmillaan. Nobelisti-ekonomistit ovat osoittaneet, kuinka yksi varhaiskasvatukseen panostettu euro tulee seitsemänkertaisena takaisin.  Varhaiskasvatuksemme on rankattu maailman parhaaksi joitakin vuosia sitten, nyt kentältä kuuluvat hätähuudot ovat sellaisia, että menestystarinan jatko on vaakalaudalla.

Suomessa tiedämme, että koulutus on tehokkain tapaa muuttaa maailmaa, pitää kaikki mukana ja vahvistaa kestävää talouskasvua. Siksi koulutuksen tulee olla keskeinen osa kestävään kehitykseen tehtäviä panostuksia ja Agenda 2030 jatkotoimeenpanoa ja mittareista.

Kiitos.

Hyvät valtuutetut,

Helsinki on tosiaan meille rakas. Puutun strategiassa kahteen asiaan, ensin positiivinen ja sitten hätähuuto.

Positiivista on Helsingin merkitys. Helsinki on globaali suurkaupunki kaikilla muilla mittareilla paitsi väkiluvulla mitattuna. Omistuksemme yltävät kymmeniin miljardeihin, investoijana olemme Suomen suurin, samoin työnantajana. Aivan poikkeuksellinen maanomistus mahdollistaa vaikka mitä.

Siksi Helsingin tekemisillä ja strategialla on merkitystä, start-up kielellä ilmaistuna: meidän valintamme skaalautuvat – hyvässä ja pahassa.

Inspiroiva esimerkki on jo kaksi vuotta vahvana jatkunut kaupunkiliike, joka on kannatellut hyvinvointivaltion arvokkaimpia asioita kuten lasten tasa-arvoa päivähoidossa.

Toisaalta myös negatiiviset kierteet voivat kiihtyä ja napata mittakaavan. Jos työnantajapolitiikassamme on ongelmia, se heijastuu kymmeniin tuhansiin.

Koska Helsinki on suurkaupunki, jonka tekeminen vaikuttaa laajasti, on myönteistä, että tänään käsittelyssä olevan kaupunkistrategian yleinen perusviritys on kunnossa. Ihmiskuva, globaalin tason kestävän kehityksen periaatteet, näkemys kaupungeista ja kansainvälisyydestä. Myös syrjäytymisen syvyys on tunnistettu – kiitos siitä. Kunnianhimon tasostakaan ei ole tingitty, vai mitä sanotte näistä?

(lainauksia strategiasta)

Aikamoista superlatiivisinfoniaa!

Myös feministien kädenjälki näkyy hienosti.

MUTTA. Suurin viestini tänään on kuitenkin hätähuuto yhdestä asiasta. Ja se koskee koulutusta ja kasvatusta. Tässäkin strategian tavoitetaso on komea.

Monet linjaukset kuitenkin kuulostavat aika monessa koulussa ja päiväkodissa tyhjiltä, koska tämän hetken tilanne on todella kaukana näistä tavoitetasoista. On aika puhua ääneen siitä, kuinka erilaisissa tilanteissa töitä kouluissa ja päiväkodeissa eri puolilla kaupunkia tehdään.

Tein vertailun. Lukujen saaminen ei ollut ihan yksinkertaista.

Vertailun tulos: meidän neljän koulualueen välinen ero on tämä: yhdellä alueella joka yhdeksäs lapsi puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Toisella alueella vastaava luku on liki joka kolmas. Nämä ovat kaksi rajusti erilaista todellisuutta. Moni tässä salissa tietää, millaisia koulu- ja päiväkotiryhmiä tämä tarkoittaa. Joka yhdeksäs ja joka kolmas.

Viimeksi eilen eduskunnan sivistysvaliokunnassa asiantuntija totesi, kuinka koulutuksen tasa-arvo on heikentynyt pitkään ja eriytynyt nyt siihen pisteeseen, ”että vielä ei ole liian myöhäistä toimia”. Mutta kohta on.

Hyvät valtuutetut ja pormestaristo, jotta tämä strategia ei kuulosta itsensä irvikuvalta puheessaan koulutuksen ja varhaiskasvatuksen tasa-arvosta, maksuttomuudesta ja laadusta olen tehnyt ponnen, joka on luettavissa järjestelmässä. Ponnen tavoitteena on osoittaa, että Helsinki tarttuu koulutuksen laatuun ja tasa-arvoon ennen kuin on liian myöhässä – ihan niin kuin aikanaan tartuttiin asunnottomuuteen.

Nimittäin jos Helsinki tarttuu, se tuntuu koko valtakunnassa – skaalautuu. Se on paljon sanottu ja niin sen pitää ollakin.

Palaamme budjettineuvotteluissa asiaan.

Kiitos.

Ponsiesitys:

”Hyväksyessään strategiaohjelman valtuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy välittömästi selvittämään mahdollisuutta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuohjelman valmistelemiseksi tavoitteenaan varmistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen korkea taso, tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koko kaupungin tasolla. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi alueiden ja yksikköjen erilaisuuteen sekä rahoitus- ja muiden rakenteiden tarkoituksenmukaisuuteen.

Laatuohjelman osana harkitaan selvitettäväksi Helsinkiin mahdollisesti soveltuvia hyviä käytäntöjä ja testattuja malleja Ruotsista erityisesti huomioiden liki 20 prosentin vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa.

Laatuohjelman tulokset raportoidaan kaupunginhallitukselle 2018 alkaen vuosittain niin, että ne voidaan ottaa huomioon seuraavan vuoden budjettivalmistelussa ja maksuttoman varhaiskasvatuksen jatkovalmistelussa.”

 

 

Olen viimeisen puolentoista vuoden ajan seurannut Kiinan pyrkimyksiä koulutuksen alalla.

Helsingin yliopiston puitteissa on syvennetty tutkimusyhteistyötä ja koottu yhteen eri suomalaisten korkeakoulujen Kiina-osaajia. Yliopiston kanssa perustetun HEI Schoolsin puitteissa on koeponnistettu varhaiskasvatuksen konkretiaa. Ensimmäinen mallipäiväkoti aloittelee näinä viikkoina toimintaansa viiden suomalaisen opettajan johdolla Pohjois-Kiinassa. Kapasiteettia ensimmäisessä mallipäiväkodissa tulee olemana 200-300 lapselle.

Viime viikko Kiinassa entisestään vahvisti näkemystäni siitä, että suomalaista kasvatus- ja koulutusosaamista on syytä Kiinaan aktiivisesti tarjoilla.

Miksi?

Kiina on päättänyt satsata koulutukseen. Valtio satsaa, vanhemmat satsaavat. Kyse ei ole vain rahasta, vaan myös sisällöistä. Yhä useampi miettii, millaista koulutusta tulevaisuuden maailmassa tarvitaan. Huoli yhdestä lapsesta on yhtä aikaa toiveita lapsen menestyksestä ja huolta vanhempien ja isovanhempien tulevaisuuden turvasta.

Julkilausuttuja tavoitteita on useita. Kiinassa on nähtävissä halua olla koulutuksen saralla 2030 mennessä supervalta. Tätä kohti halutaan kulkea ammentamalla muiden maiden parhaasta osaamisesta. Samalla Kiinasta löytyy paljon tahoja, jotka näkevät koulutuksen yhteiskunnan vakautta lisäävänä tekijänä. Mitä useampi saa peruskoulutuksen, sen paremmin yhteiskunta pärjää. Siksi koulutus lisää myös tasa-arvoa.

Kiinassa koitetaan siis löytää yhtälöä, jossa samalla keskitytään sekä yhä useamman lapsen kouluun pääsyyn että koulutuksen huippulaatuun. Tämä on iso kuva ja iso suunta, todellisuudessa tällä hetkellä on tarjolla koulutusta hyvin moneen lähtöön ja hyvin monenlaisella arvopohjalla.

Kansainvälisiä vaikutteita janotaan kaikilla koulutuksen aloilla ja tasoilla. Monille riittää, että joku puhuu englantia ja näyttää erilaiselta, mutta yhä useammin huomio keskittyy myös sisältöihin. Kansainvälistä koulutusta ei haluta nähdä vain amerikkalaisena, vaan kiinnostusta muihin malleihin on.

Suomalaisen koulutusosaamisen kannalta Kiinan kanssa tehty yhteistyö on laaja-alaista ja hyvä niin. Jos voimme vaikuttaa siihen, millaisia ajatuksia ja arvoja Kiina koulutusvisioonsa omaksuu, vaikutamme samalla kymmenien jopa satojen miljoonien lasten elämään.

Puheenvuoro Sdp:n kesäkokouksessa

Kirjoittanut | Julkaistu: 23.8.2017

Tänään olin elämäni ensimmäisessä eduskuntaryhmän kesäkokouksessa edustajana. Puhetta johti Antti Lindtman. Oma puheenvuoroni ryhmäkokouksessa pääpiirteissään:

”Antti Lindtman aloitti siteeraamalla Einon Leinon Hymyilevää Apolloa. Saman tekstin levytti pari vuotta sitten Tuure Kilpeläinen. Silloin muistan Tuuren sanoneen jotenkin niin, että se oli teksti, johon ei melkein uskalla tarttua. Nyt Antti Lindtman tarttui siihen ja rohkeni osoittaa sanansa Jussi Halla-Ahon suuntaan: ”Yksi jos murtuis muut tukena pois…niin suuri suuri on maa:”

Muuten haluan tässä kokouksessa tarttua neljään teemaan.

Ensiksi perhepolitiikka. Kaksi asiaa.

Tiedoksi kaikille, että Helsingissä hyväksyttiin tänään yksimielisesti Sdp Helsingin Pentti Arajärven johdolla tekemä aloite siitä, että lapsivaikutukset arvioidaan jatkossa kaupungin budjetoinnissa.

Sitten syntyvyydestä, jonka puheenjohtaja nosti esiin. Asia on tärkeä, monet nuoret perheet kokevat työelämässä epävarmuutta ja se saattaa heijastus myös perhehaaveiden toteuttamiseen. Asia on kuitenkin myös hyvin herkkä. Siinä on toisaalta laaja globaali taso, jota Erkki Tuomioja on pitänyt esillä: maailman väestökasvu on kestävän kehityksen vakava kysymys. Ja sitten on hyvin yksityinen taso. Kaikille lasten saaminen ei ole mahdollista. Raskaus ja synnytys ovat naisen yksityisiä asioita. Siksi toivon, että tällaista termiä kuin synnytystalkoot ei tämän asian yhteydessä enää käytetä.

Toiseksi punavihreä yhteistyö teemoissa, joissa haluamme etsiä ratkaisuja. Kannatan yhteistyön tiivistämistä ja pitäisin arvokkaana dialogia esimerkiksi liittyen erilaiset perustulomallit ja Demarinuorten Yleisturva-malli. Kaikki analyysi uudesta työstä ja digitalisaation myötä jatkuvasti nopeutuvasta yhteiskuntien murroksesta tuo esiin kysymyksen siitä, mikä on tulevaisuudessa yhdenvertainen malli tulonjakoon. Pohjoismaiden tärkeä tehtävä on näitä malleja nyt valmistella.

Kolmanneksi turvallisuus, turvallisuuden tunne ja väkivallan uhka. Viime päivinä viranomaiset ovat kertoneet lisääntyneistä yhteydenotoista liittyen rasistinen väkivalta. Arkiviestit monikulttuurisista perheistä vahvistavat kuvaa siitä, että Turun traagiset tapahtumat ovat lisänneet rasistista kommentointia.

Keinoja on käytävä läpi eri tasoilla, EU, Suomi, kunnat ja lähiyleisöt. Juuri nyt kaiken väkivallan tuomitseminen on todella tärkeää. Sen yhteydessä on hyvä puhua ihmisoikeuksista. Ne eivät olleet kansallinen tai kulttuurinen kysymys, vaan universaali asia.

Laajemmassa dialogissa pidän tärkeänä, että Sdp toimii monien kumppanien kanssa. Meidän pitää varmistaa viranomaisten toiminnan edellytykset ja kuunnella tarkalla korvalla esimerkiksi poliisien viestejä.

Toisena kumppanijoukkona pidän todella arvokkaansa kolmannen sektorin toimijoita kuten esimerkiksi Ihmisoikeusliitto. Käytännön keinoja vuoropuheluun on ansiokkaasti kehittänyt esimerkiksi Pakolaisavun yhteydessä toimiva Naapuruussovittelukeskus.

Viimeisenä asiana haluan vahvistaa ryhmän pj:n nostamat kaksi aikamme kysymystä: kestävä kehitys ja sivistys sekä koulutus. Kaipaamme osaamisloikkaa, johon kytkeytyy niin tarve peruskoulun kehittämiseen kuin tavoite 12-vuotisesta peruskoulutuksesta kaikille. Se on loogista jatkoa koulutustakuulle, jonka valmistelussa sain olla mukana ja joka nyt toimii. Sen ansiosta tänäkin vuonna yhdeksäsluokkalaisista koulutusta jatkoi yli 95% ikäluokasta. Ennen koulutustakuuta sama luku oli lähellä 90 prosenttia eli liki joka kymmenes ei jatkanut peruskoulun jälkeen eteenpäin. Muutos on mittava ja kuvaa, miten vaikuttava koko väestöön kohdistunut koulutustakuu oli. Siksi seuraavaksi on syytä tehdä 12-vuotinen peruskoulutus kaikille todeksi. Kiitos”

Kun nousin kansanedustajaksi kesäkuussa, päätin, että keskityn erityisesti kolmeen teemaan: koulutus, rauha ja Helsinki ja niiden sisällä muutamaan isoon asialliseen tavoitteeseen. Lisäksi päätin, että pyrin puhumaan asioista mahdollisimman ymmärrettävästi ja suoraan niin mediassa kuin muissa keskusteluissa.

Tässä hieman ruumiinavausta media-näkökulmasta liittyen eilen julkaistu HS-haastatteluni ja siitä poikinut keskustelu. Itse asiasta eli koulutuspolitiikasta kirjoitan erikseen myöhemmin.

HS haastattelussa pari viikkoa sitten puhuimme laajoista teemoista 1,5 tuntia. Osa teemoista toimittajan valitsemia, osa omia nostojani.

Yhtenä asiana nostin haastattelussa 12-vuotisen peruskoulutuksen isona ja konkreettisena koulutuspoliittisena uudistuksena, jota haluan ajaa.

Asia pääsi juttuun mukaan. Koko haastattelu julkaistiin paperilehdessä otsikolla ”Pilvi Torsti uskoo koulutukseen ja pidentäisi oppivelvollisuutta”. Yläotsikkona oli ”Pilvi Torstin iso tavoite on 12-vuotinen peruskoulutus”.

Erityisen iloinen olin sanasta ”peruskoulutus”. En halunnut, että puhutaan oppivelvollisuudesta tai –pakosta, koska molemmissa kielteinen sävy.

Toivoin peruskoulutus-termiä juttuun viimeisen kerran sitaattien tarkastuksien yhteydessä. Heti haastattelun jälkeen olin laittanut aiheesta taustoittavan viestin ja kiikuttanut toimittajalle 2015 vaalimateriaalia, jossa myös ajoin nimenomaan peruskoulutusta.

Ajattelin onnistuneeni lanseeraamaan sekä tärkeän asian että siihen liittyvän oikean termin.

Mutta mutta. Paperilehden otsikko muokkautui digilehteen sisällöltään toiseksi, vaikka itse juttu oli sama. Digissä ”Pilvi Torsti kieltäytyi apulaispormestarin paikasta mutta nousi eduskuntaan – haluaisi rajoittaa maksuttomien korkeakoulututkintojen määrää”.

Otsikko on tyypillinen hieman kärjistystä hakeva klikkiotsikko. Olin haastattelussa vastannut kysymykseen lukukausimaksuista: kannatan maksutonta koulutusta Suomessa kaikille. Osana vastausta totesin sivujuonteena, että jos tavoitteena väestön koulutustason nosto niin siihen liittyviä keinoja pitää miettiä. Yksi pohdittava keino voisi olla maksuttomien tutkintojen määrän rajaaminen.

Tutkintoja enemmän pyrin korostamaan täydennyskoulutusta ja joustavuutta koulutuksen sisällä. On hullua, että alanvaihdon vuoksi on usein pakko aloittaa tutkinnon suorittaminen nollasta.

Palautetta on riittänyt. Julkisilla some-kanavilla Sdp:n oma opiskelijaliike jakoi Torstin ajatuksia vastustavaa infokuvaa. Twitterissä professori väitti Torstin ehdottavan toisen tutkinnon maksullisuutta ja sivistyksen säännöstelyä.

**

Opetukset ja mediavinkit?

-Jos haluaa läpi poliittisia tavoitteita kannattaa itse nostaa omat avaukset esiin eli tässä tapauksessa 12-vuotinen peruskoulutus. Jos minä olisin Sdp:n opiskelijajoukkojen johdossa olisin nostanut tämän ja samalla kritisoinut Torstin maksullisuus-näkemystä ja osoittanut, että meillä on kykyä käydä sisäistä keskustelua! 12-vuotinen peruskoulutus on ilmeisesti lähellä toteutumista, koska siihen ei tarttunut kukaan. Ei kannattaja eikä vastustaja. Tämä on huippu-uutinen ja merkittävin uudistus, jonka toteutamme!

-Digi- ja paperilehden otsikot ovat keskenään aivan erilaisia. Digiotsikot johtavat sosiaalisen median keskustelun niiden viitoittamaan suuntaan. Jos haluaa kunnon some-keskustelun, kannattaa varmistaa homma antamalla joku sivulauseen pätkä, josta voi tehdä provosoivan otsikon! Mielellään jotain kielteistä, nykyisiä etuja poistavaa tai rajaavaa ja ilman taustoitusta!

-Juttuja ollaan ilmeisen valmiita kommentoimaan lukemalla lähinnä otsikot ja hyväksyen otsikoiden painotukset. Otsikot ovat toimituksen tekemiä, ei jutun kirjoittajan eli koko haastattelun painopiste voi olla täysin muu. Haastateltava voi yleensä tarkistaa sitaatit, ei otsikkoja.

-Jos käyttää vaarallisia sanoja kuten ”maksullinen” tai ”rajaaminen”, kannattaa varmistaa, että niiden perustelu riittävän kattava, muuten keskustelu kärjistyy tarpeettomasti kuten nyt tapahtui. Kun kattavuus ja kokonaiskuva puuttuu, ei pysähdytä miettimään tavoitetta eli tässä tapauksessa koulutustason nostoa, vaan puhutaankin keinosta, joka vielä luonteeltaan marginaalinen.

-Silti tahaton provosointi usein kannattaa. Vaikka en suunnitellut avaavani yhtään mitään maksu-keskustelua, sen kautta aukesi heinäkuussakin monella suunnalla into miettiä itse asiaa eli keinoja koulutustason noston valmisteluun. Asia etenee!

– Olen itse pitkään ollut sitä mieltä, että maksu-keskustelu on hullu tabu, joka pitää purkaa. Nykyisellään varhaiskasvastus maksaa, lukion ja ammatillisen koulutuksen materiaalit maksavat rutkasti, monien ammattilaisten kuten vaikka terapeuttien on pätevöidyttävä kalliiden koulutuksien kautta. Suurin ongelma korkeakouluissa ei ole maksujen uhka vaan koulutuksen laatu, ja samoja laatu-uhkia meillä on kaikilla koulutustasoilla.*

*(Vielä isompi tabu maksu-keskustelu muuten on terveydenhuollon puolella. Poliittisen keskustelun vaikeus on johtanut siihen, että ammattilaiset tekevät päätökset siitä, miten kalleimmat hoidot kohdistetaan, kun kaikkea ei enää aikoihin ole voinut tarjota kaikille.)

-Sitä mihin keskittyy saa lisää. Jokaisesta stoorista voi nostaa sen, mitä haluaa. Opiskelijaliike, Sd-joukot sen mukana, on systemaattisesti vastustanut kaikkea maksullisuutta ja valmis nostamaan tämän keskustelun aina uudelleen, jos siihen on pienikin viittaus jossain. Vihreät rakastavat asialla mellastamista vailla mitään rajaa ja etenkin jos demarit asialla. Toivon, että edarivaaleissa syksyllä käydään kunnon väittelyt siitä, mitä on todellinen koulutuksellinen tasa-arvo nyt ja tulevaisuudessa ja miten toteutamme huippulaatuista koulutusta kaikille ja millaisilla ehdoilla kokonaisuuden rahoitamme.

**

Lämpimin terveisin,

Kolme (eritasoista) tutkintoa suorittanut ja yhden konfliktialueen lukion hallituksen pj:na toimiva sivistyksen säännöstelijä dosentti

**

Paperi/näköislehden juttu:

 

 

 

 

 

 

 

 

Digilehden juttu:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuorten pride ja 70-vuotias adoptiomummo

Kirjoittanut | Julkaistu: 29.6.2017

Onneksi maailma muuttuu päätös kerrallaan. Sitä mietin, kun kansanedustajajoukolla kokoonnuimme hbtli-kyselytunnille Nuorten prideen. Minun lapsuudessani mies- tai naisparit olivat ainakin maaseudulla vielä tabu. Vuosikymmenien mittaan paljon on tapahtunut ja aika on koko ajan maailman muuttumisen puolella. Tänä vuonna useat ystävät ovat saaneet mennä naimisiin, muuttaa rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi.

Kuten useimmiten vähemmistökysymyksissä vähemmistöjen aseman parantaminen ei ole keneltäkään pois, mutta vähemmistölle itselleen kyseessä voi olla valtavan suuri elämään perustavalla tavalla vaikuttava asia. Yksi itselleni keskeisiä politiikan periaatteita on, että enemmistön jäsenenä on oltava erityisen herkkä vähemmistön äänelle.

Kyselytunnin perusteella nyt on kaksi sateenkaari-asiaa yli muiden, jotka lainsäädännön on syytä hoitaa kuntoon ja kolmas asia, joka pitää nähdä. Kaikista näistä asioista on tarpeen lisätä ihmisten tietoa.

Äitiyslaista on tehty kansalaisaloite. Se on saatava eduskunnan käsittelyyn. Lain tavoitteena on, että kahden naisen perheessä toinen äiti voi tunnustaa lapsen neuvolassa ennen lapsen syntymää. Kyse on lapsen edustaja ja oikeudesta kahteen vanhempaan. Nykyisellään tarvitaan sisäinen adoptio, joka kestää kuukausia.

Translakiuudistus olisi tehtävä viipymättä. Laki on kirjoitettuna ministeriössä, kyse on poliittisesta tahdosta tuoda se eduskuntaan. Nyt väistyvä ministeri Rehula on kertonut muuttaneensa ajatteluaan ja olevansa lain puolella. Translaissa on kyse perustavista ihmisoikeuskysymyksistä ja yhden vähemmistöryhmän asemasta. Translain kautta voidaan puuttua myös jonkin verran julkisuudessakin puhuttaneeseen asiaan lapsista, joiden fyysinen sukupuoli ei syntyessä ole yksiselitteinen.

Paikalle oli tullut myös joukko nuoria turvapaikanhakijoita, jotka kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin. He kysyivät ymmärretäänkö heidän tilanteensa? He ovat tulleet maista, jossa heitä on vainottu juuri tämän asian vuoksi, heille se on ollut elämän häpeä, heillä ei ole asioille oikein sanoja. Siksi vastaanottokeskuksissa ja turvapaikkahaastatteluissa he tarvitsevat ymmärrystä ja apua.

Kyselytunnilla lupasin, että tarkistan, mitkä Helsingin neuvolan ohjeet ja käytännöt liittyen akuutit hbtli-kysymykset ja katson turvapaikanhakijoiden päätöksien valossa, miten heidän tilannettaan voisi auttaa.

Lopuksi sanoin, että henkilökohtaisella tasolla minulle on tärkeää, että sateenkaari-kummityttö tietää, että olen ajanut näitä asioita niissä tilanteissa, jotka ovat mahdollisia ja että kohta 70-vuotias lesboadoptiomummo voi luottaa siihen, että hän voi elää elämäänsä eikä enää tarvitse taistella ja olla esimerkki.

Ps. SDP:n kannat ovat selvät. Helmikuun puoluekokous linjasi: ” Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin transsukupuolisten ja intersukupuolisten henkilöiden aseman parantamisesta Suomen lainsäädännössä. Puoluekokous toteaa, että SDP toimii sen eteen, että jokaisella olisi oikeus saada juridinen sukupuolensa vahvistettua vastaamaan sitä sukupuoli-identiteettiä, jota hän sosiaalisesti ilmentää, ja että tähän liittyviä vaatimuksia ja menettelyä kevennetään.

SDP toimii sen eteen, että intersukupuolisuus ilmiönä tunnistetaan ja tunnustetaan lainsäädännössä tavalla, joka kunnioittaa yksilön mahdollisuutta itse määritellä sukupuoli-identiteettinsä ja että intersukupuolisten lasten sukuelinten kirurgisesta muokkaamisesta luovutaan.”

 

Suuret kaupungit mukaan sote-valmisteluun

Kirjoittanut | Julkaistu: 26.6.2017

SDP:n kansanedustaja Pilvi Torstin mukaan kokoomuksen avainministeri Paula Risikon julkisuudessa esitetyistä kommenteista voi päätellä, että hallituksen sote- ja maakuntalait menevät uuteen valmisteluun perustuslakivaliokunnan käsittelyn seurauksensa. Torstin mukaan lakiesitysten ottaminen uudelleen valmisteltavaksi mahdollistaa sen valtavan kritiikin huomioimisen, jota ovat esittäneet niin asiantuntijat kuin maan kaikki suurimmat kaupungit.

─ Mikäli hallituksen sote- ja maakuntalait täytyy valmistella uudelleen perustuslakivaliokunnan käsittelyn seurauksena, on uuteen valmisteluun otettava vahvasti mukaan suurten kaupunkien edustus. Nyt uudistusta on viety eteenpäin piittaamatta Suomen menestykselle keskeisten kaupunkien näkemyksistä. Hallitus voi korjata aiheuttamansa tilanteen, jossa kaupungit eivät ole todellisuudessa voineet vaikuttaa uudistukseen ja sen suuntaan, Torsti toteaa.

Torsti muistuttaa, että kolmannes Suomen väestöstä asuu kuudessa suurimmassa kaupungissa, joissa siten myös eriarvoisuus- ja köyhyyskysymykset ovat kaikkein syvimpiä. Nämä kaupungit pohtivat ja etsivät ratkaisuja soten kannalta keskeisiin kysymyksiin siis jo tälläkin hetkellä. Siksi Torstin mukaan kaupunkeja kannattaisi tarkasti kuunnella ja hyödyntää niiden arkipäivän kokemusta ja osaamista valtakunnallisen sote-uudistuksen valmistelussa.

─ Hyvä esimerkki tästä on Helsinki, joka on yhdistänyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä omaa laajaa kokemusta siitä, miten asioita on saatu toimimaan ihmisten kannalta paremmin ja missä taas on epäonnistuttu. Hoitoon pääsyä on helpotettu ja esimerkiksi terveyskeskusjonot on saatu lyhentymään alle kahteen viikkoon, kun on aktiivisesti täytetty lääkärivirat ja kehitetty toimintatapoja. Näitä näkökulmia olisi syytä ottaa huomioon kun sote-uudistusta ryhdytään ilmeisesti tarkastelemaan uudelleen, Torsti kertoo.

 

Kuuntelin päivän valtioneuvostoon tiedonantoa tänään eduskunnassa osin hämmentyneenä. Lopulta päätin käyttää sitä puhevaltaa, jota edustajalla on. Kiitos puhemies Pekkariselle, joka myönsi kommenttipuheenvuoroja aivan loppuun asti. Arvioni tilanteesta:

”Arvoisa puhemies.

Tänään on todettu, että olennainen kysymys on, nauttiiko hallitus eduskunnan luottamusta.

Ajattelen, että vielä olennaisempi kysymys on, nauttiiko eduskunta ja parlamentarismi kansalaisten luottamusta. Ymmärtävätkö ihmiset mitä viime viikolla tapahtui?

Koko uskoa ja luottamusta politiikkaan rapauttava keskustelu, jossa on vedottu lähteenä mediaan ja kiistelty kuka tiesi mitä ja milloin, olisi voitu välttää toimimalla vahvemmin perustuslain hengen mukaan. Käytännössä hallitus olisi eronnut, kun Halla-ahon Perussuomalaiset viime maanantaina pääministerin ja valtiovarainministerin johdolla todettiin mahdottomaksi hallituskumppaniksi. Tuossa tilanteessahan hallitus kahden johtavan ministerin ilmoituksella muuttui kahden puolueen vähemmistöhallitukseksi.

Perustuslain hengessä suurimman puolueen johtajalla eli pääministerillä olisi ollut mahdollisuus kutsua hallitusneuvottelut koolle. Lopputulemana olisi voinut olla nyt syntynyt ratkaisu, koska haluja muuttaa hallitusohjelmaa niin, että uusia puolueita olisi saatu mukaan, ei ollut.

Erona nykytilanteeseen olisi kuitenkin ollut se, että jakautuneen entisen Perussuomalaiset-puolueen keskinäistä välienselvittelyä ei käytäisi eduskunnassa. Ennen kaikkea kansalaiset ymmärtäisivät miten Suomen tasavallan hallitus on demokraattisesti muodostettu.”

Viikko eduskunnassa takana. Erikoinen viikko. Aikamoinen viikko. Huumorintajuinen poliittisen historian tutkijakollega lähetti viestin vakavasta asiasta pilke silmäkulmassa: kova suoritus dosentti Torstilta, perjantaina kansanedustajaksi ja maanantaina on liki hallitus hajonnut.

Ensi maanantaina hallitus ja pääministeri on kutsunut eduskunnan ylimääräiseen istuntoon keskustelemaan viikon vaiheista. Palaamme niihin tarpeen mukaan.

Omat tunnot kansanedustajan tehtävän alkaessa? Suunnilleen näin kävin asioita läpi lähipiirille:

”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.” (perustuslaki §2)

Näin kuuluu Suomen perustuslain toinen pykälä. Arvostan suuresti sitä valtakirjaa, jonka olen tuhansilta helsinkiläisiltä vapaissa demokraattisissa vaaleissa saanut ja jonka turvin nousin Suomen eduskuntaan.

Olen politiikassa mukana, koska aikamme isot kysymykset on ratkottava politiikassa. Globaalisti on ratkottava valtavia kysymyksiä – ilmastonmuutos, löydettävä kestävä kasvun mallit – politiikan täytyy pelastaa maailmaa. Suomessa kriittistä on kyky rakentaa 2020- ja 2030-luvun hyvinvointivaltiota niin, että yhdenvertaisuus lisääntyy ja varmistamme, että kaikki pysyvät mukana.

Eduskuntatyössä haluan painottaa erityisesti kolmea teemaa.

Koulutus tehokkain tapa rakentaa maailmaa ja esimerkiksi vähentää eriarvoisuutta.

Suomi menestyy, jos jatkuvasti satsaamme meidän kaikkien koulutukseen ja osaamisen tasoon. Haluan painottaa sitä, että innovaatiot eivät pelkkää insinööritiedettä vaan syntyvät luovuutta ja asioiden yhdistelyä korostavan koulutuksen ja osaamisen myötä. (Tähän meitä haastaa myös juuri julkaistu OECD:n arvio, joka ei ole Suomen kannalta kaikilta osin mairitteleva, lue täältä).

Toiseksi Rauha ja vaikuttaminen globaalisti. Suomella ja Pohjoismailla on ollut historiallisesti kokonaan suurempi merkitys – haluan että aktiivinen rooli vallataan nyt takaisin niin EU:n uudistamisessa kuin ilmastonmuutostyössä.

Ja sitten on Helsinki – Maailma pelastetaan kaupungeissa ja monet maailman kasvualueet ovat hyvin kaupunkivetoisia. Oy Suomi Ab:n menestyminen kulkee käsi kädessä Helsingin menestymisen kanssa. Lontoon hieno pormestari Khan on hyvin korostanut kansallisvaltion ja sen pääkaupungin kohtalonyhteyttä. Ja kyllä Helsingin etua pitää myös valvoa ja Helsingin näkökulmaa pitää esillä eduskunnan päätöksenteossa. On todella arvokasta, että eilen julkaistiin kuuden suurimman kaupungin yhteinen kannanotto maakunta- ja sote-uudistuksen ongelmista kaupunkien kannalta.

**

Teemojen – koulutus, rauha, Helsinki – lisäksi minulle on tärkeää politiikan tekemisen tavat. Politiikka kuuluu kaikille tai ainakin sen pitäisi kuulua kaikille. Kansan edustajan keskeinen tehtävä on tuoda yhteen mahdollisimman laaja kirjo ajattelua, toiveita, asiantuntemusta. Siihen on koitettava keksiä tähän jatkuvasti uusia tapoja vahvistamaan edustuksellista demokratiaa, joka on minulle kaiken ytimessä. ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”

Toivon, että laitatte aina ideoita, ehdotuksia ja viestejä siitä, miten näitä tekemisen tapoja voisi vahvistaa, kehittää. Mitä sinä tekisit?

Ja lopuksi kansanedustajuuden alkaessa on tietenkin palattava kymmenen vuotta mukana seuranneeseen runoon, jonka myötä toivon kaunista kesäviikonloppua kaikille.

Minun politiikkani

En pelkää ketään.

Rakastan maailman ihmisiä,
haluan kaikille hyvää

-se on minun politiikkani
Että me rakastaisimme toinen toistamme
Ei väitellen vaan keskustellen sovussa.
Menisimme ikään kuin mustikkaan yhdessä.
Lämmittäisimme saunan.
Istuisimme laiturilla huohottamassa.
Olisimme ihmisiksi.

(Pentti Saarikoski)

Viimeisen kahden viikon aikana olen kaksi kertaa huomannut pysähtyväni. Itkenyt loppunutta elämää oikein kunnolla ja surressa miettinyt oman sukupolven paikkaa, maailmaa tilaa, Suomen roolia ja mikä meidän vastuumme.

Ensin saatoimme lapsuuden ja nuoruuden presidentti Mauno Koiviston. Kävin läpi oman isoisän evakkotarinan ja mietin monta päivää Eero Huovisen puhetta isoista käsistä, rauhan käsistä.

Viime lauantaina istutimme 89-vuotiaan ranskalaisen ystävän Antonin Bessen muistolle oliivipuun Oxfordissa. Muistojuhlassa itkin läpi neljä puheenvuoroa, joiden pitäjät kokeneita tieteilijöitä, kirjailijoita, arabijohtajia. Puhetta johti hieno historioitsija Margaret McMillan, joka ei säästellyt sanojaan pääministeri Maysta.

Mauno Koivistoa en koskaan tuntenut henkilökohtaisesti, mutta lapsuuden ja nuoruuden muistojen ja luettujen ajatusten valossa opin kunnioittamaan Manua viisaan ja vastuullisen Suomen ikonina.

Antonin Besse tuli elämääni 2001 Sarajevossa.

Tony katsoi kuolemaa silmiin vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa ja myöhemmin menetti kotinsa ja perheensä omaisuuden Jemenissä. Tony puhui sujuvaa arabiaa ja hankki farsin kielisiä lehtiä tietääkseen, mitä Iranissa oikeasti tapahtui.

Saimme perheenä oppia tuntemaan suuren humanistin, joka toi Jemenistä polion rampauttamia lapsia hoitoon Pariisiin, perusti kolme United World Collegea neljällä vuosikymmenellä. Ensimmäinen oli Atlantic College Walesissa 1960-luvulla. Oma UWC-lukioni avautui 1980-luvulla Italiaan ja viimeisenä Tony oli kriiittisissä vaihessa mukana, kun perustimme UWC-koulun sodan runtelemaan Mostariin 2006. Hallituksen pj:na sain juuri todistaa kymmenennen vuosikurssin valmistumista.

Tony kuoli päivää ennen Donald Trumpin vaalivoittoa. Se tuntui tarkoitetulta.

Huomasin, että omissa mietteissä Tonyn muistojuhla oli presidentti Mauno Koiviston hautajaisten jatkumo. Miehet olivat liki ikätovereita. Molempien elämää oli peruuttamattomalla tavalla muokannut kokemus toisen maailmansodan rintamalta. Molempia ajoi ajatus siitä, että maailmaa on rakennettava, rauhaa vahvistettava kaikin keinoin.

Tony Bessen muistojuhlan puitteina oli huikea Oxford, St Anthony’s college ja Bodleian kirjasto. Mauno Koiviston muisto täytti päiväksi koko Helsingin. Molemmissa juhlissa kaikki oli harkittu viimeistä yksityiskohtaa myöten. Leskien yksinäinen hauraus särki sydämen, mutta muistutti samalla siitä, miten vahva voima yli 60 vuoden kumppanuus ihmiselle otan. Molemmissa juhlissa voimaa loi erilaisten ihmisten ja alojen yhteys. Tuli hetkeksi tunne, että maailmassa voi löytyä suuria yhteisiä voimia.

Mutta pakoon tämän ajan vaikeutta ja monimutkaisuutta ei pääse. Kahden juhlan välissä Trump irtisanoi Yhdysvallan aikamme tärkeimmästä sopimuksesta eli Pariisin ilmastosopimuksesta. Tonyn muistojuhlan jälkeisenä aamuna heräsimme musertaviin terroriuutisiin Lontoosta.

Näiden uutisen äärellä Tony olisi ollut vihainen ja surullinen yhtä aikaa. Sen jälkeen hän olisi lukenut kaikki löytämänsä analyysit, jakanut parhaat tekstit mahdollisimman laajalle ja toivonut, että globaalisti toisiinsa kiinnittyneet ihmiset kuitenkin voivat rakentaa rauhaa, löytää tavat hillitä ilmastonmuutosta.

Meitä 1990-luvulla aikuiseksi varttuneita ei mikään valmistanut siihen, että maailmasta tulisi keski-ikäämme mennessä näin vaikea ja monimutkainen. 1990-luvun lopun maailma meni eteenpäin. Suomi oli selvinnyt lamasta, kylmä sota päättynyt ja länsimaisen liberaalin demokratian voittokulku vaikutti vääjäämättömältä. Valtaosa meistä lienee uskonut, että kasvu ja edistys jatkuvat vääjäämättömällä tavalla.

Keski-ikään tullessa maailma on vaikea ja globaalit kysymykset valtaisia. Sotien sukupolvi on väistynyt ja meidän pitäisi löytää uudet tulevaisuuden ideat Suomessa ja maailmassa.

Eilen sain soiton eduskunnan ylivirastomestarilta. Hän vahvisti, että nyt valmistaudutaan siihen, että nousen kansanedustajaksi perjantaina, kun Nasima Razmyarista tulee apulaispormestari.

Olen kiitollinen näille kahdelle hienolle miehelle, että heidän vuokseen näinä viikkoina on ollut pakko pysähtyä. En osaa kuvitella syvällisempää valmistautumista perjantaiseen kansanedustajan tehtävän aloittamiseen.